Aravind Adiga: The White Tiger (suomeksi Valkoinen tiikeri, suomentajana Tarja Teva)
”So I stood around that big square of books. Standing around books, even books in a foreign language, you feel a kind of electricity buzzing up towards you, Your Excellency. It just happens, the way you get erect around girls wearing tight jeans. Except here what happens is that your brain starts to hum.”
Aravind Adigan esikoiskirja Valkoinen tiikeri voitti vuonna 2008 Booker prize -palkinnon ja oli tämän omassa synnyinmaassa, Intiassa jonkinlainen kohu, ei välttämättä myönteinen. Adigan romaani kertoo Bollywood-Intian ja menestys-Intian kääntöpuolesta, call-centereiden maasta, joka palvelee rikasta länttä sinä aikana kun nämä nukkuvat rauhaisaa untaan ja ulkoistavat tylsiä töitä Intiaan.
Kirjan päähenkilö on Balram Halwai, ”Valkoinen tiikeri”, viidakon harvinaisin olento, jollainen syntyy vain kerran sukupolvessa. Hän on menestynyt yrittäjä, jonka tarina aukeaa 7 yön kuluessa ja paljastuu ehkä vähän erilaiseksi menestystarinaksi. Ennen muuttoaan Bangaloreen ja menestymistään yrittäjänä tämä oli autokuski, joka tappoi työnantajansa ja varasti ison kassillisen rahaa, pääoman, jonka varaan perusti taksipalveluyrityksensä Bangaloressa.
Halwain tarina on Adigan luoma eräänlainen vertauskuva Intialle. Tämä on jollain lailla rakastettava yrittäjä/pikkuroisto, self-made man, joka selittää tekonsa itselleen parhain päin nousevan talouden maassa, joka samalla piehtaroi korruptiossa, epätasa-arvossa ja köyhyydessä.
Kirja on kirjeromaani: Balram Halwai (köyhän rikšakuskin poika) lähettää Intiaan valtiovierailulle saapuvalle Kiinan pääministerille ”rehellisiä” kirjeitä oman maansa tilasta, jotta Wen Jiabao ei nielisi virallisen Intian propagandaa.
Hieman synkästä asetelmastaan huolimatta kirja ei ole sinänsä synkkä vaan taitavasti kerrottu tarina, jota muistan, että oli nautinnollista lukea. Hesarin Jukka Petäjän arvio löytyy täältä.
Adiga on entinen Timen kirjeenvaihtaja ja on kirjoittanut mm. New Yorkeriin ja Financial Timesiin. Muistan lukeneeni Adigalta myös myöhemmin ilmestyneen kirjan Last Man in Tower (Suomeksi Viimeinen mies, suomentajana Heikki Karjalainen), josta pidin paljon. Siitä arvio löytyy täältä.
Aravind Adiga on todennut haastattelussaan Guardianissa, että ihailee kirjailijoita kuten Flaubert, Balzac ja Dickens, jotka omalla kirjoittamisellaan 1800-luvulla edesauttoivat sitä, että Ranska ja Englanti ovat nyt parempia yhteiskuntia. Hän haluaa tehdä saman. Tämän viimeinen kirja, vuodelta 2020 Amnesty, kertoo maahanmuuttajan tarinan Australiassa.
