Viktor E. Frankl: Yes to Life In spite of everything
“… it is never a question of where someone is in life, or which profession he is in, it is only a matter of how he occupies his circle in life and fills his place. Whether a life is fulfilled does not depend on how great one’s radius of action is, but rather only on whether the circle is fully filled out.”
Viktor Frankl on osunut moneen ihmiseen ajatuksineen, niin myös minuun. Franklin ajatus miellyttää minua: onnellisuus sinänsä ei riitä elämän tarkoitukseksi, nautinnot eivät anna elämälle merkitystä. Päinvastoin Frankl korostaa, että jopa ilottomat ja synkeät ajat elämässä voivat joskus olla niitä, jolloin kypsymme ja löydämme tarkoituksen. Frankl jopa väittää, että mitä hankalampi aika/vastoinkäyminen sitä merkityksellisempiä haasteet voivat olla. Kuinka suhtaudumme ja käsittelemme näitä hankalia jaksoja elämässämme osoittaa mistä olemme tehty.
Inhimillinen pelastus tavoitetaan Franklin mukaan rakkaudella.
Järkyttävän epäinhimillistä keskitysleirikokemusta, jossa ihminen on numero, jolla on arvoa vain työsuoritteensa ajan, voidaan pitää elämän merkityksen näkökulmasta äärimmäisenä testinä. Sellaisena Frankl sitä myös kirjoissaan kuvailee. Kirjassaan Yes to Life Despite of Everything hän kertoo, kuinka Auschwitzin kauhujen keskellä itsemurha oli todellinen, joskin yllättävän harvoin todeksi muuttunut, houkutus. Vangit pyrkivät pitämään toisiaan ja yhteistä toivoa hengissä. Fanklin huomion mukaan, jos ihminen koki itsensä korvaamattomaksi, tämä jaksoi elää. Tämä tarkoitti yleensä jonkinlaiseen rakkauteen turvautumista; ajatukseen puolisosta, lapsesta, kotikylästä, mutta myös omasta elämäntyöstä. Franklille merkitys mielettömyyden keskellä löytyi paitsi perheestä myös omasta käsikirjoituksesta, ajatuksista, jotka hän halusi maailman kanssa jakaa ja joista sittemmin syntyi logoterapia, tarkoituskeskeinen psykologiasuuntaus.
Viktor Frankl lähtee omassa ajattelussaan peruskysymyksestä liikkeelle: tahdosta elää, elämän merkityksestä tai mielettömyydestä; itsemurhasta. Franklin mielestä on kolme tapaa löytää elämälle merkitys: 1) toiminta: työ, joka elää oman elämän jälkeenkin. 2) arvostaminen: luonnon, taiteen, ihmisten. 3) sopeutuminen ja reagointi – kuinka ihminen sopeutuu ja reagoi elämään, joka väistämättä tuottaa niin pettymyksiä kuin ilojakin.
Ponnistelu sinänsä ja suhtautuminen omaan ponnisteluun, tuo merkityksen. Hän kääntää kysymyksen siitä mitä voimme odottaa elämältä siihen, mitä elämä meiltä odottaa, vaatii. Tämä on hieno ajatus. Elämässä sattuu ja tapahtuu, se on kontrolloimaton ja yllättävä. Kun löytää itsensä jostain tilanteesta on aina tuon kysymyksen äärellä: mitä nyt? Mitä minulta nyt vaaditaan. Joskus vastaukset ovat vaikeita, epämukavia, sietämättömiäkin.
“The question life asks us, and in answering which we can realise the meaning of the present moment, does not only change from hour to hour but also changes from person to person: the question is entirely different in each moment for every individual.”
