Lisa Feldman Barrett: How Emotions Are Made
Kun Lisa Feldman Barrett kuvailee aivoja kirjassaan How Emotions Are Made, alan sääliä omiani. Hän kuvaa kuinka aivot ovat kuin pimeässä vankilassa, hiljaisessa sellissä, kallon sisällä. Ne saavat informaationsa mutkan kautta; näkö-, kuulo-, maku-, haju- ja/tai kosketusaistin kautta. Se ei tiedä mikä muutokset aiheuttaa ja sen täytyy jatkuvasti arvailla päättääkseen mitä seuraavaksi tehdä. Pienet aivoraukat haparoivat siellä pimeässä yksin.
Aivot yrittävät Feldmanin mukaan tasapainottaa kehobudjettia, allostaasia. Epätasapainoinen kehobudjetti – liian paljon stressiä, ei tarpeeksi mahdollisuutta palautua – tunkeutuu tietoisuuteen negatiivisena vaikutuksena. Salamannopeasti ihminen kertoo itselleen tarinan: syntyy tunne: masennus, ahdistus, epätoivo jne.
Moni, joka ylistää Feldman Barrettin kirjaa toteaa, että tämä kirja mullistaa ajatukset tunteista. Ja niin kyllä tekee.
Feldman Barrett kumoaa monta asiaa, joihin olemme uskoneet, mm. sen, että tunteet ovat jotain yleismaailmallista; tämän tieteeseen perustuvan päättelyn perusteella näin ei ole. Tunteita, joita koemme, muokkaa reippaasti se mistä tulemme, millaisessa kulttuurissa olemme kasvaneet, toisin sanoen: kuinka olemme oppineet tuntemaan. Tunteet ovat tarina, jonka aivoillemme kerromme ja tarinat syntyvät sosiaalisessa kontekstissa. Suhteessa ympäristöön.
“If you were going to design a system that really fucked up humans’ metabolic budgets, it would be the world that we currently live in.”
Feldman Barrett kertoo mm. kokemuksestaan treffeistä. Hän meni treffeille miehen kanssa, josta ei ollut kovin innostunut. Illan aikana hän kuitenkin huomasi, että vatsassa oli perhosia ja poskiakin alkoi kuumottaa. Hän tunsi selvästi olevansa ihastunut, mies herätti hänessä seksuaalisia tunnetiloja. ”Taidankin olla vähän ihastunut tähän heppuun”, hän totesi itselleen. Päästyään treffeiltä kotiin hän oksensi: tuleva vatsatauti olikin aiheuttanut tuntemukset, ne eivät liittyneet mieheen millään tavalla.
Hän kehottaa typistämään kehotilat vähempiin kategorioihin: kiihtyminen ja toisaalta miellyttävä ja epämiellyttävä. Sen sijaan, että sanoisit olevasi peloissasi, tämän mukaan oikeampi tapa ilmaista tunne olisikin esimerkiksi se, että koen kiihtymystä/olen kiihtyneessä tilassa epävarmuudesta. Tai sen sijaan, että ”olen ahdistunut” voin ilmaista sen: kehobudjettini on epätasapainossa ja koen epämukavuutta.
Tavallaan Feldman Barrett kehottaa ihmisiä päinvastaiseen kuin moni tunneihminen nykyään, mm. Brené Brown, joiden mukaan tunteet kannattaa pyrkiä nimeämään tarkemmin, jotta tietää mikä itse asiassa on ongelman ydin. Feldman Barrettin mielestä kannattaa pikemminkin ajatella kehobudjetin vajetta ja miettiä mitä konkreettista pitää tehdä, jotta kehon kokema epämukavuus voi korjautua, se ei välttämättä liity tunteisiin lainkaan. Epämukavuudesta syntyy tarinan kautta tunne, tunne ei ole sisältäpäin kehittyvä tila.
Varmasti tiivistän tässä Feldman Barrettin viestiä tavalla, joka yksinkertaistaa totuuden, mutta itselleni tämä ajatus on vallankumouksellinen. Että tunteet eivät ole mikään luonnonlaki vaan tarina, jota kerron itselleni. Ensin tulee kehollinen tila, siitä tunne.
Kirjan lukemisen jälkeen tein itselläni ihmiskokeita. Jos koin lievää ahdistumista, vatsaa nipisteli ja oli epämukavaa, ajattelin nopeasti, että olenkohan syönyt jotain mikä aiheuttaa vatsassa epämukavuutta. Useimmiten tämä katkaisi ahdistumiseen liittyvän tarinan: kyse ei ollut mielessä olevasta asiasta, josta aivoparkani siellä pimeässä kammiossa kannattaa huolestua. Kyse oli kehobudjetista.
En edelleen ole ihan varma olenko sitä mieltä, että tunteiden nimeäminen on tärkeää, jotta osaa paremmin tunnistaa mitä kokee vai onko niin, että itse asiassa kannattaa vähentää draaman ja tarinoiden määrää ja keskittyä pitämään kehobudjetti tasapainossa. Ehkä tässäkin tapauksessa kyse on vähän molemmista.
Erittäin suositeltava kirja. Huomasin, että Feldman Barrettilta on ilmestynyt tämän jälkeen kirja Seven And a Half Lessons About The Brain, joka myyntipuheen perusteella on vielä yleistajuisempi kirja samasta aiheesta.
