”Miten sä kirjoitat siis kirjan?” kysyi eräs tuttu, kun käytiin kahvilla ja kerroin, että kässäri on kustannustoimittajalla. Wsoy:ltä ilmestyy toukokuussa Levoton lukija, hyvin henkilökohtaisella otteella kirjoitettu kirja lukemisesta, kirjoista ja erityisesti elämästä peilaten sitä kirjoihin ja lukemiseen.
Jäin kuitenkin pohtimaan kysymystä. Kirjan kirjoittamisen prosessi on tietysti kaikilla vähän erilainen, itselläkin riippuen siitä onko kyseessä vaikkapa bisneskirja tai esseekokoelma. Huomaan kuitenkin, että itselle on muodostunut jonkinlainen tapa hahmottaa ajatukset valmiiksi kirjaksi. Siihen kuuluu monenlaisia teknisiä ja psyykkisiä vaiheita, joista pitää päästä yli, nauttia tai puskea läpi.
Tutun esittämän kysymyksen inspiroimana ajattelin, että avaisin lyhyesti mitä oman kokemuksen mukaan kirjan kirjoittaminen prosessina on, jos se kiinnostaa jotain muitakin. Korostan, että puhun vain omasta kokemuksesta, enkä ole kirjoittanut fiktiota, joka saattaa olla erilainen kokemus.
Helpointa olisi sanoa, että kirja vaatii kirjoittamista ja tietysti se vaatii sitä. Ammattikirjailijalla on ehkä erilainen elämäntapa, sellainen, joka kiertyy kirjoittamisen ympärille. Sen sijaan jos kirjoittaa kirjoja ns. oman työn ohessa, se liikaakin varmasti keskittyy lopputulokseen. Koen useimmiten kirjoittamisen iloa, mutta joudun kyllä myös puskemaan. Siitä enemmän myöhemmin, nyt ollaan vasta alussa.
Saanko kertoa tarinan ensimmäisestä kirjasta, jonka kirjoitin.
Kirja oli Tästä asti aikaa (kyllä, se on se biisin nimi) (ja kyllä, bändiltä kysyttiin lupa nimen käyttöön), kirja ajatuksistani yhteiskunnasta aika tuoreena poliitikkona. Editan J-P Pietiäinen ehdotti, että mitä jos laittaisin ajatuksiani, joita olin myös kolumnoinut, kirjaan. No mikä ettei. Olin otettu, imarreltu ja ihmisenä, joka syöksyy mieluusti hommiin ja opettelee tekemällä, ajattelin, että kokeillaan. Kirja!
Lähtö oli räjähtävä. Aloitin esipuheesta.
Sitä kirjoitinkin sitten seuraavat pari kuukautta. Versiossa 328 (liioittelen vain vähän!), J-P totesi, että mitä jos ryhtyisin kirjoittamaan itse kirjaa ja tehdään esipuhe sitten viimeiseksi. Tuli ilmi, että en osaa kirjoittaa kirjaa. Tuli myös ilmi, että en tajunnut kuinka kirja kirjoitetaan. Elokuvia ei kuvata ensimmäisestä kohtauksesta viimeiseen vaan kohtauksia kuvataan ja sitten niitä editoidaan ja lopulta käsissä on kokonaisuus. Kirjaa ei kirjoiteta (puhun toki vain omasta kokemuksesta, enkä fiktiosta) sivulta 1 sivulle 297 vaan sitä kirjoitetaan paloissa. Varsin epätäydellisissä paloissa.
Mutta ensin pitää mennä kynnyksen yli. Se tapahtuu parhaiten palastelemalla.
Paras neuvo J-P:ltä oli: ajattele, että kirjoitat kolumneja, mutta merkkimäärä ei kahlitse. Sitten tehdään punainen lanka, kun on ajatuksia, mistä sen rakentaa. Alkoi sujua.
Eli.
Miten kirjoittaa kirja/1: Ensin on hypättävä kynnyksen yli. Ryhtyä. Se tapahtuu parhaiten kynnystä madaltamalla.
Jostain vähän aikaa sitten luin, että paras tapa saada luovaa työtä eteenpäin, välttää väistely, viivyttely ja pelokas kynnyksellä värjöttely (joka on usein epäonnistumisen pelkoa), on lopettaa kokonaan ajatus aloittamisesta ja sen sijaan vain ”jatkaa”. Kynnys madaltuu, kun sitä tavallaan ei ole. Sen kuin painellaan tässä eteenpäin. Kyllä me tää osataan! Myöhemmin tulee sitten ”Teurastaja”, mutta palaamme siihen, kun sen aika on astua areenalle…
Edelleen muuten olen sitä mieltä, että Tästä asti aikaa -kirja on tosi tyylikäs ulkoasultaan. Sen suunnitteli Kimmo Kivilahti, johon tutustuin aikoinaan yli 30 vuotta sitten ajamalla ojaan auton, jossa Kimmo oli kyydissäni. Sittemmin Kimmosta tuli yksi Suomen parhaista AD:sta, älyttömän taitava visuaalinen visionääri, joka muutamasta sanasta luo kokonaisen ilmemaailman aina kirjankansista yritysilmeeseen asti.
