Nolo kirja?

Kirsi     12.4.2015    

New York Timesin James Parker ja Charles McGrath vastaavat kumpikin kirjoituksessaan kysymykseen: ”Is There Anything One Should Feel Ashamed of Reading?”. Ja löytyihän niitä.

Jos sivistynyt ystäväsi tulee kylään, piilotatko DaVinci koodit kaappiin? James Parker pohtii miksi ei silloin oikein tietoisesti nosta DaVinciä pöydälle ja puolusta lukemaansa? Entä brassailetko klassikkokokoelmallasi? Eikö sekin ole vähän noloa? Charles McGrath taas pohtii sitä kuinka pienenä poikana piilotti lukemaansa Pikkunaisia -kirjaa ja toisaalta nyt vanhempana halusi tietää mistä tässä 50 Shades of Grey -hypessä oikein on kysymys, ja tilasi kirjan Kindleensä, jotta muut eivät näkisi mitä hän lukee.

Siinä on jotain kiinnostavaa, että kuvittelemme sen mitä luemme kertovan niin paljon itsestämme, että ryhdymme muokkaamaan jotain kuvaa itsestämme lukijana.
Onko siis jotain kirjaa, jota et vaikkapa lukisi aamulla työmatkalla ratikassa? Jos kirjahyllystäsi otettaisiin valokuva, poistaisitko sieltä ensin jotain? Siirtelisitkö ainakin ja pyytäisit ottamaan kuvan tietystä kulmasta? Mitä Coelho kirjahyllyssä kertoo ihmisestä? Kiinnostuksen ylipäänsä monenlaisiin asioihin vai jotain ihan muuta? Luommeko oikeasti kuvaa ihmisistä perustuen näiden kirjavalintoihin? Ehkä.

Nuorena teininä muistan lukeneeni punastellen ja häpeillen mm. isoisäni Sidney Sheldon -romaaneja. Vanhempana muistan, että vaikkapa Jari Sarasvuon Sisäinen tuli kuului niihin, joita en halunnut lukea julkisella paikalla. Eräs varsin fiksu ja sivistynyt ihminen taas kertoi mielipiteenään minulle kerran mitä roskaa ovat kaikki John Grayn Mars&Venus -kirjat. Edelleen joka kerta silmäni osuessa niihin hyllyssäni, tuo lause käy mielessäni. Ehkä siinä on pientä noloutta mukana. Pitää ryhtyä perustelemaan: olen edelleen sitä mieltä, että niissä monessa on itse asiassa erinomaisia ajatuksia, joiden avulla voi koittaa ymmärtää toista sukupuolta paremmin vaikka jokainen onkin yksilö. Kenelle oikein perustelen? Yhteen aikaan Aku Ankan taskukirjat olivat minulla hyllyssä muiden kirjojen seassa, mutta tilan loppuessa kesken jouduin tuuppaamaan ne laatikkoon vintille. Myönnän, että se tuotti minulle mielihyvää nähdessäni Aku Ankan vaikkapa Täällä Pohjantähden alla -trilogian vieressä.

Joka kerta kirjahyllyä siivotessa joutuu käymään läpi itse asiassa koko henkilöhistoriansa. Siksi on vaikea luopua kirjoista, jotka nyt saattavat tuntua ihan typeriltä tai noloilta. Sehän olisi vähän kuin repisi valokuva-albumista pois 80-luvun kokonaan…

Guardianissa taas käsiteltiin kirjoja, jotka ovat olleet järkyttäviä, häiritseviä tai levottomuutta herättäviä. Syystäkin Bret Easton Ellisin Amerikan Psyko nousi pistesijoille. Itse voisin tuohon listaan lisätä ainakin Peter Süskindin kirjan Parfyymi. Siinä oli kirja, joka edelleen häiritsee minua. Ei nolota, mutta häiritsee. Puistattaakin. Yhä.