Levottoman lukijan joulukalenteri esittelee 24 kirjaa, jotka kannattaa lukea ja/tai ostaa lahjaksi.
Yhdeksännen luukun takaa paljastuu: Linn Ullmann: Rauhattomat (suom. Katriina Huttunen), Like 2016
”Näkeminen, muistaminen, käsittäminen. Kaikki riippuu siitä missä ollaan. Kun tulin ensimmäistä kertaa Hammarsiin, olin vajaan vuoden ikäinen enkä tiennyt mitään siitä suuresta ja mullistavasta rakkaudesta joka oli tuonut minut sinne. Oikeastaan rakkauksia oli kolme.”
Linn Ullmannin kirja on tietysti monella tasolla kiinnostava. Jos ollaan ihan rehellisiä, olisi mahdollista, että kiinnostus kirjaa kohtaan olisi merkittävästi vähäisempää mikäli isän ja tyttären suhteen isän esikuva ei olisi Ingmar Bergman. Kirja on romaani ja silti se ei ole romaani. Se perustuu oikeasti olemassa olleisiin ihmisiin, heidän välisiin suhteisiin, jännitteisiin ja elämään.
Isällä ja tyttärellä on suunnitelma. Kirjoittaa kirja isän elämästä. Tytär nauhoittaa ja kirjoittaa, isä kertoo. Nauhat kuitenkin jäävät kuuntelematta ja pölyttymään. Vasta paljon myöhemmin tytär ikään kuin palaa niihin ja ryhtyy kokoamaan tarinaa kuin palapeliä. Isä on jo kuollut ja tytär käsittelee kenties suruaankin kirjoittamalla, muistamalla ja luomalla tarinan, josta osa on ehkä totta, osa ei.
Miltä tuntuu olla lapsi, jonka vanhemmat eivät halua aikuistua. Rauhattomat vanhemmat, joista ei ehkä saa perusturvaa, mutta jotakin muuta sittenkin. Kirjan tytär asuu äitinsä kanssa. Äiti taas on kuuluisan elokuvaohjaajan ”vaimojen välissä” oleva rakkaus. Ollut rakkaus. Tytär käy isänsä luona kesäisin. Yhdessä oleminen on intensiivistä mutta sittenkin lyhyttä. Missä on tyttären koti? Ingrid, isän uusi vaimo ja elämänsä rakkaus, tuo jonkinlaista perusturvallisuutta, siivoaa, kokkaa, tekee asioita, joita normaalissa lapsuudessa kodissa tapahtuu. Äidin luona on erilaista. Häilyvää. Isänkin luona olisi, mutta onneksi on Ingrid.
Kirjassa on lämmin ja ymmärtävä tunnelma. Tytär käy molempien vanhempien kautta rehellisesti tapahtumia, kipeitäkin. Minkäänlaista katkeruutta ei kuitenkaan näy. Kirjoittaja tuntuu haluavan ymmärtää rauhattomia vanhempiaan, ehkä rauhattomuutta itsessäänkin. Niin moni muistelmaromaani omista vanhemmista sortuu katkeruuteen, tämä ei.
Isä muistaa jotain, jotain enää ei. Äiti taas pitää itseään tärkeänä ja toisaalta taas on valtavan epävarma. Kirjan hahmot ovat kuten ihmiset yleensä, haavoittuvaisia ja kovia, itsevarmoja ja epävarmoja, kuuluisuuksia ja hämmentyneitä siitä, arvostusta kaipaavia, rakastavia ja rakkaudessa epäonnistuneita, isiä, äitejä ja silti lapsia sisimmässään. Ullmannilla on hieno kyky tuoda ihmiset epätäydellisinä esiin, sellaisina, että niistä pakostakin pitää. Koska tunnistaa paljon.
Ullmannin kaikki kirjat ovat olleet herkkänäköisiä ja viisaita. Tässä on vielä erityisen herkkä ja kaunis vire. Surullinenkin. Siitä kuinka emme aina saa sitä mitä tarvitsemme ja toisaalta emme osaa antaa sitä mitä pitäisi antaa. Ja toisaalta toiveikas. Elämä voi silti olla ihan hyvää, poikkeuksellisen hienoakin.
Hieno kirja itselle tai lahjaksi. Ei vähiten siksi, että se raottaa elämää kulissien takaa.
