Domenico Starmone: Solmut (suom. Leena Taavitsainen-Petäjä)
”Tapoin itseni. Tiedän että minun pitäisi kyllä sanoa, että yritin tappaa itseni, mutta ilmaisu on epätarkka. Olen käytännöllisesti katsoen kuollut.”
Avioliitto, perhe, usea näkökulma, mutta mikä on totta? Onko ihmissuhteissa sellaista oikeastaan koskaan? Muistan tämän kirjan häivähdyksenomaisesti kirjana, joka älykkäällä tavalla näytti ristiriitaisiltakin tuntuvia näkökulmia ja toisaalta ihmisiä sellaisina kuin nämä ovat, epätäydellisinä.
”Mutta on niin työlästä saada nuppi kuntoon, aina on jotakin, joka on vinksallaan.”
