Henry David Thoreau: Where I lived, and What I Lived For
“I wanted to live deep and suck out all the marrow of life…”
Waldenia pidetään eräänlaisena romanttisena oodina luonnolle ja hitaudelle, vetäytymisellekin. Luonto on ilman muuta oleellinen olemisen muoto, mutta varsinaisesti kirja ei kerro vetäytymisestä (Thoreau ei ollut koko aikaa yksin vaan ystäviä kävi kylässä ja tämä itse päivällisillä ja pyykinpesulla perheensä kotona). Moni unohtaa, että itse asiassa Thoreaun sanoma oli vieläkin radikaalimpi yhteiskunnassa, joka rakentuu sen varaan, että kilpailemme toistemme kanssa ”hyvästä elämästä”, joka liittyy statukseen, tavaraan ja varallisuuteen.
Thoreau tekee taloudellisen laskelman siitä mitä tarvitsee elääkseen mahdollisimman vapaasti. Toisin sanoen, mikä on aivan välttämätöntä (ruoka, majoitus ja vaatteet) ja pyrkii mitoittamaan elämänsä sen mukaan. Niukkuudessa eläminen mahdollistaa vähemmän palkkatyötä ja enemmän elämistä. Todellinen anarkistinen teko on irtisanoutua yhteiskunnan normeista ja elää omilla ehdoillaan.
”Most of the luxuries, and many of the so called comforts of life, are not only indispensable, but positive hinderances to the elevation of mankind.”
“When he has obtained those things which are necessary to life, there is another alternative than to obtain the superfluities; and that is, to adventure on life now, his vacation from humbler toil having commenced.”
Thoreau kirjoittaa siitä, kuinka elämänohjeiden ottaminen itseään vanhemmilta ihmisiltä ei välttämättä johda parempaan lopputulokseen kuin itse eläminen ja omassa elämässä kokeilu. Ihminen elää liian usein tavalla, jolla ”pitää” elää tai kuten yhteiskunta tai muut ihmiset odottavat, että tämä elää. Toisin sanoen täyttää muiden odotuksia, sosiaalisia normeja ja tapoja uskollisesti oman elämän täysimääräisen kokemisen kustannuksella.
“In the long run men hit only what they aim at. Therefore, though they should fail immediately, they had better aim at something high.”
Thoreau kuvailee luontoa pitkäsanaisesti ja yksityiskohtaisesti oli kyseessä sitten linnut tai käärme lammen pohjalla. Hän kirjanpitäjämäisesti kertoo, kuinka kauan istuu ja katsoo luonnon elämää. Kirjassa on hidas tunnelma, mutta ei tylsä. Teksti on paikoin vähän raskasta lukea, ”vanhanaikaista”. On vaikea muistaa, että kirjoittaja on kokemustaan eläessään tosiaan ollut vain kolmekymppinen. Äänensävy on vanhemman ja viisaamman. Pohdinta ajankohtaista edelleen.
Järvi-ihmisenä tunnistan kokemuksia luonnon vaikutuksesta ihmiseen. Etelä-Savossa mökillä ollessa aamu-uinti kuuluu ihan jokaiseen aamuun, oli sitten sadetta, paistetta tai jotain siltä väliltä. Aina äitienpäivän jäähileisestä vedestä keskikesän kylpyveden lämpöiseen ja taas lokakuiseen hyiseen ja kovaan järviveteen.
“I got up early and bathed in the pond; that was a religious exercise, and one of the best things which I did.”
