Primo Levi: Hukkuneet ja pelastuneet (suom. Riikka Kankkunen)
”Elämäntavoitteet ovat erinomainen puolustuskeino kuolemaa vastaan – eivätkä ainoastaan keskitysleirissä.”
Tämä kirja, jossa Primo Levi käsittelee suoraan ja kivuliaastikin mm. moraalia, syyllisyyttä ja muistamista, jäi hänen viimeiseksi kirjakseen. Se ilmestyi vuosi ennen tämän kuolemaa, joka on tulkittu itsemurhaksi.
Kirja ei ole helppo, se pakottaa lukijan kohtaamaan ihmiselämän raadollisuuden mukaan lukien oman moraalikompassin toimintakyvyn äärimmäisessä tilanteessa. Ja sen jälkeen – antaako toiselle ihmiselle, kokonaiselle ihmisjoukolle, ehkä kansakunnalle – anteeksi? Ainakaan ei ehkä pidä hyväksyä sitä, että kaunistelemme asioita, korjailemme menneisyyttä, vaihdamme sen haluamaksemme, sellaiseksi, jossa olisimme käyttäytyneet toisella tavalla:
”Vaihtaminen voi alkaa täysin tietoisesti, ottamalla käyttöön sepitetty, valheellinen tai korjailtu käsikirjoitus, joka ei ole yhtä tuskallinen kuin totuus. Kun uuden käsikirjoituksen mukaiset tapahtumat on kerrottu yhä uudelleen niin muille kuin myös itselle, alkaa toden ja valheen välinen ero vähitellen hämärtyä. Lopulta ihminen uskoo täysin tuohon kertomukseen, jonka hän on niin monta kertaa esittänyt. Ja hän esittää sitä edelleen, viilailee ja korjailee paikka paikoin yksityiskohtia, jotka tuntuvat vähemmän uskottavilta tai ovat ristiriidassa keskenään tai eivät sovi sepitettyyn tapahtumakokonaisuuteen. Alun vilpillinen asenne on näin muuttunut vilpittömäksi.”
”Mitä kauemmaksi tapahtumat jäävät, sitä suuremmaksi ja täydellisemmäksi miellyttävämmän totuuden rakennelma tulee.”
Jos ei muista menneisyyttä, on Levin mukaan tuomittu elämään sen uudelleen.
Levillä on myös hieno ajatus siitä, mikä tai kuka on intellektuelli.
”Ehdottaisin, että käsitteen piiriin katsottaisiin kuuluvaksi sivistynyt ihminen jokapäiväisen ammattinsa ulkopuolella; ihminen, jonka sivistys on elävää, koska hän ponnistelee uudistuakseen, kasvaakseen ja pysyäkseen ajan tasalla; ihminen, joka ei tunne itseään välinpitämättömäksi tai kiusaantuneeksi yhdenkään tiedon lajin edessä, vaikka hän itse ei tietenkään voi niitä kaikkia harjoittaa.”
