… ajattelemisen taidosta?
Ehkä. Brittitoimittaja James Marriot on siitä niin huolissaan, että maalailee uutta pimeää aikaa kirjassaan The New Dark Ages. Hänen mukaansalukemisen katoaminen ei uhkaa vain kirjallisuutta vaan koko modernin yhteiskunnan älyllistä perustaa.
Hän lähtee siitä, että laaja, verkottunut, suvaitsevainen ja teknologisesti kehittynyt sivilisaatiomme perustuu monimutkaiseen ja rationaaliseen ajatteluun. Sellaiseen, joka syntyy hyvästä luku- ja kirjoitustaidosta. Jos nämä rapautuvat, rapautuu myös demokratia – ”What happens to a democracy that forgets how to think?” hän kysyy. Kysymys on aiheellinen. Kun teollinen vallankumous rapautti kuntomme – piti ryhtyä käymään kuntosalilla ja lenkkipolulla kun työn luonne muuttui fyysisestä istumiseksi – tapahtuuko sama rapautuminen nyt aivotoiminnalle kun tekoäly suorittaa ajattelun puolestamme? Ja voiko yksittäinen ihminen sille mitään?
Elämme jo aikaa, jossa kaikki pitää pelkistää, yksinkertaistaa ja paketoida kolmeen pointtiin, jotta pystymme prosessoimaan mitään. Pidemmät kirjoitukset säästetään, jotta ne voi lukea joskus tulevaisuudessa, kun on enemmän aikaa. Sitä hetkeä ei koskaan tule. Vaikka kuinka vannoisi, että käyttää tekoälyä vasta kun on itse ajatellut ensin, on AI-ystävän seireenilaulu sietämättömän houkuttava. Jos ajattelen huomenna…
”I lovet he uneducated” totesi Donald Trump jo vuosia sitten eikä ihme: yksinkertaiset valheet uppoavat meihin, kun emme jaksa ajatella. Marriot kutsuu tätä ”The Great Simplification: todellisuuden monimutkainen luonne sivuutetaan ja kompleksiset haasteet yritetään runnoa ratkaistuiksi yksinkertaisilla totuuksilla. Siitä seuraa pahaa jälkeä, jota nyt seuraamme mm. kansainvälisen kaaoksen muodossa. Marriott kirjoittaa kuinka ”Toisinaan näyttää siltä, että ajatukset, monimutkaiset argumentit ja historia on lähes kokonaan syrjäytetty demokraattisesta politiikasta.” Onelinerit lentelevät edestakaisin. Marriott siteeraa brittikirjailija Ian Leslietä, joka on todennut, että ”Thinking is where certainty goes to die.”
Ajattelu on sillä lailla riskialtista, että se altistaa pohdinnalle, epäilylle, monitahoisen todellisuuden eri puolien ymmärtämiselle – se vieroksuu valheellista varmuutta. Ajattelu on epävarmuuden sietämistä ja ymmärtämistä ei dogmaattisia totuuksia tai sementoituneita näkemyksiä.
Marriott kirjoittaa toki sosiaalisesta mediasta, joka usein manifestoituu ajattelun hautausmaana ja varmuuden valtaistuimena. Mutta hän puhuu muustakin: lukemisesta, kirjoittamisesta, huomiosta, jota meidän tulisi osata kiinnittää asioihin, jotka rikastuttavat elämää, jotka ovat merkityksellisiä meille.
”The problem, we are discovering, is that to immerse yourself in nothing but distraction is not a recipe for a happy or meaningful life.”
Kuten aina nykyään lukiessani näitä kirjoja (ja tästä aiheesta muuten kirjoitetaan nyt todella paljon!), nyökyttelen, mutta samalla huudan mielessäni, että ”kerro perkele suoraan mitä pitäisi tehdä!”. Niin. Se on kai sitä, että yrittää pakottaa monitahoisen asian pakettiin, jonka voisi yksinkertaisesti ratkaista. Kyse on sadoista hetkistä, jolloin itse päätän mihin huomioni kohdistuu ja toisaalta poliittisista päätöksistä millaista poliittinen kulttuuri on, mikä on tekoälyn rooli maailmassa ja kuinka sosiaalista mediaa suitsetaan, vai suitsetaanko.
Ainahan tämä maailma on ollut yksi suuri ihmiskoe.
Kirjan hienoin lause:
”He knows how to read better than any one; he gets at the substance of a book directly; he tears out the heart of it.”