Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät
”Kaikki halusivat keskustella, mutta kukaan ei halunnut kuunnella.”
Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät -kirja on perhetarina, ihmissuhdetarina ja yhteiskunnallinen tarina. Se on myös Suomi-tarinaa – katsottuna terävästi niin sisältä kuin ulkoapäin. Se on dekkarimaisen jännittävä ja toisaalta monisyisesti pohtiva. Siinä on syvällinen sanoma, joka on edelleen ajankohtainen. Kirjasta sanotaan sen takakannessa sen kuvaavan ”oivaltavasti maailmaa, jossa alati kasvava tietomäärä ei väistämättä lisää ymmärrystä toisesta ihmisestä ja jossa jotkut ovat valmiita uhraamaan lähes mitä tahansa puolustaakseen omaa totuuttaan.”
Kuulostaako tutulta tänään?
Huomaan, että olen merkannut itselleni erityisesti kohtia, joissa kuvataan suomalaista todellisuutta, ei niin mairittelevasti. Kirja on ilmestynyt vuonna 2014, näitä olen siis itsekin pohtinut, nämä ovat kolahtaneet.
”Hän sanoi, että elämä Suomessa oli kuin dementia, jokainen kuukausi tuhosi aivosoluja. Hänen olisi pitänyt päästä ympäristöön, jossa hänet haastettaisiin ajattelemaan terävämmin, tekemään enemmän ja paremmin, paikkaan jossa saattoi oppia uutta.”
”Joe huomasi välillä ikävöivänsä Suomea, harmaisiin ja mustiin pukeutuneita ihmisiä, jotka aamuisin seisoivat surullisina bussipysäkillä kuin olisivat juuri menettäneet kaiken.”
”Aina välillä ratkaisukeskeisimmät suomalaiset lähtivät puistoon pesäpallomaila pilottitakkinsa alla keskustelemaan niiden kanssa, jotka haluttiin pois maasta. Näitä jännitteisiä tilanteita puitiin jälkeenpäin suomalaisessa televisiossa. Mutta sen sijaan, että yhteiskuntatutkijat ja älyköt olisivat esittäneet analyysinsä ongelmista ja ehdottaneet ratkaisuja, he vetäytyivät hämmentävälle metatasolle. Suomessa ei nimittäin osattu keskustella. Jokaisen tv-keskustelun päätteeksi suomalaiset yhdessä totesivat, kuinka hyvä oli, että nyt sentään keskusteltiin, vaikka ei vieläkään oikein.”
”Alina muisti, mitä Joe sanoi: teidän suomalaisten ongelma on se, että teidän mielestänne mikään ei kannata – paitsi se, mitä on aina ennenkin tehty. Ja siihen te sopeudutte aina, vaikka se olisi kaikkien mielestä huonoin vaihtoehto.”
Muistan pitäneeni kirjasta ja pienen selailun jälkeen muistan juonenkin. Tämä oli hieno kirja. Vähän epätyypillinen suomalainen romaani, hyvällä tavalla. Muistuttaa hieman vaikkapa Jonathan Franzenia. Kirja voitti vuonna 2014 Finlandia-palkinnon ja oli vuoden myydyin kotimainen romaani, melkein 80.000 kappaleen myynnillä. Ansaitusti mielestäni.
Valtonen on Taideyliopiston kirjoittamisen professori. HS:n syntymäpäivähaastattelussa hän kertoo mm. siitä miksi lääkäreiden pitäisi lukea Tsehovia mutta myös siitä, että vihdoin valmistelee uutta romaania, ensimmäistä sitten tämän teoksen. Sen pitäisi ilmestyä vuoden 2025 syksyllä. Maltan siis odottaa.
”Pahuuteen riittää se, että yksikään hyvä ihminen ei tee mitään.”
