Goethelainen vai gaimanlainen koulukunta?

Kirjailijan työ on aina ollut vähän mystistä ja yksinäistä ja ehkä siksi myös kiehtovaa. Sinne se menee se kirjailija kammioonsa luomaan jotain suurta. Palaa sieltä sitten käsikirjoituspinon kanssa, josta tulee kirja, jonka me luemme, joskus nautimme, joskus emme. Luomisen prosessia on ehkä mystifioitukin. Kirjailijat ovat toki erilaisia, mutta aika moni nykyään tuntuu korostavan enemmän säännöllisen työn tekemisen merkitystä kuin jotakin luovaa henkeä. Eikä tämä siis tarkoita sitä, että me kaikki kirjoittaisimme klassikkon vain hiellä ja vaivalla. Suurimmasta osasta meistä ei ehkä silti ole suureksi kertojaksi ja tarinoiden syntymisessä on edelleen magiikkaa vaikka luovuutta pyritään selittämään ja avaamaan.

Ennen oli kuitenkin ehkä helpompi eristäytyä kirjoittamisen rauhaan kuin nykyään. On laskettu, että keskimäärin ihminen näpelöi älypuhelintaan noin 100 kertaa päivässä, tunnemme käsitteen sosiaalisen median addiktio, ihmisillä on niin vakava riippuvuus sähköpostiin, että kirjoja on kirjoitettu siitä kuinka pystyt hallitsemaan itseäsi eri metodein. Enää ei tarvitse pelätä sitä, että joku keskeyttää kirjoittamisesi soittamalla ovikelloa. Ne tulevat suoraan sille koneelle, jolla kirjoitat kirjaasi. Tai yritit.

Toiset kuitenkin syleilevät tämän maailman. Fast Company -lehdessä oli kiinnostava artikkeli aiheesta kirjailija Neil Gaimanin haastattelun muodossa. Siinä missä joku vaikertaa sosiaalisen median ähkyä, Gaiman kokee sen helpottavana, että tilanteessa, jossa kirjoitus ei kulje, voi käydä keskustelemassa ihmisten parissa ja palata sen jälkeen virkistyneenä kirjoittamaan. Suomessakin vaikkapa kirjailija Pasi Ilmari Jääskeläinen, Jari Järvelä, Anja Snellman tai Sofi Oksanen käyttävät sosiaalista mediaa hyödykseen ja ilokseen. Myös ulkomaisista kirjailijoista vaikkapa Joyce Carol Oates, Margaret Atwood, Salman Rushdie tai Amy Tan ovat aitoja ja kiinnostavia myös twitterissä. Moni bisneskirjailija suorastaan kukoistaa twitterissä ja keskusteleekin mielellään. Sen sijaan vaikkapa Paul Auster taitaa kuulua tuohon Fast Companyn goethelaiseen koulukuntaan eikä häntä sen paremmin kuin vaimoaan Siri Hustvedtia löydy twitteristä. Vielä.

Tässä Guardianin lista 10 kirjailijaa, joita kannattaa seurata.

Nuori diginatiiviin sukupolveen kuuluva Devynn Barnes taas osoittaa, ettei sosiaalisen median ähky ole vain vanhemman ikäpolven ongelma ja pohtii Huffington Postin kirjoituksessaan sitä kuinka sosiaalisen median keskellä emme ole menettäneet ainoastaan kykyämme olla tässä hetkessä vaan kykymme ylipäätään olla.


Yksi vastaus artikkeliin “Goethelainen vai gaimanlainen koulukunta?”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *