Philippe Petit: On the High Wire
“Limits exist only in the souls of those who do not dream.”
Tiedän, että ”kuuluisi” rakastaa Pariisin Shakespeare & Company -kirjakauppaa, mutta Smith & Son (aikaisemmin WH Smith) on itselleni mieluisampi. Se on ”oikeampi” kirjakauppa, ei teatterikulissi, jossa pääsee jonottamalla käymään. Se ei ole niin tunnelmallinen, mutta toisaalta siellä ei kielletä valokuvaamasta tai tyrkytetä kaupan leimoja kirjoihin. Se on tavallinen kirjakauppa, jossa pääosassa on kirjat ei sen historia.
Philippe Petit’n kirja On the High Wire on sieltä.
Petit on nuorallakävelijä, joka on kuuluisin kävelystään New Yorkissa vuonna 1974 World Trade Centerin tornista toiseen. Tästä on tehty myös huikea dokumentti, jossa katsoja melkein huutaa ääneen sillä Petit kävelee uudelleen ja uudelleen ja temppuilee tavalla, joka on ihan käsittämätöntä ja hengenvaarallista. Vähän niin kuin kauhuelokuvissa tekee mieli huutaa tulevalle uhrille, joka ei vielä itse tiedä olevansa sitä, että ”älä mene!”, niin tekee mieli huutaa Petit’lle tässä aivan käsittämättömässä yrityksessä. Petit kuitenkin onnistuu.
Samalla kun kirja on nuorallakävelyn taidosta, se on myös filosofia elämästä ja erityisesti asenteesta elämään.
”With your back on the wire, you feel the vastness of the sky. To be a wire walker in its profoundest sense means to leave the wire behind you, to discover the cables that have been strung even higher and, step by step, to reach the Magic Wire of Immobility, the Wire that belongs to the Masters of the World.”
Kuinka uskoa siihen, että vaikka ei ole turvakaapeleita, on jotain isompaa, johon on kiinnittynyt. Ehkä tässä tarkoitetaan kohtaloa, ehkä jotain muuta.
Kun Petit puhuu siitä, kuinka nuoralla ei voi pysähtyä, hän itse asiassa tulee sanoneeksi jotain yleispätevää elämästä ylipäänsä:
”You must not force yourself to stay steady. You must move forward.”
Samoin ajatus kehittymisestä ja yrittämisestä, elossa pysymisestä miellyttää minua:
“Limits, traps, impossibilities are indispensable to me. Every day I go out to look for them. I believe the whip is necessary only when it is held by the student, not the teacher.”
Tai Kuinka hän puhuessaan fyysisestä tasapainoilusta tuulessa tuleekin puhuneeksi mielen tasapainosta ylipäänsä:
”For the wind of our thoughts is more violent than the wind of balance and will soon set this delicate feather fluttering again.”
Paul Auster on kääntänyt kirjan ja kirjoittaa esipuheessaan nuorallakävelyn luonteesta, joka pätee myös ylipäänsä sirkustaiteeseen: “It was then that I understood the most important aspect of the high wire: it reduces us all to our common humanity.” Sirkuskatsomossa ei ole hierarkiaa eikä titteleitä, ei varallisuusasteita tai aateliarvoja. Kaikki katsojat yhdessä hämmästymässä, kohottautumassa ja innoittumassa.
Kirjan lopussa Petit pohtii täydellisyyttä ja mistä se tulee. Oleellinen osa on oman taiteen/tekemisen arvostaminen, kanssatekijöiden ja-taiteilijoiden ihaileminen ja näiltä oppiminen. Lopulta kaikki on kuitenkin kiinni omasta asenteesta.
“In the cities you travel to, aways remember to visit the highest monument. Remain at the top for many hours, looking into the void.”
Kirja on ansainnut paikkansa parhaiden kirjojeni listalla sillä palaan siihen säännöllisesti.
