Pema Chödron: When Things Fall Apart
Istun Los Angelesissa koulun auditoriossa ja kuuntelen kun artisti k d lang haastattelee buddhalaista nunnaa Pema Chödronia. Jos niin kulunutta ja värittynyttä termiä voi käyttää kuin ”guru”, Pema on ehdottomasti minulle yksi niistä. Tämä on varmasti elämäni kohokohtia ja tuskin pysyn tuolissani. Viereltäni kuuluu kuorsausta. Mieheni on nukahtanut. Toisella puolellani istuva tyttäreni (tuolloin n. 14-vuotias) taas näyttää siltä, että olisi missä tahansa mieluummin kuin kuuntelemassa ”jotain vanhaa mummoa punaisessa kaavussa”.
Pema on silti Pema. Viisas, herkkä, hauska, konstailematon. Tämä ei harrasta ”teatterinaurua”, johon mielestäni Dalai Lama sortuu. Tämä ei ole mystinen, ei yritä teeskennellä valaistunutta, kuten vaikkapa mielestäni Eckhart Tolle tekee (Jos olet lukenut kirjani Levoton lukija tiedät täsmälleen mitä Tollesta ajattelen…). Tämä on ”vanha mummo kaavussa”, kylläkin hieman meditoituneemmassa hahmossa kuin normaalimummot.
Pema on kirjoittanut useamman kirjan, kirjaexcelin mukaan minulla on niistä 21. Tosin useita monta kappaletta. Tätäkin 2 kappaletta. Lisäksi Audiblen kirjastossani on 3 tämän kirjaa.
Things falling apart on hieno kirja, joka kuvaa elämän perusmuuttuvaa ominaisuutta: kaikki koko ajan tuntuu hajoavan, menevän rikki, muuttuvan. Ja niinhän tapahtuukin.
“Things falling apart is a kind of testing and also a kind of healing. We think that the point is to pass the test or to overcome the problem, but the truth is that things don’t really get solved. They come together and they fall apart. Then they come together and fall apart again. It’s just like that. The healing comes from letting there be room for all of this to happen: room for grief, for relief, for misery, for joy.”
Pidän Peman viestistä, sillä se ei ole “toksisen positiivinen”, kaikki ei vain ole mukavasti kunhan osaa katsoa oikeasta näkökulmasta. Kaikenlaiset tunteet kuuluvat elämään ja ne voi myös elää. Tunteettomaksi ei tarvitse ryhtyä buddhalaisenkaan. (Että riipookin monen nihilistinen buddhismin tulkinta tunteettomuudesta ja kylmyydestä, joka johtaa itsekkyyteen. Se EI ole buddhalaisuuden ydinviesti.)
“… clarity is always there. In the middle of the worst scenario of the worst person in the world, in the midst of all the heavy dialogue with ourselves, open space is always there.”
Itsen reflektointi on hyödyllistä. Jos tietää omat ”tarinansa” niitä voi myös muuttaa.
“If we look closely at our mood swings, we’ll notice that something always sets them off. We carry around a subjective reality that is continually triggering our emotional reactions.”
Meditointi on jännä aihe sillä se tuntuu vielä vähän mystiseltä ja jostain näkökulmasta jotenkin vaaralliseltakin, vaikka se tulkinta itsestäni tuntuukin hassulta. Kirjoittaessani Tonglen-meditaatiosta (eräänlainen myötätuntoharjoitus/meditaatio) Apu-lehteen pari vuotta sitten sain ensin kimppuuni kolumnisti Jyrki Lehtolan ja sen jälkeen sain käydä entisessä Twitterissä keskustelua siitä, kuinka epäilyttäväksi meditointi ylipäänsä minut ihmisenä teki.
Huomaan, että myös aristuin keskustelusta ja arvostelusta. Uskaltaako tästä tavasta puhua? Samalla meditoinnista on tullut jonkinlainen erityinen ”hyve” tai tiettyjen piirien sankarillisuuden osoitus. Sitä se ei minulle ole. Minulle se on rauhoittumista, kohottumista ja syvän läsnäolon tunnetta. Olen meditoinut enemmän tai vähemmän säännöllisesti siitä asti, kun aloitin joogan, kohta 30 vuotta sitten. Viimeiset vuodet säännöllisemmin ja voin sanoa, että siitä syntyvään läsnäolon tunteeseen jää jopa hieman koukkuun. Meditointia voi kuitenkin tehdä ilman mitään mantroja tai tonglen-ohjeita. Tlaan pääsee vaikkapa istumalla Läsäkosken mökin laiturilla, tyyni järvi ympärillä. Ja olemalla.
Kunpa tulisi jo kesä!
“Tonglen is a practice of creating space, ventilating the atmosphere of our lives so that people can breathe freely and relax. It’s a practice that allows people to feel less burdened and less cramped, a practice that shows us how to love without conditions.”
