Tommi Melender: Kuka nauttii eniten
”Kaipaan elämyksiä, joita julkinen arvostus ei ole tuhrinut, koska on katkeraa jakaa ihailunsa liian monien kanssa tai kuulla tuiki tuntemattomien sanovan: olet valinnut väärin, palvot sontaa.”
Olen aina pitänyt Melenderin tavasta ajatella, ilmaista asioita suoraan ja kaihtamatta, pelkäämättä sitä ”mitä ne muut minusta sitten ajattelevat”. Tämä tulee samalla sanoittaneeksi asioita, joita itsekin mielessä miettii, jos ei ihan siitä näkökulmasta niin kuitenkin tavalla, joka avaa mahdollisuuksia uusiin polkuihin, epäkonventionaalisiin ajatuksiin ja mielen kummallisuuksien tutkimiseen.
”Varminta, mitä kirjailijan ja lukijan suhteesta voi sanoa on se, että heidän ystävyytensä edellyttää fyysistä kohtaamattomuutta. Molemmat ovat poissa toistensa silmistä, olemassa vain toistensa mielikuvituksessa. Juuri tämä kaunokirjallista tekstiä molemmilla suunnilla, niin tekijän kuin kokijan taholla, ympäröivä toisen poissaolo virittää toiveen kommunikaatiosta, halun kuulla ja tulla kuulluksi.”
Parhaimmillaan Melender ei lipsahda kyynisyyden puolelle vaan aidosti pohdiskelee, toki hieman ihmiskuntaa ruoskivasta näkökulmasta.
”Miksi kuvittelemme, että meissä on jotain suurta ja itseisarvoista? Miksi meistä on niin tärkeää uskoa, että jokainen ihminen on laulun arvoinen ja että olemme sankareita kaikki? En keksi tällaiselle haihattelulle muuta selitystä kuin suunnattoman narsismimme.”
Itse ajattelen, että me haluamme uskoa, että jokainen ihminen on laulun arvoinen, sillä mikä se muu vaihtoehto on? Ihmisten kanssa me joka tapauksessa elämme, tulevaisuus on tavalla tai toisella yhteinen, halusimme tai emme. On selvää, että ihminen on narsistinen eläinlaji, joka on kohottanut itsensä muun elollisen yläpuolelle ja kylvää jättimäistä tuhoa. Samalla ihminen on se, jonka on pakko löytää tapa siivota sotkunsa. Luulen, että se lopulta tapahtuu parhaiten jos yritämme vedota inhimilliseen hyvään meissä ja muissa.
Se pitää muuten vielä sanoa, että tämän kirjan muoto on tosi miellyttävä!
