Isaac Asimov: The Gods Themselves
”’And no one on Earth will live to know I was right’, cried out Lamont, and blinked to keep back tears.”
Asimovin kirjassa eletään siis maailmanlopun aikaa, jossa ihmiskunta typeryyksissään tuhoaa koko planeetan. Kuten Guardianin Sam Jordison toteaa: “So much of the book is such an effective and prophetic metaphor for our times. Swap the positron pump for global warming and Asimov’s contest against stupidity seems ever more urgent.”
Tämä kirja on taas esimerkki siitä, kuinka mahtavaa on, että on ystäviä, jotka lukevat, lukevat erilaisia kirjoja kuin itse, kertovat niistä ja oma lukukokemusten maailma laajenee. Kirja on kuin mielikuvituksen ilotulitus, ideoiden sarjatuli, mahdollisia ja omituisia maailmoja kehittelevä tarina. Samalla se on kuitenkin inhimillinen tai näkökulma inhimilliseen, elämään, tunteisiin, typeryyksiin. Sellaisiinkin, joille edes jumalat eivät voi mitään.
Kirjailijassa viehättää tämän monipuolisuus ja hitto vieköön mikä tuotteliaisuus! Asimov kirjoitti yli 500 kirjaa samalla kun toimi täysipäiväisenä biokemistinä. Että siitä sitten argumenttia omille tekosyille, ettei löydy aikaa kirjoittaa…
