Finlandia2015 – Nanna Sumuvuoren arvio Panu Rajalan kirjasta Intoilija

Panu Rajala: Intoilija (WSOY 2015)

Luin eilen yöllä loppuun toisen Finlandia-ehdokasteoksen, Panu Rajalan Intoilijan. Eilen sain käsiini myös Laura Lindstedtin Oneironin ja Pertti Lassilan Armain aika -teoksen. Jälkimmäisen aloitinkin jo yön pikkutunneilla.

Lukijaheimolle totean, että jos pitää kiinnostavista ihmiskohtaloista, matkoista, valokuvista, pyöräilystä, vieraista maista, kulttuurihistoriasta ja epäonnisen rakkauden kuvauksista, tämä kirja kannattaa lukea. Kielen eräänlainen suomifilmimäisyys tökki aluksi, mutta siihen tottui nopeasti.

Intoilija on elämäkerrallinen romaani Konrad Into Nyströmistä eli valokuvaaja I.K. Inhasta. Teos pursuaa 1800-1900 -lukujen taitteen suomalaista kulttuurihistoriaa ja sen isoja nimiä. Inhalla oli suuria ystäviä aina Sibeliusta ja Ahoa myöten, mutta hän itse ei saanut elinaikanaan paistatella valokeilassa saati rypeä rahassa. Inha oli silti tuottelias. Hän otti matkoiltaan uskomattoman määrän kuvia, julkaisi kiitettävän määrän valokuvateoksia ja suomensi ahkerasti muiden kirjoittamia kirjoja. Inha oli myös toimittaja ja sotakirjeenvaihtaja, eräänlainen renessanssi-ihminen siis.

Inhan romaanihahmo on menestyneiden ystävien joukossa kuin nuuskamuikkunen, joka ei asetu aloilleen, ei saa omakseen elämänsä rakkautta, eikä viihdy kauaa paikoillaan. Kuvaaja kolusi Suomen ristiin rastiin ja matkusteli Euroopassa. Erityisesti hän rakasti Vienan Karjalaa, jonka elämää ja ihmisiä hän tallensi ahkerasti. ”Miksi ainainen levottomuus ajoi minua paikasta toiseen”, kysyy Inha itsekin.

Inha oli paitsi asialleen omistautunut valokuvaaja, myös polkupyöräintoilija. Hän luki Hämeen Sanomista artikkelin uudesta keksinnöstä, velosipedistä. Väitetään, että juuri Inha kirjaimellisesti keksi polkupyörän, siis sen suomennoksen. Hänestä tuli myös eräänlainen pyöräilylähettiläs, koska hän auttoi maahantuomaan kunnollisia pyöriä Englannista ja halusi muutenkin edistää pyöräilyn leviämistä.

Inhan eli elämänsä historian suurissa pyörteissä. 1800-lopulla kulttuuripiirit taittoivat peistä suomalaisuudesta ja maailma täyttyi uusista keksinnöistä: hehkulampuista, bensiinimoottoreista, elävistä kuvista ja puhelimista. Inha todisti sotakirjeenvaihtajana Balkanin sotaa, oli katsomassa Pariisin maailmannäyttelyä, seurasi Lontoossa raportointia buurisodasta ja tutustui Manchester Guardianin toimitukseen.

Rakkaus oli vaikeampaa. Inha oli kaksi kertaa vakavasti rakastunut, ensin Aini Bonsdorffiin, sitten Aino Krohniin, josta tulikin Aino Kallas. Inha etsi epätoivoisesti rakkautta, mutta se väisti häntä taitavasti. Kun rakkaus raastoi, Inha lähti matkaan, joko fyysisesti tai lukemalla kirjoja.

”Olin rikkain ihminen maailmassa, pääni sisus matkusti minne vain, kiipesi Himalajan vuorelle ja laski alas Niagaran putouksesta, nukkui yön Intian kuun alla ja vaelsi jäätynyttä tundraa niin kauas kuin silmä saattoi nähdä ja ylikin.”

Kyllä minä olisin Inhan matkaan lähtenyt, jos olisin ollut aikalainen.

PS: Kirjasta oli vähän aikaa sitten Ylen sivuilla plagiaattiväite, johon en ole tutustunut tarkemmin. Ilmeisesti ongelma on se, että Rajala on upottanut liikaa suoria lainauksia tekstiin merkitsemättä niitä sen kummemmin. Kirjan lopusta kuitenkin löytyy kattava lähdeluettelo. Tässä Hesarin Petäjän kirjoitus aiheesta sekä WSOY:n vastine syytökseen.


Yksi vastaus artikkeliin “Finlandia2015 – Nanna Sumuvuoren arvio Panu Rajalan kirjasta Intoilija”

  1. Kysymys on lähinnä siitä, häiritseekö lukijaa tietämättömyys tekstikohtien alkuperästä. Onko äänessä Panu Inhana vai Inha Inhana? Minua häiritsee. Tiedon sanotaan lisäävän tuskaa, mutta minusta tässä lukemisen tuskaa lisää tieto tietämättömyydestä.

    Lähdeluettelo kirjan lopussa on lähinnä kosmeettinen. Kun kirjassa ei ole pienintäkään vihjettä siitä, että osa tekstistä on enempi vähempi suoria sitaatteja, niin miten se voi tulla lukijalle edes mieleen. Ainakin minulle tuli petkutetun olo kirjaa lukiessani, kun kesken kaiken ilmeni, että sisältö ei ollutkaan ihan sitä, mitä tuoteseloste lupasi.

    Toisaalta minua hämmästyttää sekä Panun itsensä että joidenkin muiden kirjallisuuspiirien, Hesarin Petäjä keihäänkärkenä, raju hyökkäys asian esille tuonutta Ylen toimittajaa kohtaan. Jos toimittaja tekee tutkivaa journalismia ja kyseenalaistaa ilman merkitää olevat sitaatit, niin se on minusta vielä aika kaukana ”sinnikäästä vainosta kirjaani kohtaan”, kuten Panu itse omilla sivuillaan tapahtumien käänteitä luonnehtii.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *