Natalie Goldberg: Writing Down the Bones
Stephen King: Kirjoittamisesta (suom. Ilkka Rekiaro)
John Singleton: The Creative Writing Workbook
Hyllyssäni on kymmeniä oppaita kirjoittamiseen. On kirjailijoiden elämäkertatyyppisiä teoksia, ”kuukaudessa romaani” -teoksia, ”kuinka kirjoitat dialogia” -teoksia ja monta muuta.
The Creative Writing Workbook on sekava kokoelma erilaisia kirjoitusharjoituksia. Se ponnistaa kirjallisuudesta mainiten jotain kohtauksia klassikoista ja muusta kirjallisuudesta ja kehottaa kirjoittamaan erilaisia kohtauksia jne. Tämä voi olla monelle hyvä tapa käynnistää moottori, mutta itselleni tämä on liian työläs, irrallinen ja sitä kautta hahmoton ja merkityksetön. Joka kerta kun siivoan kirjahyllyä kuitenkin jätän sen sinne. Ihan kuin poistamalla sen, poistaisin myös suunnitelmani (haaveeni) kirjoittaa koskaan fiktiota, romaanin.
Kun samassa A-hyllyssä on kuitenkin mm. Stephen Kingin loistava klassikkoteos ja Natalie Goldbergin järisyttävän hieno Writing Down the Bones, ehkä tämä on nyt se kerta, jolloin saan sen työnnettyä jollekin, joka arvostaa tätä enemmän?
Natalie Goldbergilta luen kaiken mitä tämä sanoo kirjoittamisesta. Tai oikeastaan todella mieluusti kuuntelen sillä tämä lukee ne itse. Wild Mind -äänikirjassa tämä vielä reflektoi kirjoittamaansa, nyt vuosikymmen (-kymmeniä?) myöhemmin. Tämän tapa opastaa ei ole tekninen vaan tiukka ja lempeä yhtä aikaa: jos haluaa olla kirjoittaja pitää kirjoittaa. Harjoitusta, työn tekemistä, taistelua siitä, että ottaa aikaa ja tilaa kirjoittaa. Mitä enemmän kirjoittaa, sitä paremmaksi tulee. Goldberg on myös ihastuttavan konkreettinen siinä kun tämä neuvoo kuinka saada itsensä kirjoittamaan, ylittää kynnys epämukavuusalueelle, josta toki parhaimmillaan voi myös löytyä se kirjoittamisen ilo. Erityisesti tämä kehottaa kirjoittamaan siitä mikä tuntuu vähän (tai paljonkin) kiusalliselta.
Stephen Kingin kirja Kirjoittamisesta (On Writing) löytyy hyllystä niin englanniksi kuin suomeksikin. Tämä pilkkaa (lempeästi) kirjoittamisesta haaveilevia: ”Juttuhan on niin, että helmi syntyy simpukan kuoren sisään joutuneesta hiekanjyvästä eikä helmenvalmistusseminaareista, joissa käydään toisten simpukoiden kanssa.” Toisin sanoen, neuvo on sama kuin Goldbergillakin: jos haluaa kirjoittaa, pitää kirjoittaa, ei suunnitella kirjoittamista. Kingin kirja on parhaita kirjoittamisen oppaita edelleen, tykkäsi Kingin omista kirjoista tai ei.
Ehkä parhaat kirjoittamista käsittelevät kirjat ovat kuitenkin kuin muutkin parhaat kirjat: henkilökohtaisia. John Singleton antaa varmasti hyviä harjoituksia, mutta kirjaa lukiessa tulee tunne kuin olisi aikuisopiston kirjoittamiskurssilla. Voihan olla, että siitä olisi enemmän hyötyä varsinaiselle konkreettiselle kirjoittamiselle kuin näistä muista…
Kingin ja Goldbergin kirjat kuitenkin antavat paitsi konkreettisia ajatuksia itse kirjoittamiseen myös jonkinlaisen merkityksen sille miksi kirjoittaa. Se on tapa hahmottaa ja antaa hahmo elämälle, joka on monesti sekavaa ja epäsiistiä, ei ollenkaan kauniisti kiertyvä tarina, jossa on selkeä alku ja loppu ja välissä Kurt Vonnegutin kuvaama ”(wo)man in a hole” -selviytymistarina. Enemmän se kai muistuttaa siksakkia, vuoria ja solia, joista hyvän ja merkityksellisen tarinan näkökulmasta mieluusti jättää muutaman solan ja ehkä vuorenkin mainitsematta.
