Juha Itkonen: Hetken hohtava valo
”Toistaiseksi on tylsä sana, mutta sen sanan takana on tulevaisuus. Onhan tämäkin jo tulevaisuutta. Tulevaisuus on tapahtumia, jotka hetki sitten kuvitteli mahdottomiksi. Kerran kuviteltu tulevaisuus muuttuu nykyisyydeksi ja nykyisyydestä versoo uusi tulevaisuus, miten siihen voisi olla uskomatta? miten siitä junasta voisi jättäytyä?”
Pidän Juha Itkosen tavasta ajatella ja kirjoittaa. Pidän siitäkin, että tässä kirjassa on tunnelma, joka ei kiirehdi tapahtumien kautta lopputulokseen, ratkaisuun sillä elämä ja ihminen ei ole ratkaistavissa oleva yhtälö. Pidän Itkosen tavasta hahmottaa aikaa, pienten ja isojen tapahtumien lomittumista. Lopulta elämä on niitä hetkellisiä valopilkkuja. Onko niissä mitään logiikaa, tarkoitusta? Ehkä ei, ehkä se on elämän mittainen oppitunti, että nimenomaan ei. Pitäisi pystyä tarttumaan hetkeen, jossa on, mutta ihminen takertuu mieluummin menneeseen tai toivoo tulevaa.
Pidän siitäkin, että kansikuvana on Philippe Petit, tuo rohkea nuorallakävelijä, jonka oma kirja On the High Wire on erinomainen kirja rohkeudesta, sinnikkyydestä ja hetkessäkin elämisestä. Kirjoitin siitä täällä.
”Mutta entä jos jatkuva kasvu on ainoa mahdollinen tarina, jonka ihmiset hyväksyvät? Anoa joka ajaa meitä yhdessä rakentamaan jotain, mitä tahansa, ei vain riitelemään toistemme kanssa ja käymään toistemme kurkkuihin. Tyytyminen vähempään ei ole mikään suunta. Se ei ole kansakuntaa yhdistävä kertomus. Ei ole mitenkään mahdollista innostaa ihmisiä tyytymään vähempään yhdessä, sillä kukaan ei halua luopua omastaan, me olemme sitä paitsi tottuneet ihmeisiin, me emme osaa elää ilman niitä. Uusi asunto on aina suurempi kuin vanha. Uusi auto on hienompi ja parempi. Se vain on, sen on oltava, muuten kehitys kulkee väärään suuntaan ja tunnemme itsemme epäonnistuneiksi ja pieniksi ja mitättömiksi. Tähän tunteeseen me emme suostu taipumaan edes väistämättömän tuhon edessä, syöksymme mieluummin alas rotkon reunalta kuin käännymme ympäri tai hidastamme edes vauhtia.”
Kun ajassa tullaan lähemmäs nykyaikaa, pohdinnatkin muuttuvat tutuiksi ja ajankohtaisiksi. Pidän siitä, että Itkonen ei yritä saarnata vaan pikemminkin tuo näkyväksi ristiriitaisen ihmisen sellaisena kuin tämä on.
Jäin tämän jälkeen vielä miettimään tekoälyä ja sitä kuinka se ratkoo tai ei ratko kaikkia inhimillisiä ja maailman ongelmia. Todennäköisesti ei. Kysyin ChatGPT:ltä olisiko sillä myönteisiä vaikutuksia ilmastokriisin estämiseksi jos ihmiset lopettaisivat lihan syömisen. Vastaus oli, että kyllä sillä olisi ja tekoäly listasi ne kaikki. Kysyin jatkokysymyksenä, että suosittelisiko ChatGPT tätä strategiaa ihmiskunnalle. Vastaus:
Yes, based on the substantial evidence linking meat consumption to environmental degradation and climate change, I would recommend that humanity reduce meat consumption as a strategy to combat the climate crisis.
Mutta mehän tiedämme tämän jo. Tieto tai sen puute ei ole käyttäytymisen muutoksen esteenä. Ihminen itse on. Tunne, tavat, jääräpäisyys. Siis juurikin ne, joita Itkonenkin tuossa kuvaa. Kysymys ei ole mekaanisesta muutoksesta vaan inhimillisestä muutoksesta.
Ehkä kirjallisuus voi tuoda meille jotain ymmärrystä toiseen(kin) ihmiseen? Tai ehkä se auttaa tunnistamaan omia ristiriitoja? Tai molempia?
