Naomi Klein: No Is Not Enough
“History is important. If you don’t know history it’s as if you were born yesterday. And if you were born yesterday, anybody up there in a position of power can tell you anything, and you have no way of checking up on it.”
“2024 Could Be a Very Rough Year for Democracy” julistaa New York Magazine 1. päivä tätä vuotta otsikossaan artikkelissa, jonka pääaiheena on USA:n presidentinvaalit 2024. Trumpin ollessa jo täydessä vauhdissa (kuten esimerkiksi tästä voi päätellä) löydän kirjahyllystäni Naomi Kleinin kirjan No Is Not Enough, joka on Trumpin valinnan jälkeinen kirja shokkipolitiikasta ja siitä kuinka häikäilemätöntä populismia vastaan pitäisi taistella. Kleinin ajatuksista voi olla montaa mieltä, mutta tämä on terävä ja analyyttinen ajattelija, jonka näkökulma on aina arvokas.
En ole lukenut tätä kirjaa. Hyllyssä on monta kirjaa, joita olen halunnut lukea, mutta joku muu on kiilannut eteen ja lopulta kirja jää. Hyllyyn kuitenkin. Odottamaan.
Mietin, että toisaalta kirja on nyt jo ”vanha”, kannattaako sitä edes lukea? Toisaalta Trump on ollut jäähyllä, mutta ikävä kyllä palaa kovaa vauhtia valokeilaan ja pyrkii uudelleen valtaan. Se tekee kirjasta taas ajankohtaisen. Kuinka sekaisin politiikan ja kuinka rikki demokratian pitää olla, että tällainen Kleinin nimeämä Trumpin brändin ”myötäsyntyinen moraalittomuus” palkitaan tavallisten ihmisten äänillä. Ihmisten, joita Trump ei arvosta, kunnioita tai tule kiittämään. Ja kuinka tämä sama poliittinen ilmiö ja populismin nousu näkyy myös meillä. Kun se mikä on arvokasta, tallataan oman valtakiiman alle.
Kun ihmisistä tulee vain voittajia tai häviäjiä ja poliitikko, jopa huomaamattaan, alkaa käyttää sellaista retoriikkaa, jossa hyvinvointivaltio pitää huolen niistä, jotka eivät pärjää. Ei siis niin, että hyvinvointivaltio pitää huolta meistä tilanteissa, joissa emme pärjää. On ikään kuin kaksi erilaista ihmisjoukkoa: ne, jotka tarvitsevat apua koska eivät pärjää (häviäjät) ja ne, jotka eivät tarvitse apua (voittajat). Tosiasiassa ihminen on samanlainen ja tarvitsee joskus apua. Hyvinvoivalla on vain helpompi ammentaa apua omista verkostoistaan, varakkailta sukulaisiltaan, yksityissairaaloista ja -päiväkodeista, valmennuskursseista yliopistoon pääsemiseksi jne. Ei ole kahta erilaista ihmislaatua. Tai tämä on oma ihmiskäsitykseni.
Huomaan myös kiusaantuvani siitä, että Suomessa presidenttiehdokas vertaa nuoria kotieläimiin, kun tältä kysytään siitä kuinka nuoret voisi ottaa mukaan rauhantyöhön. Tämä ei ole vain humoristinen heitto, jonka voi ohittaa olankohautuksella vaan periaatteellinen kysymys siitä kuka yhteiskunnassa on toimija, kuinka ihmiset ovat osa yhteiskuntaa sen vuorovaikutusta ja sen yksilöllisiä jäseniä. Tästä ei ole pitkä matka siihen menneisyyteen, jolloin vallassa olevat ovat olleet sitä mieltä, että naisille ei yhteiskunnassa voi antaa ääntä. Ottaen huomioon jälleen Naomi Kleinin ja USA:n tämänhetkisen politiikan, jossa naisella ei enää monessa osavaltiossa ole oikeus päättää omasta kehostaan, tähän ei tosiaan ole pitkä matka.
Eikö nuorissa siis olekaan tulevaisuus?
Se riippuu näkökulmasta ja ihmiskäsityksestä. Sosiaalipsykologi Ronald Inglehart on todennut, että nuorempaa sukupolvea kannattaa seurata ja kuunnella siksi, että yhteiskunnan asennemuutoksen voi ennustaa siitä. Kysymys ei ole niinkään siitä, että nuorempi sukupolvi sinällään erillään muista edustaisi jotain muuta arvomaailmaa vaan, että nämä edustavat tätä uutta asenneilmastoa puhtaammin ja kirkkaammin ilman perspektiivin suomaa taakkaa. Greta Thunberg on symboli jollekin, joka kuplii enemmän tai vähemmän kaikkien sisällä, tarvitaan esikuvia ja voimakas oma syy muutokseen.
Nuoret siis kannattaa ottaa mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja toimijuuteen.
Politiikka lähtee aina ihmiskäsityksestä ja jos se perustuu epäkunnioittavaan tapaan nähdä yksilö toimijana, sen suunta on vaarallinen. Trump osoitti koko kautensa halveksuntaa muita ihmisiä ja koko yhteisöä ja sen luomia lakeja ja sääntöjä kohtaan. Mitä hemmettiä täällä oikein tapahtuu, kun siitä palkitaan? Ja kuinka estää sen tapahtuminen esimerkiksi Suomessa?
Kiinnittämällä huomiota vallankäyttäjien ja valtaa hamuavien ihmiskäsitykseen.
Guardianin arvion mukaan Klein on sitä mieltä, että tällaisessa ilmapiirissä tarvitsemme myönteisiä vaihtoehtoisia sosiaalisia visioita ja että näennäisesti utooppiset tavoitteet ja ehdotukset ovat tapa olla jumiutumatta pelkkään reaktiiviseen ja varovaisesti uudistavaan politiikkaan. Tästä on helppo olla samaa mieltä ja samalla tästä tulee surullinen fiilis. Sellaisia visioita ei oikein tunnu olevan, politiikka on rumaa ja rumempaa, vallankäyttäjät yhä hävyttömämpiä jo ihan tavallisia kansalaisia kohtaan, utooppiset ehdotukset tulevat lähinnä konservatiiviselta puolelta tavalla, jossa utopia johtaa meitä takaisin menneisyyteen. Missä on innostava visio ja polun alku johonkin kirkkaaseen ja myönteiseen?
Kirjasta on myös Hesarin Jussi Lehmusvesi kirjoittanut erinomaisen analyysin.
”Kirjailijan mielestä tämän nousu maapallon vaikutusvaltaisimmaksi henkilöksi on looginen päätepiste monille kulttuurissamme pitkään kiertäneille tarinoille.
’Tarinoille, jotka väittävät, että ahneus on hyvä asia. Että valta kuuluu markkinoille. Että ainoastaan rahalla on merkitystä elämässä. Että valkoiset miehet ovat parempia kuin ketkään muut. Että luonnonvarat ovat vapaata riistaa. Että heikossa asemassa olevat ovat ansainneet kohtalonsa, ja yksi prosentti ansaitsee kultaiset torninsa. Että kaikki julkinen ja yhteinen on epäilyttävää, eikä niitä ole syytä suojella. Että vaarat vaanivat meitä joka puolelta, ja meidän tulisi huolehtia ainoastaan omistamme. Ja että millekään näistä asioista ei ole olemassa vaihtoehtoja.’”
Lehmusvesi toteaa, että Klein kehottaa kirjassaan myös jokaista itse pohtimaan onko omassa käyttäytymisessä jotain ajalle tyypillistä, ikävää ja sen tunkkaista ja toivotonta ilmapiiriä vahvistavaa. ”Pikku-Trumpeja kun on sosiaalinen media tulvillaan”. Ymmärrän tämän ja olen ehdottomasti samaa mieltä. Siinä vaan saattaa käydä niin, että ne syyllistyvät, joiden ei tarvitsisi ja ne eivät välitä vähääkään, joiden olisi syytä…
No, mitä tehdään tämän kirjan kanssa? Olen aika varma, että en lue sitä. Kirja on mitä suurimmassa määrin ajankohtainen, mutta uusia ja ajankohtaisempia analyyseja tulee koko ajan. Ja jos rehellisiä ollaan tämä taustatyö mitä nyt tein kirjasta oikeastaan avasi itselleni sen keskeisimmät ajatukset. Toki kirja ja kirjailijan oma teksti ja tyyli on aina eri asia ja syventää ajattelutapaa, muutenhan lukisin aina pelkkiä arvioita. Silti, tämä saattaa jäädä lukematta. En silti poista sitä kirjahyllystä. Se on hankittu silloin kun Trumpin valinta oli iso järkytys. Se on kestänyt koko Trumpin kauden, siitäkin selvittiin, se sanoo. Se on osa historiaa, se muistuttaa pelkällä olemassaolollaan jostain. Myös toivosta.
Täältä löytyy video tilaisuudesta, jossa Klein lukee kirjaansa.
