Merete Mazzarella: Elämä sanoiksi (suom. Raija Rintamäki)
”Olen tavannut sanoa, että olen ylpeä enkä suinkaan loukkaantunut, jos lukija jonkin ajan kuluttua laskee kirjani kädestään – mikäli se tapahtuu siksi, että hän on alkanut seurata omia mielleyhtymiään.
Juuri mikään ei ole kunniakkaampaa kuin taito herättää antoisia mielleyhtymiä.”
Mazzarella herättää minussa aina mielleyhtymiä vaikka en pystykään siihen mitä hän toivoo:
”Olen toisinaan ajatellut, että säveltäjien tavoin kirjailijoidenkin pitäisi ilmoittaa teksteilleen tempo. Olen näet sitä mieltä, että kirjojani tulisi mieluiten lukea hitaasti – ei siksi että teksti vaatisi syvällistä pohtimista vaan lähinnä siksi, että nopeasti lukiessa tulee herkästi ylensyönyt olo.”
Kohtuus on vaikeaa kun on hyvä kirja kädessä.
”Osallistuin kerran lukukauden mittaiselle omaelämäkerrallisen kirjoittamisen kurssille San Franciscossa. Joskus ensimmäisinä viikkoina saimme tehtäväksi viikon mittaan kirjoittaa jostakin konkreettisesta havainnosta, jonka kohteena oli maisema, miljöö tai esine. Meitä oli kymmenen hengen ryhmä ja kun kokoonnuimme jälleen, kymmenestä yhdeksän oli kirjoittanut ja luki halukkaasti ääneen. Kymmenes kuunteli intensiivisesti ja eläytyen, mutta kun tuli hänen vuoronsa lukea, hän sanoi: ’Minä en ole kirjoittanut mitään. Olen koko viikon kulkenut, katsellut ja kokenut, mutta en ole ehtinyt kirjoittaa.’
Ryhmän jäsenistä juuri hän näytti iloisimmalta. Hän oli elänyt kirjoittaen.”
