Minna Rytisalo: Rouva C.
”Suutari oli pudistellut päätään ja mutissut jotain miesten jalkineista, mutta Minna oli tiennyt mitä halusi: ennemmin saappaat kuin korolliset nyörikengät, ennemmin helppous ja pitkä askel kuin naisille määrätyt sipsuttelu ja töpsöttely.”
Näin Minna Canthin päivänä tunnustan, että en ollut kovin innostunut Minna Canthista. En jotenkin jaksa sitä yhden sitaatin renkutusta: ”Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää!”. Ei siksi, että en ajattelisi niin tai samaistuisi vaan siksi, että tuntuu siltä, että me toistelemme sitaattia ja jatkamme sen jälkeen nukkuvan ja puolikuolleen elämää… Ärsyttävää. Ihan kuin pelkkä sitaatin toistaminen riittäisi rohkeaan elämään vaikka todellisuudessa se vaatii epävarmuuden sietämistä, riskien ottamista, vääriäkin valintoja, liikettä ja uskallusta.
”Aina oli epäjärjestystä, keskeneräisyyttä, asiat sinne päin ja suunnilleen, jokin katastrofi elettävänä tai nurkan takana, mitään rauhan aikaa ei koskaan tule, ei sitä hetkeä että voisi levätä ja huokaista että kaikki on valmista ja kaikki on nyt.”
Minna Canthin kirjoista olen lukenut Kauppa-Lopon, joka oli mielenkiintoinen näkökulma elämään ja ihmiseen ja siihen kuinka pinnallisesti toisiamme usein katsomme. Silti. Canth ei ole ollut minulle suuri hahmo vaan pikemmin hyvin etäinen historiallinen hahmo ja tärkeä mielipidevaikuttaja.
Kunnes luin Minna Rytisalon kirjan Rouva C., joka herätti Minna Canthin minulle eloon.
”Minna oli luonnonilmiö joka ei noudattanut lakeja, sähikäinen ja pallosalama. Juuri kun hänet oli oppinut tietämään, hän olikin eri ja väisti määritelmiä.”
Hesarin arvioija Noora Vaarala kirjoittaa arviossaan kirjasta näin:
”Rouva C. on niitä romaaneja, joiden lukemisen jälkeen tekee mieli rynnätä kirjaston Minna Canth -hyllyn ääreen ja kahmia lainauskoriin kymmenen lähdeteosta, googlata esiin kaikki mahdolliset johtolangat ja kysellä kavereilta, mitä he tietävät tästä suurnaisesta.” Näin siinä juurikin käy. Rouva C. on taitavasti ja kauniisti kirjoitettu romaani, rakkaustarina, ihmisenä kehittymisen tarina, rajoja rikkovan ihmisen tarina. Se herättää kiinnostuksen kohteeseensa ja saa haluamaan lukea lisää. Se sisältää kauniita lauseita ja pohdituttavia ajatuksia, sen ahmii hetkessä.
”He olivat edelleen ystäviä, mutta jäässäkin on sellaisia säröjä jotka eivät näy. Ne voivat jäädä lumen alle piiloon ja laajeta siellä kevään tullen, muuttua uhka-avannoiksi joista vanhemmat varoittavat lapsiaan yhtä kiivaasti kuin virtapaikoista ja jokirannoista.”
Jos siis Minna Canth kiinnostaa, suosittelen tätä teosta.
Jossain vaiheessa Canthista oli vireillä uusi elokuvahanke, mitähän sille on käynyt?
