Joseph Joubert: Mitä ajattelen (valikoinut ja suomentanut Martti Anhava)
Merkintöjä 1774-1824
”Kirjoja joista löytää kaiken – eikähän kirjasta löydä juuri muuta kuin mitä siihen panee, mutta hienot kirjat ovat niitä joista mieli löytää paikan johon se voi panna paljon asioita.”
Johdannossa Anhava toteaa, että Joseph Joubert ei elinaikanaan julkaissut käytännössä mitään.
”Hänen kirjallinen jäämistönsä käsittää parisataa pientä muistivihkoa ja kuutisenkymmentä nippua irrallisia lappusia. Varhaisimmat säilyneet merkinnät ovat vuodelta 1774. Vuodesta 1786 eteenpäin Joubert päiväsi merkintönsä, niin että ne vähitellen muodostivat päiväkirjamaisen jatkumon.”
”Mukaan olen poiminut kaikenlaisia merkintöjä, lyhyitä ja laajempia, valmiita ja epävalmiita, myös toistoja, muunnelmia ja asioihin palaamisia, koska nekin luonnehtivat Joubertin ajattelua.”
Tämä on jännä kirja sillä se ei oikeastaan ole kirja vaan jonkinlainen muistivihko (paksu kyllä), jossa on irrallisia, osa kuin keskeneräisiä, ajatuksia. Osa ei mitenkään tajunnan räjäyttäviä ajatelmia tai kokonaisia aforismeja vaan kuin lennosta napattuja havaintoja tai jopa kepeitä mielleyhtymiä. Osa taas yllättävän tarkkanäköisiä tai samaistuttavia kokemuksia. Osa avaa uuden näkökulman johonkin tuttuun. Näiden parissa viihtyy tai viisastuu, riippuu vähän omastakin asenteesta.
Itseäni puhuttelevat esimerkiksi nämä ajatukset:
”Teos joka tuoksuu auringolta, teos joka tuoksuu kynttilältä.”
(Teoksissa tosiaan voi olla tällainenkin tunnelman taso.)
”Kaikissa palavissa on jotakin vähän hullua ja kaikissa kylmissä jotakin vähän tyhmää.”
(Intohimo on parhaimmillaan ja pahimmillaan aina vähän liikaa, samalla ajatus, että ei sitoutuisi mihinkään vähän hullullakin tavalla tuntuu tyhmältä: mitä elämä sitten on? Kehon ylläpitämistä kuolemaan asti?)
”Ei ole onnellinen se joka ei halua olla.”
(Joskus yli 10 vuotta sitten olin pahassa tilanteessa oman mieleni kanssa ja terapeutti kysyi minulta ”haluatko edes olla onnellinen”. Olin syvästi loukkaantunut ja harkitsin terapiasuhteen lopettamista. Ryhdyin kuitenkin ajattelemaan asiaa tästä näkökulmasta ja totesin, että koin niin paljon syyllisyyttä, että en oikeastaan antanut itselleni tilaisuutta edes teoriassa olla tai edes haluta olla onnellinen. Ihmisen mieli on omituinen. Joubert ei tätä solmua avannut, mutta nyt lukiessani tämän – jo aiemmin merkatun lauseen – tajuan sen paremmin.)
”Minun toinen puoliskoni pitää toista pilkkanaan.”
(Tähän kiteytyy lempiajatukseni ihmisestä, ihmisen moninaisuudesta ja tämän ristiriitaisista puolista, jotka aina eivät ole myönteisessä vuorovaikutuksessa keskenään.)
”Siitä mikä pitää sanoa ja siitä mistä pitää vaieta. Tärkeätä tietää.”
(Niin. Näinä päivinä taas myös yhteiskunnallisesta näkökulmasta ajankohtaisempaa kuin pitkään aikaan. Ja arjessa vaikeaa.)
Joseph Joubert esitellään usein ranskalaisena moralistina ja esseistinä, mutta kuinka ihminen voi olla esseisti, jos tältä ei ole ilmestynyt yhtään esseetä?
Vuonna 2006 ilmestyneessä kirjassa The Notebooks Of Joseph Joubert on Paul Austerin johdanto, jossa tämä toteaa, että
”Joubert speaks in whispers. One must draw very close to hear what he is saying.”
