Elina Hirvonen: Kun aika loppuu
”’Me olemme perhe.’ Jostain syystä meille neljälle kuuluvat esineet toivat sen ajatuksen mieleeni kirkkaimmin. Kahdet pienet ja kahdet isot kengät rivissä teltan oviaukon pielessä, kaksi lasten ja kaksi aikuisten lippua sirkukseen, kaksi pientä ja kaksi isoa uimapukua kuivumassa kylpyhuoneen tangolla.”
Elina Hirvosen kirjat ovat aina sekä ihmisläheisiä että laajemmin vaikuttavia. Niissä on maailmanparantamista ilman irrallista saarnaamista. Ne sisältävät kauniita lauseita ja hienoja ajatuksia, jotka ovat osa tarinaa, joka kulkee hienosti. Hirvonen pohtii elämää, vaikuttamista, vastuuta, ihmisen omia valintoja, syyllisyyttä, yksinäisyyttä ja yhteisöä ja toisaalta inhimillisen elämän ristiriitoja ja vaillinaisuutta.
”Päätökset, joita teemme, ovat tuskin koskaan selkeitä tai ehdottomia. Pikemminkin me ajaudumme niihin, teemme elämää mullistavia, sen suuntaa lopullisesti muuttavia päätöksiä tilanteissa, joissa yhtä hyvin voisimme päättää toisin. Kuinka usein päätökset mennä naimisiin tai erota, yrittää tai olla yrittämättä lasta, päätös irtisanoutua, muuttaa tai lopettaa elämänsä tehdään selkeän varmuuden vallassa, ilman viimeiseen asti kaihertavaa epäilystä siitä, että voisi sittenkin toimia toisin.”
Kun aika loppuu ei ole ihan valoisa kirja, mutta vaikuttava se on. Pidin aikoinaan tästä kirjasta paljon. Kirjahan sijoittuu tulevaisuuteen ja päättyy vuoteen 2030. Ihan juurihan olemme siellä. Olemmeko sitten kehittyneet, edistyneet ja vastuullistuneet?
”’… Joskus ihmiset ottivat kuvia välittääkseen muille jotain maailmasta, jonkin rajatun havainnon tai hetken. Meidän vanhempiemme sukupolvi käänsi kameran itseensä, ja nyt valokuva tarkoittaa kuvaa minusta tekemässä jotain.’”
Hyvät arviot kirjasta mm. täällä ja Aamulehden Nina Lehtisen arvio täällä.
