Simone de Beauvoir: All Men are Mortal
Kiehtova kirja elämän tarkoituksesta ja tarkoituksettomuudesta ja siitä, kuinka kuolema tuo itse asiassa tarkoituksen elämään. En ole ihan varma, että allekirjoitan näkemystä, mutta onhan se lohdullinen selitysmalli asialle, jolle lopulta ei voi mitään.
Tätä kirjaa kuvaillaan Simone de Beauvoirin ehkä kummallisimmaksi romaaniksi. Melkein väittäisin, että All Men are Mortal kaikessa outoudessaan vanhenemattomuudesta, iättömyydestä ja sen seurauksista on nykyään suosikkini Beauvoirin kirjoista.
Kirjassa Levoton lukija kuvaan kirjaa seuraavasti:
Kirjassa Beauvoir pohtii ihmisenä olemisen mielettömyyttä. Kirjan päähenkilö Regina tutustuu ja rakastuu 1200-luvulla syntyneeseen Foscaan, joka ei kuitenkaan halua romanssia. Fosca on kuolematon eikä halua olla jälleen tilanteessa, joka vääjäämättä olisi edessä. Kuolemattomuus on tälle kirous, kaikki rakkaat kuolevat ja tämä itse jää yksin. Regina puolestaan on hysteerisen halukas jäämään historiaan. Tämä tajuaa mahdollisuutensa saada tavallaan kuolemattomuus sitä kautta, että rakastettu kantaisi hänen muistoaan vuosisadasta toiseen. Tämä toisi eksistentiaaliseen ongelmaan ratkaisun, elämään jonkin tarkoituksen. Toisaalta tällainen kuolemattomuus säästää ikuisen elämän kirouksilta, siltä, että lopulta elämä muuttuu mielettömäksi kun se vuodesta, vuosikymmenestä ja vuosisadasta toiseen toistaa itseään.
Toki myös silloin suhde Reginaan on vain yksi pieni ja lyhyt, ehkä merkityksetön episodi Foscan ikuisuudessa. Ollako vai eikö olla, molempi huonompi, tuntuu Beauvoir sanovan.
Beauvoirin pointti on kenties se, että on yhtä merkityksetöntä sinällään elää iätön ja loputon elämä kuin normaali elämä. Elämä sinänsä on irrallinen merkityksestä. Merkitys syntyy ihmissuhteista ja se pitää itse rakentaa. Muistoillakaan ei sinänsä ole mitään merkitystä, elämä pitää elää nyt ja tässä. Ulkoisilla puitteilla, pitkällä ikuisella elämällä ei lopulta ole mitään tarjottavaa, jos ihminen jää aina yksin. Lopulta kaikki on toistoa. Juhlista kannattaa lähteä riittävän aikaisin kotiin (Merete Mazzarellaa lainatakseni), jotta niistä jää hyvät muistot?
Voisin lyödä vetoa, että Matt Haig on lukenut tämän kirjan. Ainakin hänen kirjansa Kuinka aika pysäytetään (suom. Sarianna Silvonen) muistuttaa tätä teemoiltaan huomattavasti. Matt Haig pyrkii omalla kirjallaan ehkä korostamaan, että ihminen on samanlainen vuosisadasta riippumatta, niin hyvässä kuin pahassakin. Iättömänä näkee eri perspektiivistä; maiden siirtyvät rajat ja kansalliset tunnukset sekä niihin liittyvä syrjäyttävä heimoutuminen tuntuvat hölmöiltä, kun perspektiiviä on jotain 800 vuotta…
