Gustave Flaubert: Kolme kertomusta (suom. Kauko Kare)
On aina jollain erityisellä tavalla elähdyttävää, kun kirja on ajalta ennen omaa syntymää. Ei vain kirjoitettu silloin vaan myös varsinaisena esineenä tulee ajasta ennen omaa olemassaoloa. Se on kulunut, siinä saattaa olla jonkun omistuskirjoitus jollekin, sillä on ollut merkitystä monelle ihmiselle. Tällä kirjalla itselleni erityisesti se, että tämä on lahja ystävältäni J:ltä. Kirja on vuodelta 1955, tummunut ja hieman repaleinen kansipaperi. Kannen kuva Henrik Tikkasen käsialaa.
Kirjassa on, nimensä mukaisesti, kolme kertomusta; Yksinkertainen sydän, Pyhän Julianus Vieraanvaraisen legenda ja Herodias. Näistä mieleenpainuvin on ehdottomasti Pyhän Julianuksen tarina (jonka muuten saa myös omana teoksenaan), jossa kirjaimellisesti veri lentää.
”Vielä kerran jousi singahti ja tappoi heti hirvenvasikan. Silloin sen äiti katsoen taivasta kohti kiljahti syvällä, sydäntä vihlovalla äänellä. Julianus tähtäsi kiukustuneena suoraan sen rintaan ja kaatoi sen maahan.
Kun uroshirvi näki tämän, hypähti se ilmaan, Julianus ampui siihen viimeisen nuolensa. Se sattui hirven otsaan ja jäi siihen.”
Äidin ja isän rakkauden keskellä kasvaneesta Julianuksesta tulee murhanhimoinen metsästäjä, verenhimoinen, pakonomainen tappaja. Voisi sanoa, että kohtauksissa mässäillään väkivallalla, mutta tarina on hienosti rakennettu ja vaikuttava.
Suomentajan johdanto on erityisen kiinnostava liittyen Flaubertin kirjailijuuteen, tuskaiseen luovuuteen.
“Ja muistettakoon nimenomaan Flaubertin tyyliä – ja tyylin syntyprosessia – , jossa koko hänen hermostollinen ja tunneherkkyytensä erityisesti paljastuu. Kasku väittää, että Flaubert kuoli surusta, koska hänen täytyi kirjoittaa ”fane de pomme de terre” (perunanvarsi); toisaalta hänen kerrotaan miettineen päiväkauden, pannako kahden sanan väliin pilkun vai puolipisteen. Synonyymeja Flaubertin sanakirjassa ei ollut, jokaisella sanalla oli oma tietty, täsmällinen merkityksensä. Kirjoittaminen lienee ollut Flaubertille tuskallisempaa kuin kenties kenellekään muulle maailmankirjallisuuden mestarille. Hän teki työtä yhtä intensiivisesti ja yhtä monta vuotta kuin Balzac. Mutta kun Balzac kirjoitti 80 romaania, Flaubert sai valmiiksi ainoastaan neljä; minkä lisäksi satiirinen aikalaiskuvaus Bouvard et Pécuchet jäi kesken. Novelleja hän on kirjoittanut puolisen tusinaa ja näytelmiä yhden; siinä kaikki. Mutta Rouva Bovary oli tekeillä 17 vuotta, Pyhän Antoniuksen kiusaus – suurisuuntainen historiallis-mytologinen kuvasarja jota on verrattu Faustiin. vaati esitöitä 40 vuoden ajan. Tulos on tiedollisesti ja kuvauksellisesti mykistävä, mutta tuskin taiteena vapauttava.”
Tämä kirja ei kirjahyllystä lähde ikinä. Joskus se ehkä päätyy jonkun mutkan kautta jonkun toisen kirjahyllyyn. Tämä lukee sen omistuskirjoituksen ja olemme ystäväni kanssa ehkä pienen ohimenevän hetken jonkun mielessä.
