Rebecca Solnit: Eksymisen kenttäopas (suom. Pauliina Vanhatalo)
”Tutkimusmatkailijat olivat aina eksyksissä, koska he eivät olleet aiemmin käyneet noissa paikoissa. He eivät koskaan odottaneet tietävänsä tarkalleen missä olivat.”
”Eksymisessä on kyse itsensä menettämisestä, vapaaehtoisesta antautumisesta – syleilylle, maailmalle -, niin täydestä uppoutumisesta hetkelliseen kokemukseen, että ympäröivä maailma väistyy taka-alalle.”
Kiehtova kirja ja kirjailija. Eksyminen, eksyksiin joutuminen, eksyksiin hakeutuminen, sinisyys. Kirja on paitsi kiinnostava sen historiallisen näkökulman kautta, myös samasta syystä hätkähdyttävä. Ajatus tutkimusmatkailijuudesta eksymisenä on kiehtova; eikö kaikessa muutoksessa tosiaan itse asiassa olla vähän kuin tutkimusmatkailijoita, jossa uskalletaan astua uuteen tietämättä mitä se on? Monipuolisesti musiikkia, kirjallisuutta ja muuta taidetta mm. ”sinisyyden” kautta tarkastelevaa kaunista tekstiä, jossa valtava määrä hienoja sitaatteja kuten:
”Ihmismieltäkin voi pitää eräänlaisena maisemana, mutta vain viisaat mielet muistuttavat kenties niitä lyhyttä ruohoa kasvavia preerioita, joilla leikittelen eksymisellä ja katoamisella. Me muut saamme tyytyä luoliin ja jäätiköihin, rajuihin virtauksiin, sankkaan sumuun, jalan alle ilmestyviin railoihin ja jopa ryösteleviin, sukulaisiksi nimettyihin luonnoneläimiin. Siihen maisemaan on helppo eksyä, ja joillekin alueille astuminen kauhistuttaa.”
Tai
”(Walter) Benjaminin sanoin eksyminen merkitsee puhdasta läsnäoloa, ja se taas merkitsee kykyä sijaita epävarmuudessa ja mysteerissä.”
Tai
”Pidämme halua ongelmana, joka täytyy ratkaista. —- Voisiko ihminen katsoa välimatkan päähän yrittämättä kuroa sitä kiinni, hyväksyä kaipauksen osaksi elämää niin kuin sinisen kauneuden, jota ei voi koskaan saada omakseen? Sillä asioiden hankkiminen tai perille pääseminen ei tätä ikävää tyynnytä. Jokin siitä vain siirtyy yhä kauemmas, niin kuin vuoret lakkaavat olemasta sinisiä, kun niiden luokse saapuu.”
