Toni Morrison: The Measure of Our Lives
“We die.
That may be the meaning of life.
But we do language.
That may be the measure of our lives.”
Tällaiset kirjat ovat ehkä vähän noloja, mutta ei haittaa. Kirjallisuuden nobelisti Toni Morrison on upea kirjailija, jonka romaaneja kannattaa lukea (suosittelen esim. kirjaa Rakkaus, suom. Seppo Loponen, Morrisonin essee/puhekokoelmakirja Mouth Full of Blood on hurja, väkevä ja merkityksellinen), mutta tämän ajatukset toimivat myös erittäin hyvin tällaisena kokoelmana. Viisas ja omaääninen Morrison inspiroi ja vahvistaa mieltä ja sielua.
“Being good to somebody
is just like being mean to somebody. Risky.
You don’t get nothing for it.”
Kirjailija Zadie Smith on kirjoittanut kirjaan esipuheen, jossa kuvaa Morrisonin omaa tyyliä ja kirjoittamisen tarkoitustakin.
“Just as there is a Keatsian sentence and a Shakespearean one, so Morrison made a sentence distinctly hers, abundant in compulsive, self-generating metaphor, as full of sub-clauses as a piece of 19th century presidential oratory, and always faithful to the central belief that narrative language – inconclusive, non-definitive, ambivalent, twisting, metaphorical narrative language, with its roots in oral culture – can offer a form of wisdom distinct from and in opposition to, as she put it, the ‘calcified language of the academy or the commodity-driven language of science.’”
“Look to yourself. You free.
Nothing and nobody is obliged
to save you but you.”