Juha Itkonen: Huomenna kerron kaiken
”Olinko itse siellä, minne olin halunnut päätyä? Olinko täyttänyt itseeni kohdistuneet odotukset, omieni ja muitten?”
Olen aina pitänyt Itkosesta. Hänen romaaninsa ovat viisaita, niiden lauseissa ja lauseiden takana on jotain syvällistä tarvetta ymmärtää ihmistä ja tätä elämää. Ne eivät sorru hurskasteluun ja kuluneisiin sloganeihin vaan tarkastelevat ihmistä lempeästi mutta myös terävästi. Hesarin arviossa todettiin päähenkilön ”ruoskivan itseään”. Päässäni on ehkä Joku valuvika, sillä en koe Lassen ruoskivan itseään vaan olevan rehellinen. Hän pyrkii olemaan kaunistelematta omaa käytöstään ja rooliaan, eihän siinä olisi mitään järkeä. Parempi olla rehellinen itselleen, siitä syntyvästä reflektiosta voi jopa tapahtua jotain muuttumistakin. Oma tarina ei koskaan ole vain kaunis.
”Elämässä kaikki kummallisesti toistui ja kiersi kehää, samantapaiset tilanteet tulivat vastaan vähän erilaisina versioina.”
Lisää kirjasta aikaisemmassa postauksessa täällä.
Suleika Jaouad: The Book of Alchemy
”Life is like that: sometimes it’s the thing that you were hoping for, sometimes it’s the thing you were dreading, and your ability to react to it in a human, authentic way is how we survive.”
On kirjoja, jotka eivät tarjoa valmiita vastauksia, vaan kysyvät lukijalta: mitä sinä ajattelet? Suleika Jaouadin The Book of Alchemy: A Creative Practice for an Inspired Life on tällainen teos. Sen sävy ole opettava, saarnaava eikä siinä ole yksittäistä uskonkappaletta, jolla elämä muuttuisi paremmaksi. Sen sijaan se haastaa pysähtymään, kirjoittamaan ja sitä kautta luomaan ymmärrystä oman elämän kinkkisiin hetkiin, tunteisiin tai muutoksiin.
Kirjoittaminen on tapa tarkastella itseä, uskomuksia, tapoja, vuorovaikutussuhteita ja jäsentää sekavaa ja nimetöntä, antaa tunteille muoto. Suleika Jaouad lähestyy kirjoittamista tällä ajatuksella. Kirja syntyi omasta kokemuksesta: vakavasta sairaudesta, elämän epävarmuuden kohtaamisesta ja toivon etsimisestä silloin, kun tulevaisuus on hämärän peitossa.
”It is crucial, if we want to keep evolving and flourishing, to get rid of the things that are no longer serving us and make space for something new to grow.”
The Book of Alchemy rakentuu sadan päivän matkasta (itse en ainakaan malttanut pysähtyä yhteen/päivä), jossa kirjoittaminen toimii oppaana. Jokainen päivä tarjoaa pienen kirjoitustehtävän ja/tai esseen, joiden kautta lukija saa pohtia omia kokemuksiaan, pelkojaan, unelmiaan ja kysymyksiään. Jaouad on kutsunut yli sata erilaista ääntä — kirjailijoita, taiteilijoita ja ajattelijoita, joilla on erilaisia näkökulmia ja sytykkeitä. Mukana ovat mm. Gloria Steinem, Elizabeth Gilbert, Salman Rushdie, George Saunders, Alain de Botton, Lena Dunham, ja Jaouadin puoliso, muusikko Jon Batiste.
Kirjoittajien kirjo tekee tästä samalla vähän kuin noutopöydän. Huomasin itse tarttuvani joidenkin ajatuksiin ja kirjoitustehtäviin ja hyppäsin joidenkin yli suoraan, eivät vain puhutelleet. Keräsin kirjasta parhaat tehtävät ja teen niitä myöhemmin. Kuten usein kirjoittamisen oppaissa, mutta tässä erityisesti, tehtävien kautta ei käsitellä kirjoittamista vaan testataan ja kokeillaan elämän ydintä, omaa luovaa voimaa. Parhaat tehtävät haastavat katsomaan omaa elämää uusin silmin. Kirja kutsuu tutkimaan, ihmettelemään, kirjoittamaan vaikka vain lauseen päivässä. Kirjoittaminen ei ole väline tuottaa tulosta, vaan keino tulla näkyväksi itselleen.
”My new beginning has yet to happen.” (Aura Brickler)
Kirjoittamisellahan on monenlaisia tehtäviä: se voi olla surutyötä, se voi olla ilon kirjaamista muistiin, se voi olla keskustelua itsensä kanssa silloin, kun sanat puuttuvat. Kirja pyrkii rohkaisemaan siihen ajatukseen, että luovuus on arjessa mukana koko ajan, pitää uskaltaa tarttua – tässä tapauksessa – kynään.
Kirjoittaminen voi olla arkista alkemiaa — tapa muuttaa kokemukset ymmärrykseksi ja ehkä jopa viisaudeksi. Tämä on kelpo kirjoittamisen kumppani, joka sopii erityisesti niille hetkille, kun elämässä on muutoksia, kysymyksiä tai kaipuuta pysähtyä oman elämän äärelle.
Niin no. Milloinpa ei olisi…
Esimerkki kirjan tehtävistä:
”Imagine yourself at some point in the future – maybe a year from now, maybe five, maybe ten – living the life of your dreams. This is a normal day, not a holiday or a special day; rather, it is a typical and perfect everyday. What do you see? What do you feel? What do you hear? What do you taste? Who is there with you in your dream day? Describe the day in present tense, from the moment you wake up to the moment that you go to sleep. Creation begins with imagination.”
New York Timesin artikkelissa Jaouad toteaa, että kirjoittaminen on kirjaimellisesti pelastanut hänen elämänsä: : “My hope is that it reaches people who are in between, who are in transition — whether that’s the transition from graduation to the ‘real world,’ whether it’s someone like me who’s grappling with illness or some other heartbreak that’s upended their life.”
Virginia Woolfin uudet kirjeet: The Uncollected Letters of Virginia Woolf
Literary Review kirjoittaa uudesta kirjasta, joka käsittää yli 1400 aiemmin julkaisematta jäänyttä Virginia Woolfin kirjettä. Woolfin kirjeenvaihto on jo pitkään ollut tutkijoiden ja lukijoiden aarreaitta. Silti vielä löytyy uutta: Stephen Barkwayn ja Stuart N. Clarken toimittama The Uncollected Letters of Virginia Woolf kokoaa kirjeitä, jotka eivät ehtineet mukaan kuusiosaiseen kokoelmaan 1970–80-luvuilla joko siksi, etteivät toimittajat tienneet niiden olemassaolosta, löysivät ne liian myöhään tai pitivät niitä vähäpätöisinä.
Nämä kirjeet tarjoavat tuoreen näkökulman Woolfiin — eivät synkkänä erakkomyyttinä, vaan sosiaalisena ja eläväisenä ystävänä, joka viihtyi pienten illallisten äärellä enemmän kuin suurissa juhlapidoissa. Monet kirjeistä ovat arkisia kutsuja illalliselle tai teelle, mutta joukosta löytyy myös merkittäviä palasia kirjailijan elämästä ja ystävyyksistä.
Woolfin terävä huumori ja sarkasmi tulevat esiin monissa kirjeissä. Kirjeet paljastavat Woolfin monisyisen suhteen sosiaalisiin asemarajoihin ja hänen toisinaan ristiriitaisen snobisminsa.
Merkittävä löytö, kirjoittaa Literary Review, on myös kirje, jossa Woolf ehdottaa Eliotille novellinsa nimeä:
“Dear Tom,
I should like to write a story called, ‘Mrs. Dalloway in Bond Street’ (the title, I suppose, could be changed if necessary).”
Lopulta Mrs. Dalloway in Bond Street julkaistiin The Dial -lehdessä 1923, ja siitä tuli myöhemmin osa romaania Mrs. Dalloway, kuten Mark Hussey muistuttaa tuoreessa teoksessaan Mrs Dalloway: Biography of a Novel. (hemmetti, olisinpa tajunnut lukea tämän ennen Woolf-piirin Mrs Dalloway– keskustelua!).
Barkwayn ja Clarken kokoama aineisto on järjestetty vastaanottajien mukaan aakkosjärjestykseen, ja mukana on myös kattavat elämäkerralliset esittelyt kirjeiden saajista. Lopussa on liite, jossa kaikki kirjeet on listattu aikajärjestyksessä. Tämäkin kirja odottaa tuossa Virginia Woolf -pinossa.
