Carlos Maria Dominguez: Paperitalo (suom. Einari Aaltonen)
”Keväällä 1998 Bluma Lennon osti Sohossa sijaitsevasta kirjakaupasta vanhan painoksen Emily Dickinsonin Runoja ja päästyään toiseen runoon, ensimmäiseen tienristeykseen, hän jäi auton alle.
Kirjat vaikuttavat ihmisten kohtaloihin.”
Jokin siinä on, että kun tykkää lukemisesta tykkää myös lukea ihmisistä, jotka hullaantuvat kirjoihin, siitä kuinka muut kirjat ja niiden merkityksen hahmottavat. Tämä on pieni ja hauska kirja kirjahulluudesta täynnä sitaatteja, joihin kirjahullu voi samaistua.
”Kirjasta eroon pääseminen on usein vaikeampaa kuin sen hankkiminen. Välttämättömyys ja unohdus sitovat kirjat omistajaansa kuin ne olisivat muistoja hetkistä, joihin ei enää ole paluuta. Mutta niin kauan kuin kirjat ovat tallella, ihminen uskoo muistavansa nuo hetket.”
Kirjat ovat muutakin kuin niiden sisältö, juoni tai kauniit lauseet. Ne ovat myös esineitä, mutta eivät mitä tahansa esineitä; niihin kiinnittyy muistoja, tunnetiloja, historiaa. Hyvää ja huonoa. Siinä missä kirjasta eroon hankkiutuminen voi olla vaikeaa (kirjahyllyn siivoaminen kun on pakko saada lisätilaa on piinallista, onhan kirjoissa oma historia) sama toimii toisinpäin. Jos kirjassa on sellaista muistohistoriaa, joka osuu herkkään kohtaan hyvästäja tärkeästäkin kirjasta on joskus pakko hankkiutua eroon, jotta muistot eivät muistuta itsestään aina kirjan joutuessa näköpiiriin.
”olen vuosien varrella nähnyt kirjoja, joilla on tuettu notkuvia pöytiä, olen törmännyt kirjoista tehtyihin lampputelineisiin, kirjapinoihin joiden päälle on levitetty liina; monia sanakirjoja on avattu enemmän erilaisten esineiden sujauttamiseksi niiden sivujen väliin siliämään kuin jonkin sanan tarkistamiseksi, ja monissa kirjahyllyissä jököttää teoksia, jotka kätkevät sisäänsä kirjeitä, rahaa ja salaisuuksia. Myös ihmiset vaikuttavat kirjojen kohtaloihin.”
