Joel Haahtela: Naiset katsovat vastavaloon
”Hän ei pidä yllätyksistä. Hänen mielestään ihmisen täytyy saavuttaa oman elämänsä status quo. Siihen kuuluvat luotettava työpaikka, oma asunto, kaksi lasta ja vaimo, joka viihtyy kotona. Sen päälle saattaa sitten rakentaa jotain luksusta, aloittaa uuden harrastuksen tai muuta vastaavaa. Siitä ei kuitenkaan saa tulla intohimoa, sillä intohimosta on lyhyt matka pakkomielteisiin ja sellainen taas alkaa nakertaa perustaa eli status quota.”
Haahtelan kirjoissa ehkä tärkeintä ei ole se mitä tarinassa sinänsä tapahtuu vaan se, mitä ihmisten pään sisällä, mielen eri kerroksissa tapahtuu. Siksi minäkään en muista tästä kirjasta mitään. Ainoastaan tunnelman. Jonkinlainen kaipuu holtittomuuteen, irtautuminen vastuusta, rutiinista, arjen raskaudesta. Keveyden houkutus. Yöperhonen, joka pyrkii lampun hehkuun, vaikka siinä ei lopulta sitten käy kovin hyvin…
Naiset katsovat vastavaloon on ensimmäinen kirja, jonka Haahtelalta olen lukenut, ja taidan olla sen jälkeen lukenut kaikki. Ainakin melkein. Haahtela on kulkenut vuosien saatossa ehkä mystisempään, henkisempään suuntaan, monessa uudemmassa kirjassa on suorastaan uskonnollishenkisiä kokemuksia.
Haahtelan kirjasta Jaakobin portaat olen kirjoittanut vuonna 2022 näin:
Haahtela on aina osannut löytää kauniin muodon kertoa ja viisaan tavan välittää jotain oleellista ihmisestä ja ihmisyydestä ilman pilkahdustakaan ”opettamista” tai ”saarnaamista”. Herkät elämässä vierailevat sielut ja mielet etsivät jotain täyttymystä, tarkoitusta tai merkitystä olemiselle, elämiselle ja ihmiselle.
”Kaikkein syvin osamme jäi aina piiloon, ja sen täytyi johtua vain siitä, että mitään pysyvää ydintä ei ollutkaan, vaan se minkä me kuvittelimme ytimeksi ja lopulliseksi totuudeksi, muuttui joka hetki. Kaikki muuttui, meidän muistomme, meidän tarinamme, koska muistaminen oli lopulta valitsemista. Me teimme joka päivä uudet valinnat, eikä ihminen ollut huomenna sama kuin tänään.”
Tunnelmaltaan tämä(kin) kirja oli vähän alakuloinen, ehkä se aina on, kun ihminen alkaa pohtia merkitystään, johon eittämättä kuuluu oleellisesti oma kuolevaisuus. Hieno kirja.
Oman paikan, elämän tarkoituksen, unelmien ja odotusten pohdinta on ehkä Naiset katsovat vastavaloon -kirjan ydintä. Mikä on täydellistä? Miltä täydellisyys näyttää? Onko arki täydellistä? Onko toisella ”täydellisempää” kuin itsellä?
”Lilian ei halua olla seestynyt. Hän haluaa olla seikkailijatar. Mutta vastapestyn pyykin tuoksu on silti vastustamaton.”
Staattisen ja muuttuvan tasapaino, voiko sellaista edes löytää? Onko melkein aina niin, että on jompaakumpaa: liian pysyvää ja tylsää tai liian muuttuvaa ja jännittävää? Ja tasapaino löytyy pitkällä tähtäimellä, ei päivittäin. Ja tasapainoon liittyy oleellisesti horjuminen.
”Lilian tekee työtä. Hän istuu kirjoituspöydän ääressä ja kirjoittaa. Hän on juuri täyttänyt kaksikymmentäkahdeksan ja saavuttanut tiettyjä asioita elämässään, tiettyä varmuutta ja tulevat vuodet lepäävät hänen edessään kuin tähtikartta, lukuisina ja tuntemattomina, unelmilla täytettyinä. Ja mitä muuta ihminen tarvitsee elääkseen kuin yhden suuren unelman, Lilian ajattelee tai oikeastaan se on hänen isänsä ajatus, joka kulkee sukupolvelta toiselle. Hänestä on mukava ajatella niin, sillä se on kovin yksinkertainen ja kaunis ajatus.”
Lilianin käsitys elämästä ei puhuttele minua yhtään. Huomaan, että Lilianin ”turvallisuushakuisuus” vähän jopa surettaa minua. Itsensä pitäminen ”kuivilla” elämän sotkuista on ehkä itsensä pitäminen erossa varsinaisesta elämästä. Ja jos yrittää vimmatusti pitää elämää omassa hallinnassa voi olla, että väistämätön muutos jossain vaiheessa on iso rysähdys.
Mutta kuinka tässä lopulta kävi? Mutta eikö kirjan nimi anna ymmärtää, että myös Lilian halusi katsoa vastavaloon? Vaikka häikäisee ja voi särkeäkin?
En muista.
”Lilian haluaa vielä kysyä jotain, tarkentaa, mutta Emma on jo muissa maailmoissa. Ja mitä muuta salaisuudet ovat kuin yrityksiä asettaa asiat omaan kertomisjärjestykseensä, Lilian ajattelee ja tarjoaa käsivartensa Emman tueksi.”
Haahtela on hienovireinen kirjoittaja, eksistentiaalisten kysymysten pohtija ja kauniin tekstin tuottaja.
