Antti Nylén: Kauhun ja ulkopuolisuuden esseet
”Minun pitäisi tulla paremmaksi ihmiseksi, mutta en minä osaa sellaista tehdä. Jos ostoskeskuksen kulmalla olisi keräyskontti, johon ihmiset voisivat viedä omat ylimääräiset etuoikeutensa, ei sitä usein tarvitsisi tyhjentää. Tai jos olisi älypuhelinsovellus, jolla voisi alentaa omaa yhteiskunnallista statustaan, ei se nousisi ladatuimpien ohjelmien listalle eikä tekisi koodaajistaan miljardöörejä. Mutta ei ole sellaista konttia. Ei ole sellaista sovellusta. Voimme vain laskea ja tiedostaa omat etuoikeutemme. Mutta ei se paljon mitään merkitse. Minun hiukan hurskaampi mieleni ei ketään lohduta. Se ei mitään korjaa. Hyvä omatunto on huono päänalunen.”
Antti Nylén pakottaa ajattelemaan. Tämä ei sievistele, eikä anna anteeksi erityisesti sitä, jos ei ajattele.
”Jos ei jaksa ajatella, voi vedota ihmisluontoon, ikään kuin tuntisi sen, sanomalla: ’Ihminen nyt vaan on itsekäs olento. Myötätunnon piiri on niin kovin pieni.’ Tämä on pohjimmiltaan vapaan tahdon vastainen, fatalistinen väite. Sillä onko kuitenkaan periaatteessa niin mahdoton ajatus, että kaikki ihmiset huomiseen mennessä (esimerkiksi) ryhtyisivät vegaaneiksi? Onko se mahdotonta samalla tavalla kuin se, että kaikki ihmiset huomiseen mennessä kasvattaisivat siivet ja alkaisivat lennellä ympäriinsä? Estääkö näitä asioita tapahtumasta sama soluihimme kirjoitettu syy, ihmisluonto? ei.”
Nylén tuntuu armottomalta erityisesti itseään, mutta myös meitä muita kohtaan. Usein aiheellisesti, ajattelen.
”Halusin ottaa lopputilin lihateollisuudesta, erota sen palveluksesta, koska se oli minusta läpikotaisin väärin.
Nykyään lihateollisuuden ajatteleminen tuottaa mielessäni lähinnä turtaa, lasittunuttta surua ja parantumatonta sivullisuuden tunnetta, koska lihansyöntä, sen ideologia ja politiikka ovat kaikkialla läsnä. En voi paeta. Kuvittele vakaumuksellista ateistia, joka joutuu elämään päättymättömässä jumalanpalveluksessa, kulttikuvien ympäröimänä, tauottomassa virrenveisuussa. Ja että häneltä odotetaan kärsivällistä, tahdikasta käytöstä, pidättäytymistä natsikortin käytöstä.”
”Liha on pilaantunut tiedon takia. Me tiedämme yhä täsmällisemmin, millainen rakennelma moderni lihateollisuus on. Ruma tieto on vaikeasti sulavaa. Mutta emme pysty enää väistämään sitä. Se työntyy meihin väkivaltaisena.”
Samuli Knuutin arvio kirjasta täällä.
”En oikein pidä tunteista. Ylipäätään. Ne epäilyttävät minua monin tavoin. Mieluummin eläisin ilman tunteita. Kunpa olisi katukyltti tai pakasteherne.”
