Yoko Ono: Grapefruit
“Carry an empty bag.
Go to the top of the hill.
Pour all the light you can in it.
Go home when it is dark.
Hang the bag in the middle of your
room in place of a light bulb.”
Tuulenpuuska heittää sateenvarjon ylösalaisin, hyvä etten lennä itse mukana, pipo lentää päästä kun juoksemme Lontoon modernin taiteen museon, Tate Modernin, luiskaa pitkin alas ovelle. Hotellin sateenvarjon voi heittää roskiin (otamme siitä kuvan todisteeksi respalle: kuollut), pipo lähti niin vauhdilla päästä, ettei sitä enää löytynyt. Olemme museolla heti aamulla ennen ovien avaamista ja värjöttelemme ulkopuolella ennen kuin ystävällinen vahtimestari päästää meidät sisään.
Olen pahalla tuulella ja märkä.
”Hello. This is Yoko.” sanoo Yoko Ono ystävällisellä äänellä (filmillä) kun astun näyttelytilaan, jossa on esillä tämän retrospektiivi, Music of the Mind.
Tunnustan pitäneeni Yoko Onoa lähinnä John Lennonin lisäkkeenä. Toki vaikutusvaltaisena, onhan tämä nainen, joka tarinan mukaan hajotti Beatlesin. Silti, olen pitänyt tätä enemmän taiteilijan muusana kuin itse taiteilijana. Käy aika nopeasti ilmi, että olen ollut paitsi väärässä myös aliarvioinut törkeällä tavalla omalaatuista taiteilijaa.
Tämä tuntuu olevan mielettömän luova ajattelija, jolla on loputtomasti ideoita teoksiin, ajatteluun.
“Think that snow is falling.
Think that snow is falling everywhere
all the time.
When you talk with a person, think
that snow is falling between you and
on the person.
Stop conversing when you think the
person is covered by snow.”
Näyttely on interaktiivinen, aktivismiin kannustava ja yhtä aikaa leikkisä ja vakava. Taiteilijalla on jokaisessa teoksessa ja ajatuksessa syvempi tarkoitus vaikka ensin ei vaikuttaisi siltä. Missiona on ehkä ymmärtää, että lopulta ihminen on sama, meillä on enemmän yhteistä kuin erottavia tekijöitä ja jokainen ihminen haluaa kokea rakkautta, rauhaa ja onnellisuutta.
Ajattelen, että lopulta perimmäinen tarkoitus on osoittaa meille meidän oma osallisuutemme kokonaisuuteen: jokaisella on myös vastuu toisesta ihmisestä, ulkoisia tapahtumia ei voi vain ulkoistaa itsestä, jokaisella on vastuu niin rauhasta kuin rakkaudestakin.
Näyttely on samalla kuin leikkiä aikuiselle, kokeilua, piirtelyä, säkkiin kömpimistä, kokemista, kehollista. On vaikeaa olla enää pahalla tuulella kun yhdistämme mieheni kanssa varjomme ohjeiden mukaan tai katsomme elokuvaa ihmisten paljaista takapuolista.
Vaikuttava näyttely, josta Guardianin hieno arvio täällä.
”Count all the words in the book
instead of reading them.”
Kirja löytyi hyllystä kotiin palatessa. Olen ostanut sen jostain maailmankolkasta jonkun museon kirjakaupasta vuosia sitten. Sen lukeminen on vähän kuin ravistaisi aivojaan. Se ilahduttaa irrottamalla jumiin jääneitä ajatuksia tai sulattamalla pelkoon jäätynyttä mieltä. Yoko Ono kannustaa yhtä aikaa mielikuvittelemaan ja toimimaan.
“Buy many dream boxes.
Ask your wife to select one.
Dream together.”
Odottaessamme kyytiä takaisin hotelliin, pipo löytyi museon viereisestä pensaikosta.
