Lohtukirja

Eilen oli vuoden lyhin päivä, jolloin auringonvaloa oli vähiten vuorokaudessa. Guardian päätti sen ”kunniaksi” listata kirjoja, jotka tuovat valoa tai joihin tukeutua pimeässä. Jäin miettimään omiani. Alakuloisena tai muuten vain pimeänä hetkenä tekee mieli kirjojen osalta tukeutua vähän samaan kuin ruuassakin tuolloin: lohturuoka = lohtukirja. Silloin ei yleensä puhuta mistään uudesta kirjasta, korkeintaan tutun kirjailijan uusimmasta kirjasta. Uusi on aina tuntematonta maastoa, joka vaatii energiaa tutkimiseen. Tuttu ja turvallinen on lohtukirja.

Maikkarin Huomenta Suomi pyysi minua muutama viikko sitten kirjavieraaksi ja ohjelmaan piti listata itselleen tärkeitä kirjoja. Valitsin sinne nämä ja tajusin nyt, että samalla kyse on lohtukirjoistani. Miksi?

Hannu Mäkelän Hevonen joka hukkasi silmälasinsa on kirja, jonka olen saanut lapsena. Hannu Mäkelän Herra Huu:n sain isältäni, mutta vuonna 1977, jolloin Hevonen ilmestyi isä oli jo kuollut. Siitä huolimatta (tai siitä syystä) Mäkelästä tuli minulle tärkeä kirjailija ja tämä kirja on filosofinen kertomus Hevosen seikkailusta ja lopulta paluusta kotiin. Hevonen filosofoi mm. näin: ”Kun on oikein surullinen eikä kukaan tiedä siihen syytä, voi tapahtua mitä vain.” Ja jotain kärsivällisyysopetusta sisältää tämäkin lause: ”Joskus vain on vähän ikävää, mietti hevonen.”

Anne Lamottin Bird by Bird on kirja niihin hetkiin kun tuntuu siltä, että mistään ei oikein tule mitään ja kaikkea on liikaa, jotta siitä voisi selviytyä. Lamott kertoo siinä veljensä tarinan: 10-vuotiaalla pojalla oli 3 kuukautta aikaa tehdä koulutehtävä, joka liittyi lintujen tunnistamiseen ja raportin kirjoittamiseen. Kuinka ollakaan, poika päätti lykätä sitä mukavampien tehtävien pauloissa kunnes raportin dead line oli seuraavana päivänä ja valmiina ei ollut riviäkään. Kun hän keittiön pöydän ääressä itki tehtäväänsä antoi isä neuvon: tässä ei auta mikään muu kuin edetä ”Take it bird by bird buddy”. Kirja on myös eriomainen kirjoittamisen opas.

Virginia Woolf on kiehtova, älykäs ja syvä kirjailija, jonka koko tuotanto on yhtä juhlaa. A writer’s diary on kirja, joka on koottu hänen kuolemansa jälkeen ja jos haluaa yhtään tietää mitä kirjailija ajatteli tai millaisessa elämän- ja mielentilassa kirjaansa kulloinkin kirjoitti, tämä on todella kiinnostava kirja. On myös hämmentävää huomata kuinka näin lahjakas kirjailija voi olla epävarma tuotoksestaan.
”I have a sense that life, real life, is hidden behind a curtain, roaring with laughter at our efforts to get to know it.” Näin sanoo José Saramagon kirjan seikkailijahahmo ystävälleen, joka elää turvallista kotielämää. Saramago on lempikirjailijoitani. Tämän kirjailijan kirja ei välttämättä tuo valoa perinteisellä tavalla eikä Saramago missään tapauksessa ole mikään positiivisen ajattelun lähettiläs. Sen sijaan hän avaa ihmisen mieltä ja elämää rehellisellä tavalla. Skylight on hänen ensimmäinen käsikirjoituksensa, jota ei aikoinaan kustannettu, ja jota Saramago sittemmin ei enää halunnut antaa julkaistavaksi eläessään. Onneksi käsikirjoitus kuitenkin säilyi ja näki päivänvalon vaikka sen varjopuoli onkin se, ettei Saramago enää elä.

Mutta valokirjana on yksi yli muiden: Lassi Nummen Runoilijan kalenteri. Kirja käsittää Lassi Nummen kirjoituksia, eräänlaisia pakinoita, elämän havainnointia vuosilta 1959-1960. Nummella on valoisa mieli ja kiinnostunut elämänasenne ja sen huomaa jokaisesta kirjoituksesta ja se tarttuu. Jo maailma tuntuu pahalta paikalta, tämä kirja auttaa aina. Jotain Nummen tavasta ajatella kertoo esimerkiksi tämä kirjan sitaatti:

”Jos alkaisi ajatella, miten paljon oikeastaan olisi nähtävää, kuultavaa ja tehtävää, ei muuta ehtisi tehdäkään, kuin ajatella sitä, miten paljon oikeastaan olisi nähtävää, kuultavaa ja tehtävää.”


Yksi vastaus artikkeliin “Lohtukirja”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *