Fernando Pessoa: En minä aina ole sama
”Niin joutuin menee ohi kaikki mikä menee,
kuolee niin nuorena jumalten edessä sitten
kun kuolee! Kaikki on niin vähän!
Mitään ei tiedä, kaiken vain kuvittelee,
Ympäröi itsesi ruusuilla, rakasta, juo
ja vaikene. Muu ei ole mitään.”
Tämä on muistaakseni ensimmäinen sukellukseni Pessoaan. Vuonna 2001 ilmestynyt Pentti Saaritsan suomentama ja valitsema kokonaisuus Pessoan runoutta. Tai Pessoan, Alberto Caeiro da Silvan, Alvaro de Camposin ja Ricardo Reisin runoutta. Pessoalla oli kymmeniä heteronyymejä, nämä kolme niistä kuuluisimmat, selkeimmät ja tuotteliaimmat. Pessoa ei siis vain kirjoittanut eri henkilöhahmoja vaan ikään kuin astui toisen henkilön sisään, elämään tämän elämää, jolla oli erilainen tausta ja erilaiset ajatukset ja ideologia kuin Pessoalla itsellään. Ja joka kirjoitti eri tyylillä ja tavalla.
On mahdollista, että pidän Pessoasta vähintään yhtä paljon tämän elämäntarinan takia kuin kirjoitusten. Heteronyyymiensä kautta tämä mahdollistaa ajatuksen siitä, ettei ihmisen ehkä tarvitse olla yhden identiteetin vankina. Heteronyymien kautta Pessoa pystyi olemaan yhtä aikaa ironinen ja silti tosissaan, anarkisti ja silti konservatiivi, ahne maailmanvalloittaja ja silti vetelehtijä, romantikko, uneksija, idealisti ja silti kyyninenkin, elämänilonsa menettänyt ja silti haaveilija. Pessoan tekstien ja erityisesti sen tiedostamisen kautta, että yksi ihminen on luonut nämä eri persoonat, on mahdollista nähdä kaikki uudelleen, uteliaasti. Pessoa määrittelee itseään väsymättä suhteessa muihin ja maailmaan ja havaitsee elämän kerroksellisuuden: asiat ovat samanaikaisesti monta. Kuten:
”Maailma kuuluu sille joka syntyy valloittamaan sen
eikä sille joka haaveilee valloittavansa, vaikka olisikin oikeassa.”
Ja toisaalta:
”Ah miten raikastaa kasvoja täyttämättä jätetty velvollisuus!
Jättää menemättä on myönteinen tapa olla ulkona!
Mikä pakopaikka, ettei kukaan voi luottaa!
Hengitän helpommin nyt kun sovitut tapaamiset ovat ohi.
Jätin menemättä minnekään, löin harkiten laimin,
jäin odottamaan lähtöhalua jonka tiesin jäävän tulematta.
Järjestäytyneen ja pukeutuneen seurapiirin osalta olen vapaa.
Olen alaston ja sukeltelen mielikuvitukseni vedessä.
Minun on myöhäistä olla kummassakaan niistä kahdesta pisteestä
joissa minun pitäisi olla.”
Pessoassa on jotain alakuloista, ahdistunutta ja melankolista. Sisäistä yksinäisyyttä, jota tämä eri persoonillaan kenties yrittää lääkitä.
Mitä Pessoa edellä (1888-1935) sitä James Fadiman ja Jordan Gruber perässä vuonna 2020 kirjassaan Your Symphony of Selves: Discover and Understand More of Who We Are. Todella kiehtova kirja ihmisen moninaisuudesta, siitä kuinka ristiriitaisia ”persoonia” ihmisen sisällä on ja kuinka oppia ehkä orkestroimaan tätä poppoota.
Edelleen mennään siis hyllyssä A. Olin kirjoittamassa Emmanuel Carrèren kirjasta Valhe, jossa muistini mukaan on erittäin omituinen ja vangitseva tunnelma kun huomasin, että joskus tekemäni sivumerkinnät eivät enää sanoneet mulle mitään. Yleensä kun avaan kirjan kohdasta, jonka olen hiiren (koiran?) korvalla merkannut, muistan heti mikä sivulla on ollut erityisen hieno lause, ajatus tai mikä kohta on kiinnittänyt huomiota niin paljon, että olen halunnut sen merkata. Valhe-kirjassa sivut eivät puhu mulle enää mitään. Huomaan, että en edes muista kirjasta mitään. Alan selata ja huomaan, että haluan lukea sen uudelleen. Palaan siis siihen (kenties) vielä. Kirja perustuu tositapahtumiin. Carrèrella on selvästi halu yrittää ymmärtää ihmismielen kaikkia sopukoita, niitäkin – tai erityisesti niitä – joita ei mielellään valaise. Mm. elämäkertakirjassa Limonov tämä pyrkii venäläisen poliitikon, oppositiohahmon sekä runoilijan ja kirjailijan Eduard Limonovin päänsisäisiin huoneisiin. Tämä vuonna 2013 suomeksi ilmestynyt kirja taitaa olla kirjailijan viimeinen suomennettu teos.
Mieheni muistuttaa, että kirjahyllyssä on englanninkielinen teos Yoga, joka on ilmestynyt vuonna 2020 ja kertoo kirjailijan depressiosta. En ole ehtinyt tuota vielä lukea, joten kaivan sen jo ennestään notkuvaan ”seuraavaksi luettavien” kirjojen pinoon.
