Miten kirjoittaa kirja? Osa 2/6 – Uteliaisuus

Kirsi     12.2.2023    

Avainsanat:

Oikeastaan Hyppy ei ehkä edes ole varsinainen ”vaihe” kirjoittamisessa vaan enemmän jatkuva haaste, joka pitää ylittää yhä uudelleen. Oman tekstin luominen – on se sitten liiketoimintaan liittyvän konseptin tekemistä tai esseiden kirjoittamista – tuntuu merkitykselliseltä ja ruokkii ihmisessä monia myönteisiä asioita. Kirjoittamisen tila on parhaimmillaan myös puhtaimmillaan sitä kuuluisaa flow-tilaa muistuttavaa. Kunhan muistaa olla olematta itse itsensä pahin vihollinen ja eliminoi selkeimmät häiriötekijät jo itse. On vaikea päästä läsnäolemisen syvään tilaan jos kännykkä vilkkuu silmänurkassa ja heti kun tekstissä syntyy hankala hetki siirtyy sähköposteihin. Ihan vain vilkaisemaan. Ihminen on erittäin taitava rakentamaan itsensä ja luomistyönsä väliin esteitä. On toki mahdollista, että olen ainutlaatuinen siinä, mutta pahaa pelkään, että en ole.

Kaiken takana on kuitenkin uteliaisuus.

Jos sopii, kerron kirjasta, jota seuraavaksi alan kirjoittaa. Kun olen saanut edellisen kommentoitua kustannustoimittajalle, eli viimeistelyvaihe on tehty (siitä 6/6 myöhemmin), pääsen aloittamaan seuraavan kirjan ja mielestäni koko kirjoittamisen parhaan vaiheen.

2/6 Uteliaisuus/Tiedon kerääminen

Usein – ja uskon, että se koskee monia meitä – mielessä on jokin kirja, jonka haluaisi kirjoittaa. Usein se liittyy siihen, että on itse utelias aihetta kohtaan, tietää aiheesta tai kokee sen niin tärkeäksi, että siitä pitäisi kirjoittaa. Tai kyseessä on joku omakohtainen kokemus, jonka haluaa sanallistaa. Hesarissa kirjailija Ville Verkkapuro toteaa hienosti omasta kirjaprosessistaan kuinka monen oman elämän tapahtuman merkitys aukenee vasta kun siitä kirjoittaa. Kirjan kirjoittaminen on myös ihan mahtava tilaisuus oppia lisää, hakea tietoa aiheesta, joka jo muutenkin kiinnostaa, syventää omaa ajatteluaan siitä ja palata lähteisiin, jotka ovat inspiroineet.

Oli syy mikä tahansa taustalla on jonkinlainen herännyt uteliaisuus ja varsinkin jos kyseessä on tietokirja (vaikka uskoisin, että myös fiktiossa joutuu keräämään tietoa moneltakin kantilta), on uteliaisuutta päästävä toteuttamaan eli sitten kerätään tietoa.

Seuraavan kirjan (joka ilmestyy WSOY:n kustantamana helmikuussa 2024) työnimenä on Kuinka toisen ymmärtämisestä tuli niin vaikeaa – vai onko se aina ollut. Ajatuksena on siis käsitellä sitä, kuinka me ihmiset toisiamme ymmärrämme, tai emme ymmärrä, ja mikä sitä erityisesti estää tai toisaalta millaisessa mielentilassa/ympäristössä tuetaan toisen ymmärtämistä. Teema on kiinnostanut itseäni jo pitkään. Olen lukenut aiheesta erilaista faktaa, uusia tutkimuksia, ihmisen käyttäytymistä selittäviä teoksia ja vaikkapa keskustelukulttuurin kehittymistä tutkivan Sherry Turklen teoksia, joissa tämä pyrkii ymmärtämään myös digitaalisen viestinnän tuomia vaikutuksia ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Poliittinen polarisaatio, sosiaalisen median dynamiikka ja kuinka se läikähtää normielämään ja arkiseen kanssakäymiseen on kiinnostavaa.  Toki, jos minulta kysytään, myös fiktio on mitä suurimmassa määrin materiaalia siihen, kuinka ymmärtää toista. Siihenkin on kuitenkin kiinnostava perehtyä paremmin; mitä tutkimus sanoo vaikkapa fiktion vaikutuksesta ihmisen empatiakykyyn tai haluun ymmärtää toista.

Tässä vaiheessa ei ole vielä sisällysluetteloa, ei oikeastaan edes hahmotelmaa siitä mitä kirjassa mahdollisesti on. Tässä vaiheessa kirjoittaja on vielä vapaa ja se on ihanaa! Maailma on auki, materiaalia voi kerätä monesta näkökulmasta, mitään ei tarvitse vielä rajata. Amazon paukkuu ja tutkin kirjahyllyni läpi sillä silmällä, että mitä sieltä jo löytyy. Esimerkiksi tätä ”Ymmärrys-kirjaa” varten lähdemateriaalipinossa on nyt jo mm. seuraavat kirjat:

Rosa Hartmut: Resonance: A Sociology of Our Relationship to the World

Sherry Turkle: Reclaiming Conversations

Sherry Turkle: The Empathy Diaries: A Memoir

Priya Parker: The Art of Gathering

Charles H. Vogl: The Art of Community

Dean Burnett: Emotional Ignorance

Parag Khanna: Move – How Mass Migration will Reshape the World – and what it means for you

Adam Smith: The Theory of Moral Sentiments

Helen Thompson: Disorder

Anand Giridharadas: The Persuaders

Max Fisher: The Chaos Machine

Sami Keto: Enemmän kuin sapiens

Johann Hari: Stolen Focus

Hamish McRae: The World in 2050

Terrence Real: Us

Eric Barker: Plays Well With Others

Matthew Lieberman: Social

Anne Applebaum: Twilight of Democracy

Katy Milkman: How to Change

Adam Grant: Think Again

Malcolm Gladwell: Talking to Strangers

Pema Chödron: Don’t bite the Hook

Vivek Murthy: Together

Antonio Damasio: Feeling and Knowing

Lisa Feldman Barrett: How Emotions are Made

Samalla kun kerään iloisesti materiaalipinoon paljon enemmän kamaa kuin mihin koskaan ehdin perehtyä (tai ainakaan tämän projektin puitteissa), olen avannut kännykkään oman muistiinpanosivun satunnaishavainnoille. Lähetän itselleni jatkuvasti tekstiviestillä mieleen putkahtavia ajatuksia, keskustelunpätkiä, artikkeleita tai yhtäkkisen valaistumisen – sen kirkkaan ajatuksen, joka ratkaisee kaiken – huomatakseni aika usein, ettei se nyt niin uniikki ajatus ollutkaan, mutta siitä voi kyllä kehittää jotain.

Viimeinen itselleni lähettämä viesti esimerkiksi on sisällöltään seuraava:

”Ymmärrys – julkinen häpäisy ja mitä se tekee ihmiselle/halulle ymmärtää – wiredin tutkimus/ole yhteydessä tutkijoihin – Kriittinen korkeakoulu/verbaalinen väkivalta verkossa -kurssi/ilmoittaudu”

Viimeisimmistä viesteistä itseltäni itselleni löytyy myös tämän blogin kuvituksena toimiva tekstiviesti. Viestit eivät välttämättä merkitse paljon mitään ulkopuoliselle, mutta itse tiedän heti mitä esimerkiksi tuolla HUS-jutulla tarkoitan, ja siitä tulee todennäköisesti esimerkki siitä kuinka journalisminkaan tehtävä ei enää tunnu olevan vain tuottaa ymmärrystä vaan vaikkapa otsikointi ja kehystäminen tietoisesti kärjistää, jopa vääristää tavalla joka luo hämmennystä ja vähentää ymmärtämistä.

Kun tekstarikenttä alkaa täyttyä, käytän muutaman tunnin purkaakseni ne kaikki word-dokumenttiin, joka vielä näyttää iloisen sekavalta kirpputorilta erilaisia ajatuksia, aihioita ja artikkeleita. Sanomattakin on selvää, että tämä on valtavan energisoivaa ja maltan tuskin odottaa sitä hetkeä, kun saan kirjoittaa. Jossa on sitten omat haasteensa, sillä jossain vaiheessa on aloitettava ”vakavasti” ja siitä vaiheesta alkaa polun muodostuminen. Kun valitsee polun, jota kulkee, sulkee myös pois muut kiinnostavat polut. Yleensä ensimmäinen sellainen vaihe tulee 3/6 – Häkki -vaiheessa. Kuitenkin samalla kun kerää tietoa ja naputtelee hajanaisia ajatuksia alkaa itse asiassa jo kirjoitettua materiaaliakin syntyä vähän kuin vahingossa.

Jos projektilla on kiire ja tähän vaiheeseen on aikaa käytettävissä alle 5 viikkoa, teen muistiinpanot samalla. Jos aikaa on enemmän, kuten tässä projektissa, en tässä vaiheessa vielä tee varsinaisia muistiinpanoja. Lukiessani ja törmätessäni johonkin kiinnostavaan merkitsen kyllä paikan talteen.

Jos mielessä on siis se kirja, mikä pitäisi tai jonka haluaisi kirjoittaa, kannattaa aloittaa helpoimmasta eli omasta uteliaisuudesta. Imeä ennakkoluulottomasti kaikkea sitä mikä lisää omaa ymmärrystä aiheesta tai syventää ja jopa haastaa omaa ajatusta. Tästä vaiheesta kannattaa myös nauttia. Yhtäkkiä joku tv-ohjelma tuntuukin juuri olevan kiinnostava metafora ajatukselle, twitterissä vastaan tulee artikkeleita juuri siitä aihealueesta, jotka taas johtavat syvemmälle ja ehkä lopulta jonkun tutkijan pakeille.

Maailma tuntuu runsaalta ja avuliaalta. Tämä kirjan tekeminenhän on ihanaa! Kunnes…

To be continued osassa 3/6.