Kirjasuositukset toukokuu 2024
Kun ei näe lukea, elämästä tulee latteaa. Äänikirja ei parhaimmillaankaan korvaa sitä kokemusta, jonka kirja esineenä ja eristeenä maailmasta antaa. Ihminen kirjan kanssa on kuin pyhä, häntä ei saa häiritä. Kirja toimii mielenrauhan lähettiläänä myös lukijalle. Keskittyminen voi aluksi olla vaikeaa, mutta jossain vaiheessa kuin huomaamatta on siirtynyt rivien sijaan jonnekin väleihin, syvälle kirjan ajatuksiin ja lauseisiin, tunteisiin ja tarinoihin.
Kun silmät eivät toimi, maailma kutistuu.
Olin toukokuun puolivälissä linssileikkauksessa, josta edelleen toivun. Lukeminen jäi vähiin, äänikirjat kuluivat loppukuusta.
Ohessa kuitenkin toukokuun kirjoista valitut suositukset:
Sanna Nyqvist: Rannalla
”Kun aivotutkimuksen menetelmin on päästy tarkkailemaan kirjallisuuden vaikutuksia lukijan mielessä, on havaittu, että kuvaukset aktivoivat niitä aivojen alueita, joita todellisetkin aistiärsykkeet aktivoivat. … Merituulen suolainen leyhähdys siis todella puhaltaa kirjan sivuilta mielemme uumeniin ja saa aikaan synapsiaaltoja, jotka ulottuvat aivojen aistipoimuihin asti.”
Tämä on mahtava lomakirja ihmiselle, joka rakastaa kirjallisuutta ja kirjailijoita. Mitä meri merkitsi Jane Austenille, Virginia Woolfille, Marcel Proustille tai Tove Janssonille ja kuinka se näkyi heidän teoksissaan? Kiinnostava näkökulma omiin kirjailijasuosikeihin ja tuo paljon uutta. Kiinnostavaa pohdintaa oli mm. kirjallisuustieteilijä Caroline Levinin ajatukset ”onnellisista lopuista”. Kirjallisuus tarjoaa yhä useammin n. avoimia loppuja, lukija voi (tai tämän pitää) oman mielikuvituksensa avulla pohtia kuinka lopulta käy. Avoin loppu tuntuu itselleni monesti enemmän ”todelta”, eihän elämäkään lopu pisteeseen jonkun tapahtumaketjun jälkeen tai pääty ”he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti” tyyppiseen staattiseen tilaan vaan jatkuu aaltoilevana matkana siihen lopulliseen pisteeseen asti.
Nyqvist pohdiskelee Levinin avulla kuitenkin kiinnostavasti sitä, kuinka oikeastaan tarvitsisimme onnellisia loppuja tai tarinoita ja loppuja, jotka tukevat kollektiivista kestävyyttä.
”Kirjallisuus ei vain kuvaa vaan luo mahdollisia maailmoja. Se tarjoaa työkaluja maailman ymmärtämiseen ja kohtaamiseen muuttuvissa olosuhteissa. Lukiessamme käymme läpi tiedollisia ja tunteisiin vaikuttavia prosesseja, jotka jättävät meihin jälkensä. Kirjallisuus muokkaa käsityksiä kyvyistämme. Se voi antaa toivoa tai viedä sen, ja Caroline Levine korostaa kirjallisuuden kykyä luoda toivoa ja varmuutta epävarmaan maailmaan. Siksi meidän kannattaa kiinnittää huomiota kirjojen loppuihin ja miettiä, millaisia näköaloja ne meille tarjoavat.”
Tässä vaihtoehdottomuuden maailmassa, jossa tunnutaan käyvän epätoivon huutokauppaa, kirjallisuus tosiaan voisi auttaa meitä kuvittelemaan parempaa ja sitä kautta myös tekemään jotain sen eteen lamaantumisen sijaan. Kiinnostava ajatus.
Kirjassa häiritsi ainoastaan hieman järvimaiseman ja järven vähättely, meri on tässä kirjassa niin suvereeni ja erinomainen. Järvi-ihmisenä voin todeta, että järviäkin on erilaisia: on kesympiä ja hurjempia, pienempiä ja avarampia horisontteja. Sallittakoon kirjailijalle kuitenkin meren korostaminen, onhan tämän valitsemat kirjailijat nimenomaan fasinoituneet siitä.
“Meren loputon avaruus, sen pinnanalaisen maailman tuntemattomuus ja voimakkaat luonnonilmiöt tekevät siitä otollista materiaalia taiteellisille pyrinnöille.”
Ihana kirja, jonka hotkaisin kerralla.
”Matka rannalle on aina löytöretki ja lupaus seikkailusta.”
Maggie Nelson: Like Love
”How can the attentions one pays to art be an act of love, or something like it, if and when the love object (words, sounds, paint, pixels) cannot love you back? Or is this simply semantics – we feel love, after all, all the time for things and people who don’t love us back, or at least not in any provably reciprocal fashion. (Who’s to say whether or how these trees, or this God, loves us, anyway?)”
Tämä ei mielestäni ollut parasta Maggie Nelsonia ja on myönnettävä, että hypin hieman. Kirja on kokoelma 20 vuoden aikana kirjoitetusta esseistä ja ehkä siksi hieman hajanainen ja epätasainen. Kirja ei pääse samalle tasolle kuin vaikkapa Nelsonin kirja Vapaudesta (suom. Kaijamari Sivill), joka oli aivan mieletön älyn ilotulitus ja monipuolinen näkökulma aiheeseensa. Nelsonin Argonautit ja kirja Bluets (suomeksi Sinelmiä) ovat sitten vielä omaa loistoluokkaansa.
Amanda Montell: The Age of Magical Overthinking (äänikirjana)
Mitä tehdä kun elämästä tulee ahdistavaa, uuvuttavaa ja sirpaleista? Montell kertoo oman tarinansa ja sen, populaarikulttuurin ja uusien tutkimusten kautta kuinka selvitä nykymaailmassa. Kirja ei ole häikäisevän hyvä, ehkä paikoin hieman lapsellinen. Viihdyttävä kuitenkin ja aiheeltaan tärkeä.
Vigdis Hjorth: Toisto
”Marraskuu ja pimeää ja kylmää ulkona kun astuimme ulos Hellen isosta kotitalosta ja olutn oli jo kauan sitten saanut minut tuntemaan itseni sellaiseksi kuin minun olisi pitänyt tuntea itseni ilman olutta…”
Vigdis Hjorth palaa samaan aiheeseen kuin kirjassaan Perintötekijät, josta olen kirjoittanut täällä. Nyt näkökulma on erilainen, nuoren tytön ja aikuisen naisen herääminen siihen, että jotain pahaa on tapahtunut. Nuoren ahdistuneen elämän näkökulma, pahan tukahduttaminen, sen paljastuminen. Kirja on kuin rikki mennyt lasimaalaus, jota lukija kokoaa tajuten lopulta koko kuvion.
Hjorth osaa kirjoittaa upeasti ja jollain lailla vereslihalla. Hän kertoo erityisen ahdistuneesta tapahtumasta, jossa päähenkilö oli päättänyt hypätä raitiovaunun alle kun opettaja tuli asemalla juttelemaan.
”…hän oli ollut koululla korjaamassa oppilaiden aineita ja oli juuri lukenut aineeni jonka olin kirjoittanut mielivuodenajastani, talvesta, hän sanoi, ja se oli huolestuttanut häntä, hän sanoi, järkyttänyt, hän sanoi, mutta myös antanut ajettelemisen aihetta, hän sanoi, se oli saannut hänet ajattelemaan että haltioitumisen ja katkeruuden välillä oli yhteys, olinko ajatellut sitä? Pudistin hitaasti päätäni. Mutta osaat kirjoittaa, hän sanoi, osaat kirjoittaa hyvin, hän sanoi, se minun oli syytä tietää, niin hyvin että ehkä voisin elättää itseni kirjoittamalla.”
Pieni kohtaaminen muutti päähenkilön elämän. Useammallakin tavalla.
”Mutta kuvitelmani aiheuttama kauhistus opetti minulle jotain ratkaisevaa: kuvitelmalla voi olla suurempi merkitys kuin todellisuudella, merkitys voi olla aidompi.”
Pieni kirja, iso vaikutus.
Anne Lamott: Somehow (äänikirjana)
Jos et ole lukenut Anne Lamottin Bird by Bird -kirjaa. Lue se. Se on klassikko ihmiselle, joka haluaa kirjoittaa. Kuten useimmat kirjoittamisen oppaat, se myös antaa eväitä ylipäänsä elämiseen oman äänen ja tarkoituksen kautta.
Somehow ei ole Bird by Birdin tasoa, mutta jollain lailla virkistävän suora ja reipas kirja rakkaudesta, lähimmäisestä ja toisen ymmärtämisestäkin. Kirjassa on vaikka kuinka monta lausetta, joita haluaisin siteerata, mutta koska kuuntelin tämän äänikirjana ne tietysti tulivat ja menivät. Talteen ei jäänyt kuin muisto siitä, että kuulin ne samalla kun keväällä haravoin mökin pihaa…
