Fernando Pessoa: Philosophical Essays
”I was a poet animated by philosophy, not a philosopher with poetic faculties. I loved to admire the beauty of things, to trace in the imperceptible and w through the minute the poetic soul of the universe.”
Pessoaan uppoaminen on kuin avantoon hyppääminen: virkistävä shokki, joka ravistelee ajatukset hereille, suuntiin, joita ei ehkä ennen sitä ollut. Pessoa eri heteronyymeineen (kirjoitan Pessoasta enemmänkin kirjassa Levoton lukija) on älykäs (joskin paikoin synkähkö) matkaseuralainen elämän kummallisella matkalla. Pidän Pessoan ajatuksesta, että ihminen on montaa, ei vain yksi persoona. Pidän myös tämän ajattelusta, joka on levotonta, hieman holtitontakin, ihan kuin tämä ei itsekään ihan saisi siitä kiinni. Vapaata siis.
“My writings were none of them finished; new thoughts intruded ever, extraordinary, inexcusable associations of ideas bearing infinity for term. I cannot prevent my thoughts hatred of finish(ing)… My character of mind is such that I hate the beginnings and the ends of things, for they are definite points.”
