Yann Martel: Piin elämä (suom. Helene Bützow)
”Hyvin harva haaksirikkoutunut voi sanoa selvinneensä merellä yhtä kauan kuin herra Patel, eikä yksikään toinen täysikasvuisen bengalintiikerin seurassa.”
Yann Martelin kirja Piin elämä on ollut mieletön menestys. Vuoden 2016 haastattelussa Martel on kertonut, että sitä on myyty yli 13 miljoonaa kappaletta, se voitti Booker palkinnon ja huippuohjaaja Ang Lee ohjasi siitä elokuva vuonna 2012, joka voitti neljä Oscar-palkintoa.
On kiinnostavaa, että kun selaa omaa kirjaani kirjahyllystä, kaikki merkintäni kirjassa liittyvät uskontoon. Oliko tämä siis uskonnollinen kirja, mietin todella hämmästyneenä. Se ei ollut mielikuvani kirjasta, joka aikanaan teki valtavan vaikutuksen. Pieni sukellus kirjaan ja sen ympärillä aikoinaan käytyyn keskusteluun kuitenkin vahvistaa asian. Kirjassa uskonto, uskominen johonkin itseä isompaan, on itse asiassa keskeisessä osassa. Martel itse on kertonut, että kirja sai alkunsa vuonna 1996 tämän reppureissailtua Intiassa, johon hän ihastui. Hindu temppelit, Bhagavadgita, eläinten esiintyminen hinduismin kuvakielessä ja ylipäänsä uskonnon asema elämän ytimessä ja arjessa olivat tälle itselleen käännekohta omassa uskossa. Hän toteaa Guardianin haastattelussa kasvaneensa ei-uskonnollisessa kodissa ja huomanneensa Intiassa, että oli “tired of being reasonable”, järkevyys ei vienyt tätä mihinkään hyvään.
Piin elämä -kirjassa hän puhuu samasta näin:
”Puhun nyt suoraan. Minun luontoani vastaan eivät ole ateistit vaan agnostikot. Epäilys on välillä hyväksi. Me kaikki joudumme kulkemaan Getsemanen puutarhan läpi. Jos Kristus pyöritteli mielessään epäilystä, emme mekään pääse siitä. Jos Kristus vietti yön rukoillen ahdistuksessaan, jos hän parahti ristillä ’Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?’. epäilys on varmasti suotu meillekin. Meidän on kuitenkin jatkettava siitä eteenpäin. Epäilyksen ottaminen elämänfilosofiaksi on sama kuin valitsisi liikkumattomuuden kulkuvälineeksi.”
Hän on todennut kirjastaan, että se on tarina elämästä nähtynä uskonnollisesta perspektiivistä:
“Life is a story; you can choose your own story; a story with God is the better story.”
Kiinnostavaa, että mielikuvani kirjasta ei ole niin uskonnollinen, henkinen kyllä. Ehkä Hollywood putsasi tarinasta uskontoa tehokkaasti pois.
Piin elämä on vähän mystinen tarina, josta ei ole ihan varma mitä ”oikeasti” tapahtui, jos sillä nyt on väliä. Huomaan, että itseäni kiusaa, jos en ole varma siitä mitä todellisuudessa tapahtui, tajusinko kirjailijan metaforat vai meninkö lankaan? Piin elämä on selkeästi tarina ihmisyydestä, uskomisesta, selviytymisestä, moraalista ja tietysti totuudesta; toisin sanoen sen ”harmaudesta”. Mikä on kenellekin totta? Mihin päätät uskoa? Mikä on totta?
Pääosissa kirjassa lopulta ovat Pii ja bengalintiikeri nimeltään Richard Parker. Toinen on ”totta”, toinen ei? Kirja on selviytymistarina, monella tavalla.
En viitsi spoilata juonta enempää, tämä on mun mielestä kirja, joka pitää lukea ja kokea. Sitten voi päättää mihin uskoa.
”Yhteinen usko luo ihmisille yhteisyyden tunteen, mutta minulle se valitettavasti tiesi vaikeuksia. Aluksi uskonnollisista harrastuksistani olivat perillä vain ihmiset, jotka olivat välinpitämättömiä ja huvittuneita, mutta aikanaan niistä kuulivat myös ihmiset, joille asialla oli merkitystä – eivätkä he olleet huvittuneita.”
