Yann Andréa: Duras rakastettuni (suom. Jaakko Helske ja Arto Haarala)
”Siitä ei voi luopua. Yhdessä olemisen vaivasta. Yhdessäolo ei maksa vaivaa ja maksaa sittenkin, rakkaustarinat eivät maksa vaivaa ja maksavat sittenkin, kaikki on ikävää, elämä, te, minä, eikä sittenkään ole, koska me pidämme toisistamme, koska teemme siitä tämän huomattavan tapauksen, että pitää toisistaan, together, ja te sanotte sen ja kirjoitatte sen, sängyssä ja kirjoissa, ja minä uskon.”
Marguerite Duras’n rakas Yann Andréa kirjoittaa tässä kirjassa ikään kuin kirjettä kuolleelle Margueritelle. Andréa on tavannut Duras’n ollessaan 28 vuotias filosofian opiskelija ja Duras taas 66-vuotias kansainvälisesti tunnettu kirjailija. Kirja kertoo Andréan äänellä viimeisistä kuudestatoista vuodesta, jotka tämä vietti Duras’n rinnalla. Minulla on tähän kirjaan ristiriitainen suhde. Toisaalta Duras on mammuttimaisen upea, jännittävä ja ristiriitainen kirjailija ja kaikki kurkistukset tämän ajatuksiin ja elämään ovat kiehtovia. Toisaalta taas en tiedä onko Andréa luotettava kertoja ja kuinka tämä omaa rooliaan ehkä korostaa, väärinkin? Ja eikö tämä tunnu vähän kuin lukisi sopimattomalla tavalla jonkun päiväkirjaa tai tirkistelisi toista juorulehden kautta?
”Elokuvassa Hiroshima, rakastettuni toistuu useasti tämä tunnetuksi tullut lause: minä pidän sinusta, mikä tapaus. Ymmärrän lauseen todellisen merkityksen vasta nyt. Pitää merkitsee pitää kaikkineen, ruumis mukaan luettuna. Pitää myös fyysisesti, aivan niin. Rakastellakin. Tarvitaan myös fyysinen ruumis. Iho. Hän sanoo: Katsokaa Yann, ihoni on koskematon, tiedättekö se johtuu monsuunisateesta, no iho sentään on säilynyt, vain kasvot ovat tuhoutuneet. Muu on säilynyt. Ja sääret, katsokaa minun sääriäni, ne ovat pitkät ja kiinteät, pojan sääret. Sääret eivät muutu. Olen onnekas.
Totta. Me olemme todella samanikäiset. Olemme toisillemme mieleen. Se sama huomattava tapaus toistuu aina, ei ehdy, uusiutuu eräänlaisen todellisen armon kautta ja ilmaistaan sanoilla. Tietyillä sanoilla. Hän sanoo: Jos ihminen on älykäs, hän on älykäs kaikessa. Kirjojen kirjoittamisessa, puutarhanhoidossa, rakkaudessa, kaikessa. Älykkyys kattaa kaiken tai sitä ei ole.
Ja minä puolestani sanon: se on loputonta. Se on keksimistä, mielikuvitusta, se on naurua, naurunpyrskähdyksiä, mitä vain, matkalaukkujen paiskomista ikkunoista, lyöntejä ja solvauksia, se on ihan mitä vain, koska kaikkea tätä elämänmenoa tärkeämpää on elämässä älykkyys, teidän ja minun.”
Ehkä tämän sijaan kannattaa lukea mieluummin ilmiömäistä Duras’ta itseään, esim. tämä.
Ja hemmetti, taas tuli kirjalistaan uusi kirja: Marguerite Adlerin kirjoittama elämäkerta: Marguerite Duras – A life.
