Uutuudet ja vanhuudet

En kuulu niihin, joiden mielestä paras musiikki sävellettiin, parhaat elokuvat tehtiin ja parhaat kirjat kirjoitettiin joskus aikaisemmin. Mutta saatanko kuulua niihin, joita ohjaa uutuudenviehätys?

Tim Ferriss antaa ohjeita siihen, kuinka ehtiä lukea kolme kirjaa viikossa. Moni voi toki paheksua tällaista suorittamista, mutta itse pidän sitä ihan järkevänä, että pyrkii ohjaamaan ajankäyttöä niin, että ehtii tehdä asioita, joista on eniten iloa ja hyötyä. Toisille se on jotain muuta kuin minulle. Muutama vuosi sitten vapaa-aikaa oli kutakuinkin ei yhtään ja lukeminen jäi kokonaan. Jos näin käy huomaamatta, voi tapaa luoda uudelleen vähän pakottamalla keskittymään tai ottamalla numeerisen tavoitteen, vaikkapa nyt sitten sen Tim Ferrissin 3 kirjaa/viikko.

Erityisesti yksi kohta Ferrissin vastauksessa oli kuitenkin erityisen inspiroiva. Ferriss toteaa viime aikoina palanneensa mieluusti joihinkin vanhempiin kirjoihin, joiden tietää auttavan tai olevan viisaita oli kyseessä sitten romaani tai tietokirja. Ferriss toteaa varovansa pakkomiellettä uuteen.

Kevään uutuudet huutavat taas lehdissä, blogeissa ja kustantamojen julkaisuissa. On helppoa tehdä lukulistaa uutuuksista. Se on helpompaa myös siksi, että harmillisesti vanhempaa kirjallisuutta on todella vaikea enää kirjakaupoista löytää. Englanninkielisenä melkein kaiken löytää Amazonista, mutta suomeksi kirjaa, joka on ilmestynyt muutama vuosi sitten on vaikea löytää enää mistään. Kirjastosta jos hyvin käy. On myös jollain lailla hauskempaa lukea kirjoja yhdessä tai yhtä aikaa muiden kanssa. Siksi käännöskirjallisuudessa tuntuu joskus tylsältä jos kärsimättömänä on ehtinyt lukea jonkin jo aikaisemmin englanniksi. Kun kirjasta sitten omassa tuttavapiirissä keskustellaan, on itse jo muissa maailmoissa ja kirjoissa. Tuskin muistaa, että mitähän siinä sitten tapahtuikaan…

Uutuudet keskusteluttavat, niistä tulevat puheenaiheet, mielipiteet ja vastakkainasettelut.

Otetaan esimerkki. Luin muutama kuukausi sitten uudelleen kirjan Kotiopettajattaren romaani ja yritin puhua siitä muutaman tutun kanssa. Keskustelu siirtyi nopeasti omaan nuoruuteen. Ei siis niinkään kirjaan vaan aikaan, jolloin oli lukenut kirjan ensimmäisen kerran. Kiinnostava keskustelu toki sekin, mutta ei ihan sama asia. Kotiopettajattaren romaani on todella taitava kaikkien aikojen romanssikirja, nykyisten romanttisten komedioiden ja muiden romanttisten elokuvien äiti, isä ja pikkuserkku, joka sisältää aivan kaiken. Köyhyydestä rikkauteen, rakkaudesta yksinäisyyteen, väärinkäsitykset, uudelleen löydetyn rakkauden, kärsimyksen, anteliaisuuden, perheettömyydestä perheen löytämisen jne. Kirja on paksu ja se sisältää niin paljon tunnetta, että siihen meinaa pakahtua. Ei ihme, että teininä kirja puhutteli, mutta kyllä se edelleen on erinomainen romaani. Siitä ehkä löytää eri asioita mikä onkin yksi uudelleen lukemisen viehätyksistä.

En siis kuulu myöskään niihin, joiden lukemista (tai mitään muutakaan) ohjaa pelkkä uutuudenviehätys. Joskus uusi on vain huono. Aivan samoin kuin joskus uusi on erinomainen. On vaikea arvioida mikä kirja jää historiaan, mikä romaania tai ketä romaanikirjailijaa luetaan vielä 50 tai 100 vuoden kuluttua. On kuitenkin ehkä aikamoista tuhlausta olla tutustumatta oman aikansa tarjontaan monipuolisesti. Antaahan se ajan kuvaa, auttaa ymmärtämään omaa aikaa, ihmisiä, asenteita ja erilaisuutta. Saattaa silti olla niin, että jonkun uuden self-help -kirjan sijaan kannattaa palata uudelleen vaikkapa nyt sitten Epiktetokseen tai Senecaan. Tai tusinaromaanin sijaan lukea uudelleen Jonathan Franzenia (huomaan nyt, että en ole lukenut yhtäkään Franzenia kahta kertaa vaikka pidän valtavasti niistä).

Jonkinlaisena haaveena olen elätellyt sellaista vuotta, jolloin vain lukisin. Voisin itse asiassa tuunata tätä haavetta vähän. Kirjahyllyssäni on useita loistavia teoksia, jotka voisin lukea uudelleen. Haave voisi siis ollakin vuosi, jolloin vain luen, mutta en hanki yhtään uutta kirjaa.

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *