Boel Westin & Helen Svensson (toim.): Kirjeitä Tove Janssonilta (suom. Jaana Nikula ja Tuula Kojo)
”Minä vain hiiviskelen täällä ja voin hyvin, kuuntelen, nuuhkin ja katselen mukavan ryppyisissä vaatteissa ja tukka pystyssä. Teen sen mitä pitääkin ja pysyn rauhallisen tyytyväisenä. Sanotaan vaikka niin, että rakastuminen on muuttunut ystävyydeksi – kaikkien hillittömien pettymysten ja vastenmielisyyden jälkeen. Hassua. Oletko lukenut ’Mies joka rakasti saaria’? Miten olisi ’nainen, joka rakastui saareen’?”
”On tyyntynyt vähän mutta näyttää kolkolta ja vesi pyörteilee salmessa. Voi näitä lähtöjä. Mutta sitten kun olen täällä yksin toivon että tulee Suuri Myrsky – se olisi hienoa!”
On jotenkin jännittävää kurkistaa toisen kirjeisiin. Sellaisiin, joiden ei lähtökohtaisesti ajattele olevan julkista. Intiimeihin ajatuksiin, toiveisiin, haluihin, hölmöyksiin. Tove Janssonin oma ääni pääsee hienosti esille tässä Boel Westinin ja Helenn Svenssonin kokoamassa antologiassa, joka kattaa vuosikymmeniä. Kirja on jaettu lukuihin sen mukaan, kuka vastaanottaa kirjeen. Samalla kuitenkin syntyy jonkinlainen elämäjatkumo, näkyy kuinka ihminen kehittyy, vanheneekin. Huolenaiheet muuttuvat rakkaushuolista siihen, kuinka äiti vanhenee.
Kuten aina, Tove Jansson on kiinnostava itsen ja muiden huomioija: Kiertueella tämä pohtii:
”Tavallaan se on huoletonta elämää – tavallaan rasittavaa, koska ei milloinkaan ole omissa oloissaan, koskaan ei ehdi riisua hymyä naamaltaan, ei ole aikaa antaa tilaa ajatuksille, paitsi niille jotka ovat lähinnä vuorossa.”
Kirjeitä rakkaalle kirjoitetaan oikeastaan mistä vain, ei vain tärkeimmistä asioista, joita tapahtuu koska sillä säilytetään yhteyttä: ”Kultaseni, olen kirjoittanut kaikesta kuin varmistaakseni yhteyden joka meidän välillämme aina on. Pian saan taas nähdä sinut ja pian rupean taas töihin. Ja me teemme katon ja teemme paljon muutakin yhdessä.”
Lopulta elämänohjeeksi voisi kelvata vaikka tämä lausahdus:
”Aion pärjätä, ja lisäksi olla iloinen ja rauhallinen ja pitää hauskaa. Muutenhan olisin ihan surkea, vai mitä?”
Kirjahyllyssä ei koskaan voi olla liikaa Tove Janssonia.
