Tove Jansson & Tuulikki Pietilä: Haru, eräs saari
”Minut oli vallannut uudenlainen irrallisuus joka ei ollut lainkaan eristyneisyyttä, vaan sitä että sai olla ulkopuolella, eikä ollut huono omatunto mistään. En tiedä miten se kävi, mutta kaikki muuttui yksinkertaiseksi ja minä annoin itselleni luvan olla pelkästään iloinen.”
Muutama vuosi sitten kävimme Harun saarella, tai ei se oikeastaan ole saari, pikemminkin pieni luoto keskellä myrskyävää merta. On hämmästyttävää, että Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä ovat viisikymppisinä rakentaneet tänne sen pienen mökin, joka siellä vieläkin seisoo (saunoineen kellarissa) saati pystyneet elämään siellä ilman kännyköitä, sähköstä ja juoksevasta juomavedestä puhumattakaan. Luoto on vierailun arvoinen, sinne pääsee aina kesäisin yhden viikon ajan. Hämmästyttävä paikka, jossa on helppo kuvitella saavuttavansa iloisen irrallisuuden tunteen.
Kirja Haru – eräs saari on kaunis kirja ihmisestä, joka elää luonnossa ja sen mukaan, ei pyri muokkaamaan sitä itselleen sopivaksi tai tuo erityisiä mukavuuksia pumpuloimaan luonnon vaikutusta. Kirjassa on Tove Janssonin teksti ja Tuulikki Pietilän kauniit maalaukset. Kirjasta otettiin viime vuonna uusintapainos, joten sitä on taas saatavilla.
Tove Jansson on minulle tärkeä hahmo, johon suhtaudun mustasukkaisesti, kirjoitan tästä kirjassa Levoton lukija. Tärkeimmät elämänohjeet, jotka olen Tovelta poiminut tämän kirjoista, haastatteluista ja elämäkerroista ovat:
- Jos yli 50-vuotiaana voi hyvin vasta aloittaa talon rakentamisen, asua ilman sähköä tai juoksevaa puhdasta vettä pienellä ulkoluodolla keskellä merta lokkiyhdyskunnan jäsenenä, voi tehdä minkä ikäisenä ihan mitä vaan.
- Ei kannata alistua niihin totuuksiin, ennakkoluuloihin ja normeihin, joita tässä ajassa on, vaan venyttää ja muuttaa tapaa nähdä ihminen niin paljon, että se lopulta mahdollistaa jokaiselle omana itsenä olemisen ja hyväksytyksi tulemisen.
- Kukkaseppele sopii uima-asuksi. (Lisäisin itse, että se sopii myös juhla-asuksi, arkiasuksi tai kuntosalille. Ei ole paikkaa, tilannetta tai aikaa, johon kukkaseppele ei sovi.)
- Työhön pitää suhtautua tosissaan. Jos ei suhtaudu, on väärissä hommissa tai kaipaa korjausta asenteeseen.
Kirjassa Haru – eräs saari Tove kirjoittaa (eikö muuten ole kiinnostavaa, että niin lähestyttäväksi Tove Jansson itsensä aitoudellaan teki, että tuntuu vallan luontevalta käyttää tästä etunimeä?):
”On tyyntynyt vähän mutta näyttää kolkolta ja vesi pyörteilee salmessa. Voi näitä lähtöjä. Mutta sitten kun olen täällä yksin toivon että tulee Suuri Myrsky – se olisi hienoa!”
Ajattelen, että ehkä elämään kannattaa suhtautua juuri niin. Suuri Myrsky – ilman määrittelyä siitä onko se hyvä vai paha – tekee elämän. Kannattaa siis suunnata kohti myrskyä? Hitto kun muistaisi sen aina vaikeassa paikassa.
”Minä rakastan kiveä; jyrkännettä joka putoaa pystysuorana mereen ja kalliota jolle ei voi kiivetä ja piikiveä taskussani, kivien vääntämistä maasta ja niiden vierittämistä pois tieltä ja sitä kun päästää isoimmat lohkareet vierähtämään kalliolta mereen! Kun ne jylistävät matkaan ilmaan jää kirpeä rikin tuoksu.”