Joulukalenteri 2016, 22. luukku

Levottoman lukijan joulukalenteri esittelee 24 kirjaa, jotka kannattaa lukea ja/tai ostaa lahjaksi.

22. luukun kohdalla Levoton lukija ryhtyy ahneeksi. Päivät ovat jo kortilla ja valinta on liian vaikeaa. Vaikka olen pyrkinyt valitsemaan vain tänä vuonna ilmestyneitä kirjoja, teen nyt poikkeuksen. Kolme klassikkoa, jotka sopivat erinomaisesti lahjaksi tai joulun lukemiseksi, joissa kaikissa pohditaan elämää, sen tarkoitusta ja mieltä. Eri kantilta, eri tyylillä, mutta samaa asiaa. Kolme omalaatuista ajattelijaa, sääntöjä rikkovaa esikuvaa ja heidän kolme ajatuksia mullistavaa kirjaansa.

Luukun takaa siis paljastuu:

Henry David Thoreau: Walden

Leo Tolstoi: A Confession and Other Religious Writings

ja

Tove Jansson: Kesäkirja (suom. Kristiina Kivivuori), pokkari Wsoy 2014

img_5398

Jollain lailla uskonnollisuuden pohtiminen tuntuu aika sopivalta joulun teemalta. Kuinka moni meistä käy yhden kerran vuodessa kirkossa kuuntelemassa jouluevankeliumin erityisesti siihen edes uskomatta, jotta voi tyytyväisenä availla lahjoja ja täyttää mahansa joulukinkulla? Huomaan itse, että suhteeni uskontoon on vähintäänkin häilyvä. Loppuvuonna tapahtunut läheisen kuolema on tuonut teeman taas vahvasti elämään. Tolstoin tapa pohtia uskonnon tarpeellisuutta ja uskottavuutta on varsin kiinnostavaa luettavaa ja herättää ajatuksia.

Tove Janssonin Kesäkirja tutkii elämää vähän toisesta näkökulmasta. Isoäiti ja lapsenlapsi viettävät kesää yhdessä saaressa ja näiden kahden välisessä suhteessa ja suhteessa luontoon tiivistyy koko elämä, sen muuttuminen ja sen hiipuminenkin.

”Joka kerta yöt pimenevät aivan huomaamatta. Jonain iltana elokuussa sitä menee ulos asialle ja yhtäkkiä kaikki on sysipimeää, iso lämmin musta hiljaisuus talon ympärillä. Jatkuvasti on kesä, mutta se ei enää elä, se on seisahtunut kuihtumatta eikä syksy ole vielä valmis tulemaan. Tähtiä ei vielä ole, vain pimeää. Silloin haetaan paloöljykanisteri kellarista, se saa seistä porstuassa ja taskulamppu ripustetaan paikalleen oviaukkoon.”

Kesäkirja menestyi Wsoy:n klassikkoäänestyksessäkin ja siitä tulee uusi painos kevään/kesän aikana.

Klassikkojen klassikko, anarkistien anarkisti Henry David Thoreau ja Walden. Walden on kokeilu. Mitä jos muuttaisin skutsiin ja eläisin ihan omillani. Rakentaisin oman taloni, hankkisin ruokani (en Alepasta) ja eläisin luonnon kanssa harmoniassa? Jollain lailla tämä toive luontoon elää edelleen vahvana. Ehkä vielä vahvemmin tässä digitaalisen hermoromahduksen tilassa… Walden on tarina kahdesta vuodesta, se on tarina yksinkertaisuuden hakemisesta, oivaltamisesta, kunnioituksesta ja ilostakin. Kesäkirjassa ja Waldenissa on itse asiassa samaa: kummassakin luontoa kunnioitetaan, siitä iloitaan eikä sitä pyritä kesyttämään. Sen hurjuutta ihaillaan. Kaikki ei olekaan ihmisen käsissä.

Jollain lailla olen aina ilahtunut Waldenin viimeisestä kappaleesta. Sen lakonisuus on yhtä aikaa hieno ja omituinen.

”Näin tuli täyteen ensimmäinen metsässä viettämäni vuosi, ja toinen oli samanlainen. Muutin lopullisesti pois Waldenin rannoilta syyskuun kuudentena 1847.”

 Jos elää luonnon kiertokulun mukaan ja yksin, yksi vuosi on sama kuin toinen. Ehkä siksi olen silti onnellinen perheestäni ja ehkä monen sukupolven kaupunkilaisuudestanikin. Ehkä yksi syy pohtia elämää, sen tarkoitusta ja mieltä onkin pelko siitä, että elämän voi tiivistää tuohon: tässä oli yksi vuosi, toinen oli samanlainen…
Hienoja klassikoita kaikki kolme.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *