”Kaikkien pitäisi lukea tämä!” toteaa ranskalainen lukiolainen tyttö Annie Ernaux’n kirjasta Vuodet ja olen samaa mieltä.
Idea on ehkä vähän outo: tehdä elokuva, jossa ollaan lukiolaisten kanssa kirjallisuuden tunnilla, jossa nämä käsittelevät kirjailija Annie Ernaux’n teoksia. Lukiolaisia seurataan myös välitunneilla ja odottamassa bussia kotiin kun nämä jutustelevat niin Ernaux’n tekstistä kuin omasta elämästään. Ehkä vieläkin oudompaa on, että pidin sitä hyvänä ideana viettää puolitoistatuntia katsellen elokuvaa nuorista, jotka käsittelevät Ernaux’n teosten kautta elämää, maailmaa, tunteita, seksiä, ihmisen ristiriitaista tulkintaa todellisuudesta. Istun mieheni kanssa Kino Engelissä ja pakko myöntää, että elokuvan alussa ajattelen, että kuinkakohan tätä jaksaa 1,5 tuntia. Hyvin. Itse asiassa elokuva on mielettömän kiinnostava, syvä ja vaikuttava. Eikä vain siksi, että satun rakastamaan Annie Ernaux’ta.
On kiinnostavaa katsoa täysin eri perspektiivistä kirjailijaa ja tämän ajattelua. Mitä lukiolainen saa siitä irti. Käy ilmi, että paljon.
Dokumenttielokuvassa Writing Life: Annie Ernaux Through the Eyes of High School Students Claire Simon seuraa joukkoa ranskalaisia lukiolaisia heidän keskustellessaan Ernaux’n teoksista ja osallistuessaan kirjallisiin analyysikeskusteluihin tämän tunnetuimmista romaaneista. Tuloksena on jotain enemmän kuin vain irrallisia keskusteluja kirjoista. Samalla tarkastellaan kirjallisuuden merkitystä, voimaa, sen koko olemassaolon tarkoitusta. Sitä kuinka kirjallisuus auttaa kuvaamaan omaa arkista elämää, määrittämään ihmisyyden perusolemusta ja peilaamaan omia haasteita ja tulevaisuuden polkuja kirjailijan kautta. Se antaa perspektiiviä muihin ihmisiin, tunteisiin, kokonaiseen elämään. Se auttaa kantamaan omaa haavetta kirjailijuudesta. Se muistuttaa mikä elämässä on tärkeää. Se kasvattaa kykyä ymmärtää syvällisesti toista ihmistä, mutta myös omaa kompleksista ristiriitaista ja sotkuista sisäistä maailmaa. Se näyttää sen, että ihmisen pinta on aina jonkinlainen esitys. Pinnan alla myrskyää.
Aiheet ovat hankalia: neitsyyden menettäminen, raiskaus, pakonomainen halu, joka kutistaa elämän pyörimään vain miehen ympärillä, naisen seksuaalisuus, vanhemman naisen seksuaalisuus. Se, että tiedämme Ernaux’n ammentavan todellisista omista kokemuksistaan lisää kierroksia. Välillä nuoria punastuttaa tai kikatuttaakin lukiessaan seksikohtauksia luokassa ääneen.
Elokuvan (ja Annie Ernaux’n) teemat ovat vahvoja ja latautuneita, mutta vielä uuden twistin ne saavat nuorten kontekstissa. Nuorten näkemykset ovat arvaamattomampia, tuoreempia ja energisiä. He vertaavat kirjailijan kokemaa omaan maailmaansa. Opiskelijat jakavat omia tulkintojaan teksteistä, kaikkien näkemykset ovat yhtä tärkeitä, niitä tarkastellaan ja kaikki osallistuvat kriittiseen keskusteluun.
Tulee myös mieleen, että hemmetti ranskalaiset nuoret ovat sivistyneitä!
Akateemisen älymittelön sijaan keskustelu menee suoraan olennaisiin kysymyksiin. Nuorilla on myös hieno tapaa haastaa vakiintuneita käsityksiä Ernaux’sta. Itsekin välillä olin huutaa väliin, että ”ei! Eihän se sitä tarkoita!” Keskustelu oli emotionaalisesti latautunutta ja suoraa ja siksi myös kiinnostavaa.
Elokuva ei ole mikään fanileffa vaikka Claire Simon selvästi ihailee Annie Ernaux’ta, ei tämä muutoin olisi valikoitunut aiheeksi. Tämä on kuitenkin monella tavalla kiinnostavampi näkökulma kirjailijaan kuin dokumentti kirjailijasta itsestään, jossa kuvataan tämän Nobel-puhetta ja listataan palkintoja. Voisin kuvitella, että kirjailijan itsensä mielestä on mielettömän imartelevaa, kun nuorempi sukupolvi todella paneutuu hänen työhönsä, keskustelee tämän tuotannosta ja vakavasti pohtii myös omaa elämäänsä ja aikaansa tämän tekstien kautta.
Toki elokuvasta saa enemmän irti jos on lukenut Annie Ernaux’n tuotantoa, joten palataan alkuun: Kaikkien pitäisi lukea Annie Ernaux’ta!
(Jos haluat päästä vauhtiin kirjalla Vuodet, joka on oma suosikkini, tässä lyhyt aikaisempi postaus siitä!)
