Kyllikki Villa: Pakomatkalla
”Suuri kauhistukseni oli kun hytissäni katsoinkin ikkunan sijasta peiliin: minulla oli sisähytti, ensi kerran elämässä! (Ymmärrän miksi jotkut ”risteilijät” istuvat baarissa. Vaikka näkevätkö he merta sieltäkään? Huviristeilylaivat vaikuttavat siltä kuin tarkoituksena olisi auttaa ihmisiä unohtamaan että he ovat merellä.)”
Vanhojen muistiinpanojen perusteella olen lukenut tämän kirjan vuonna 2007, toisin sanoen heti sen ilmestyttyä. Muistin, että olen lukenut jo vuonna 2004 tältä ilmestyneen Vanhan naisen lokikirjan, mutta en olekaan. Pakomatkalla on ensimmäinen jännittävä ja syvällinen matkani Villan ajatuksiin ja tuntoihin, Vanhan naisen lokikirja tuli itselleni lukulistalle vasta tämän jälkeen. Vuonna 2007 olen kirjoittanut, että ”Kyllikki Villa tuntuu rohkeammalta kuin suurin osa nuoremmista matkailijoista. Hän kirjoittaa päiväkirjaansa jotenkin rehellisemmin; ei käytä ylitsevuotavan positiivisia sanoja ei kerro hassunhauskoista kommelluksista eikä kaihda arkipäiväisyyttäkään.”
Oikeastaan kaipaan tällaista myös nykyhetkeen. Nyt tuntuu, että kaikki on jollain lailla ”paketoitu” projekteiksi ja vuoden ”haasteiksi” tai kaikelle annetaan lähtökohtaisesti vahvoja merkityksiä sen sijaan, että on ja liikkuu maailmassa, kuuntelee tuntojaan ja katsoo minne asiat ja tiet (valtameret) johtavat. Itsekin teen niin. Vuosilla pitää olla teema, samoin kirjoilla. Vanhat kunnon kaunokirjalliset päiväkirjat ovat ehkä menneet muodista, harmi.
Villa edustaa toki tässä nopean siirtymisen ja hektisen vuorovaikutuksen tilassa myös jotain vallankumouksellista. Kaikki kestää. Kirjan ensimmäisestä lauseesta lähtien on selvää, että tämä ei ole pikamatka Suomesta Afrikkaan.
“Lähdin bussilla Helsingistä klo 9.15 ja saavuin klo 11.45 Kotkaan – ensimmäinen etappi.”
Jo kirjan nimessä on jotain itseäni kiehtovaa. Villa ei lähde mille tahansa matkalle vaan pakomatkalle hankalasta tilanteesta, ottaa paussin. Ajatus kiehtoo, pakomatka kuulostaa siltä, että voi jättää vanhan itsensä ja siirtyä laivan mukana uuteen parempaan versioonsa. Eikö jokainen joskus haaveile siitä? Muistaisin, että jossain (ehkä Vanhan naisen lokikirjassa?) Villa on puhunut laivalla matkustamisesta myös niin, että se on ihmiselle parempi tapa matkustaa, sillä sielu ehtii mukaan toisin kuin lentomatkustajalla, joka on toisilla aikavyöhykkeillä inhimillisesti ottaen liian nopeasti. Siirtymä on helpompi, ehkä myös silloin syvempi?
Villan ajatus motivoi ehkä paremmin toimii pohtimaan lentomatkustamisen hylkäämistä kuin mitä kieltäminen ja syyllistäminen koskaan?
Kyllikki Villa pysähtelee paikoissa, Lissabonissa ja erityisesti St Helenan saarella. Ihastuukin vähän. Pohtii paitsi elämäänsä myös kirjoittamistaan. Monessa kohdassa tulee esille ajatuksia ihmisen hyödyllisyydestä, onko hänelle vielä käyttöä kirjoittajana, hän tuntuu miettivän. On!
Jotain kertoo Villan asenteesta ainakin matkustamiseen, mutta ehkä myös elämään:
“Ikävää kun keinuminen lakkaa, merellä olon tuntu loppui lyhyeen.”
