Nihal Arthanayake: Let’s Talk
Minulle tulee harvoin FOMOa mistään. Fear of Missing Out on siis se paljon puhuttu ilmiö, jossa nähdessään muiden tekevän jotain hauskaa, olevan jossain bileissä/festareilla/juhannuksen vietossa maalla tms kokee menettämisen tunnetta, kateutta, vaikka olisi parhaillaan tilanteessa, jossa on sinänsä ihan mieluusti ja jonka on valinnut. Toisin sanoen, haluaa sen mitä muillakin on sillä muut näyttävät siltä, että niillä on kavereita, kivaa, onnea ja menestystä. Maailma on niin täynnä valinnan vaihtoehtoja, että elämästä tulee sietämätöntä, jos vertaa omaa elämäänsä jatkuvasti muiden elämään. Vertailusta on kuitenkin – väitän – mahdotonta päästä kokonaan irti. Olemme sosiaalisia olentoja, joiden koko identiteetti elää osin myös muiden kanssa ja kautta. Sosiaalinen vuorovaikutus on meille elintärkeää, siksi somekin on niin perhanan koukuttava.
Muistan monta vuotta sitten kun olimme ex-mieheni kanssa Istanbulissa viikonloppumatkalla. Matkan aikana piti hoitaa joku mökkiin liittyvä asia ja soitimme paikalliselle ystävällemme Etelä-Savoon taksista matkalla ravintolaan. Kuten Istanbulissa aina, mekkala oli kova ja se kuului puhelimen toiseenkin päähän. Ystävämme kysyi, että missä oikein olemme. Vastatessamme, että Istanbulissa, totesi tuo Läsäkoskella asusteleva ihminen huojentuneena: ”onneksi minun ei tarvitse olla siellä!”. Moni olisi voinut ajatella toisinkin: voi kun minäkin pääsisin matkustamaan. Moni elää koko ajan välitilassa: kun on jossain, haluaisikin olla siellä muualla. Tunnustan itse ajoittain jumittuvani tällaiseen välitilaan. Jonkinlaista ahneutta elämään. Ehkä se on sitten sitä fomoa.
Olen kuitenkin sen verran erakko, että itselleni ei usein tule fomoa siitä, että joku on jossain muualla. Ajattelen pikemminkin, että onneksi en ole missään muualla kuin kotona lukemassa.
Sen sijaan massiivisia fomo-tunteita aiheuttaa minulle oma kirjahyllyni. Siivotessa tätä nyt, käsiin osuu yksi jos toinenkin vielä lukematon kirja. Kuten nyt tämäkin: Let’s Talk, joka on Adam Kayn (ei aavistustakaan kuka hän on) mielestä ”Brilliant and necessary”. Siis välttämätön. Ja se on silti lukematta. Päätän samantien, että tämän luen seuraavaksi. Kunnes muistan, minkälainen pino on ”seuraavat luettavat” pino jo nyt. Ja kuinka välttämättömiä ne ovat…
No laitan tämän nyt kuitenkin pinoon. Onhan se ajankohtainenkin. Perhana.
