Cass R. Sunstein: On Rumours
”Rumours often arise and gain traction because they fit with, and support, the prior convictions of those who accept them.”
Jälleen kirja, jota en ollut lukenut, mutta jonka hotkaisin nyt saman tien, onhan se odottanut jo yli 10 vuotta. Cass Sunstein on aivan mielettömän tuottelias kirjoittaja ja ajattelija, joka harrastaa (myös) tällaisia hieman pamflettimaisia pieniä ja ajankohtaisia teoksia. Tämä kirja on ilmestynyt jo vuonna 2009, paljon on tapahtunut aihepiirissä sen jälkeen. Kirja keskittyy eniten siihen, kuinka verkossa leviävät huhut ja kuulopuheet leviävät, miksi me uskomme niihin ja minkälaisia motiiveja niiden levittämisessä on. Kirja ei niinkään käsittele sosiaalista mediaa vaan ylipäänsä ihmisen informaation keräämistä ja jakamista.
Jos rehellisiä ollaan, kuvittelin tämän kirjan käsittelevän enemmän ylipäänsä ihmisen taipumusta tiedon välittämiseen juoruilun kautta, mutta tämä kirja keskittyy voimakkaasti nimenomaan nettimaailman analysointiin, politiikkaan ja motiiveihin.
Ehkä tärkein tämän kirjan viesti on, että huhut – joko vahingossa syntyneet tai tahallisesti organisoidut – leviävät nopeasti siksi, että me emme osaa käsitellä informaatiota neutraalilla tavalla. Uskomme huhuihin joko siksi, että pelkäämme tai siksi että toivomme. Uskomme huhuihin riippuen siitä mitä jo ennestään huhujen kohteesta ajattelemme ja siitä keneltä huhun kuulemme. Uskomme huhuihin – tai ainakin teeskentelemme uskovamme – siksi, että meille on tärkeää olla sosiaalisesti hyväksyttyjä; jos muutkin uskovat, mekin helpommin. Huhujen korjaaminen on hankalaa sillä tutkimusten mukaan itse asiassa huhun kumoaminen saattaa lisätä uskomista huhuun: ”ei savua ilman tulta” jne… Käsittelemme huomaamattamme tietoa siten, että se miellyttää meitä emme välttämättä siten, että se muodostaisi meille totuudenmukaisen kuvan.
Vaikka moni kirjan esimerkeistä tuntuu räikeiltä ja selkeiltä, enhän minä nyt ainakaan noin toimisi, on tämä silti hyödyllinen muistutus itselle siitä, kuinka netissä leviävään tietoon ylipäänsä kannattaa suhtautua. Kuin tutkiva journalisti: tsekata lähteet, tuplatsekata tiedon/huhun todenmukaisuus ja vielä kerran tsekata. Ainakin ennen kuin itse levittää mitään. Liian usein me kuitenkin nopearytmisessä maailmassa vain tuuppaamme jotain huhua, juorua, kuulopuhetta eteenpäin tykkäämällä, jakamalla tai kommentoimalla.
Sunstein kiinnittää huomiota myös yksityisen kapenemiseen. Jaamme itsestämme ja toisistamme paljon materiaalia ilman isompia sordiinoita. Jaamme asiayhteydestä irrotettuja kommentteja tai jonkun ihmisen yksittäisiä tekoja, useammin vielä huonoja, luodaksemme ihmisestä luonnekuvan, joka on valheellinen. Usein meillä on siihen motiivi, yhä useammin koko homma toimii ”läpällä” trollitellen.
Sunstein käsittelee polarisaatiota ja tuo siitäkin useita tutkimusesimerkkejä. 10 vuotta myöhemmin ilmestyneessä kirjassaan How Change Happens tämä selittää kolme polarisaation syytä:
- Informaatio: jokaisen ihmisen mielipiteeseen ja näkökulmaan vaikuttaa se informaatio, jota tämä kuulee tai muutoin saa ja mitkä argumentit ryhmän sisällä tuntuvat uskottavimmilta
- Sosiaalinen vertailu: meillä on sisäsyntyinen halukkuus kuulua joukkoon ja tulla hyväksytyksi
- Vahvistuminen ja itseluottamus: näkökulman vahvistuminen ryhmässä johtaa kasvavaan itseluottamukseen, joka puolestaan saattaa johtaa ääriaatteisiin.
Huhut, valheet ja valeuutiset voivat tässä maastossa hyvin.
“The problem is not simply the ease with which information can now be broadcast, but also a new power for the mischievous or the malicious: to make deliberate use of all or only a part available information to generate and encourage a certain impression.”
Sunsteinin tunnetuimpiin teoksiin kuuluvat mm. Nudge yhdessä Richard Thalerin kanssa, Noise yhdessä Daniel Kahnemanin ja Olivier Sibonyn kanssa, This is Not Normal, The World According to Star Wars ja mainitsemani How Change Happens. Sunstein on Harvardin professori, oikeustieteilijä, joka on erikoistunut perustuslakiin, hallintolakiin, ympäristölakiin sekä käyttäytymistaloustieteeseen. Hän on toiminut Obaman hallinnossa virkamiehenä. Kaikissa tämän kirjoissa yhdistyy kiinnostavalla tavalla juuri tämä inhimillisen käyttäytymisen avaaminen viitekehyksessä, jota ohjaa lainsäädäntö. Niin tässäkin kirjassa: kuinka lakiteitse voi rajoittaa valheiden levittämistä? Tämä etsii tapoja ymmärtää ja toimia yhteisönä ja kuinka yhteiskunnassa saa aikaan muutosta, joka auttaa meitä ratkomaan kinkkisiä ongelmia. Sunsteinin tapa kirjoittaa avaa aina ovia ajatteluun.
“It has become a standard to distinguish between dread rumours, those driven by fear, and wish rumours, those driven by hope.”
Entä tämän kirjan kohtalo? Aihepiiristä on nyt jo parempiakin kirjoja. Toisaalta se on todella pieni, ei vie kirjahyllyssä paljon tilaa. Mutta kun pitää siivota ja karsia, jotta uudemmat kirjat mahtuvat, tämä joutuu pois laitettavien pinoon. Tai no, pysyköön nyt sitten. Se on niin ohutkin…
