“It was the word that first seduced me and to the word I would return.” (Bread of Angels)
Tihkusateisessa heinäkuun illassa Helsingissä Patti Smith astuu kvartetteineen lavalle ja aloittaa matalalla ja tummalla äänellä:
She is benediction
She is addicted to thee
She is the root connection
She is connecting with he
Kappale Dancing Barefoot on Smithin tuotannosta se kappale, jota kuuntelen elämäni hankalissa muutoskohdissa yhä uudelleen ja uudelleen. Vähän kuin mantrana. Olen paljain jaloin (myös henkisesti paljaana), jokin uusi kutsuu, mutta en tiedä vielä mikä – menen silti kohti pyörrettä, jonka jälkeen mikään ei ole ennallaan. Uskallus irrottaa vanhasta tuntuu yhtä aikaa pelottavalta ja sankarilliselta. Ainakin on elossa! Liikun, olen päättymättömässä liikkeessä, huimaa.
“Eventually we must act, set in motion a process that will push us closer to the open wound.” (Bread of Angels)
Dancing Barefoot on aikoinaan omistettu Jeanne Hébuternelle, joka oli taidemaalari Amedeo Modiglianin rakastettu. Tarina ei ole kaunis ja oikeastaan on vähän outoa, että Smith näkee sen sankarillisena. Modiglianin kuoltua Jeanne, joka oli viimeisillään raskaana, teki itsemurhan. Smith romantisoi kappaleessa rakkauden luovana ja tuhoavana voimana, jonain mitä ihminen ei voi kontrolloida. Kappaleessa ei kuitenkaan lauleta vain traagisesta rakkaussuhteesta vaan myös kokemuksesta, jossa ihminen kohtaa jonkinlaisen luovan voiman tai jotakin itseään suurempaa.
Minulle kappale kertoo jostain sisäisestä palosta, joka kaikesta huolimatta suuntaa jonkin sisäisen tiedon varassa kohti epävarmuutta ja epämukavuutta, uskaltaa lakata hallitsemasta ja antautuu muutokselle. Uskaltaa siihen välitilaan, jossa ei enää tiedä kuka on eikä vielä kuka tulee olemaan.
Se kertoo myös muutoksen kipeydestä, tilinteosta itsen kanssa.
“But after a time, if not prudent, one reaches the point of being unrecognizable to oneself. I threw open the carpet of my life. I examined where I had tramped and what I had trampled. I reflected on where I had tripped up, was unkind demanding and dismissive to others. What I had wrongly coveted and what I had tossed aside. Where I was standing and where I was destined to go. It was time to hold myself accountable trusting there was no harsher judge nor jury. “
(Bread of Angels)
Patti Smith on minulle erityisesti rakas sanoistaan. Kirjassaan Bread of Angels (Enkelten leipää, suom. Antti Nylén) hän toteaa itsekin, että kirjoittamiseen hän kokee eniten vetoa. Smithin musiikki on ajoittain räminää (noh, hänhän on ”The Godmother of Punk”), mutta hänen sanoituksensa ovat jollain tavalla eteerisiä, runollisia, mystisiä ja monitulkintaisia. Hän kirjoittaa, paitsi lyriikoissaan myös kirjoissaan, elämästä, havainnoistaan, ihmisestä, lapsuudesta, rakkaudesta, kuolemasta ja luovuudesta, mutta myös mystisistä epätodellisista kokemuksista. Tuntuu siltä, että Patti Smithin siivellä pääsee maailmaan, joka ei ole ihan täällä eikä siellä vaan jossain välissä. Jossain, joka on pragmaattisen maailman ja ”tietämisen” tuolla puolella.
“Consider the labor of the material visionary. A mathematician’s sudden moment of insight, an incontestable equation that nonetheless must be proved, setting in motion the grueling process of formulating the abstract. The artist stabilizes an aspect of the flow of metamorphosis, to freeze as a work of art.” (Bread of Angels)
Patti Smithin Helsingin konsertin jälkeen jäin miettimään miksi Smith erityisesti tuntuu inspiroivan minua – kirjoittajana, esiintyjänä, ihmisenä.
3 asiaa, jotka mielestäni kannattaa oppia Patti Smithiltä:
1. Kannattaa suunnata energia ja tekeminen asioihin, joista saa iloa
Toisin kuin Hesarin konserttiarvioija, Harri Römpötti, en aloittaisi näkemystäni keikasta ajatuksella: ”Ikä painaa jo hieman”. Pikemminkin ajattelin, että Patti Smith on erinomaisessa vedossa: hyväntuulinen, energinen, suorastaan tuntui säteilevän voimaa, rohkeutta ja kykyä olla oma itsensä. Smith kirjoittaa kirjassaan Bread of Angels siitä, kuinka ajattelee, että jokainen meistä tietää jo kaiken: ”each of us knows everything, possessing our own lock and key to turn it.” Hän tarkoittaa sitä, että meissä itsessämme on valtava määrä tietoa siitä mikä oma kutsumuksemme on. Jokaisella meillä on lukko, mutta myös avain siihen lukkoon. Silti ehkä aika harvoin uskallamme suunnata lukkoa kohti, saati avata sitä. Smith kertoo nuorena pohtineensa, mitä sieltä löytäisi: ”I wondered what I would find, what my contribution might be, and what I might add to the infinite pool above.”
Hän korostaa omalla polulla kulkemista, mutta ei ilman vastuuta luoda jotain, jolla on arvoa.
Smith inspiroi esimerkkinä oman polun kulkijasta.
2. Luovuudelle, työlle ja tekemiselle ei ole ikärajaa
Elämää on liike, luominen, projektit, tekeminen, jatkuva muutos. Ajassa, joka korostaa joko tehokkuutta tai pysähtymistä, on vaikea välillä muistaa, että elämä on siinä välissä, se on ennen kaikkea liikettä. Parhaimmillaan vapaata liikettä, mutta liikettä silti. Pysähtyminen on kuolema. Toisteisuuden mukavuusansa johtaa kuolemaan, vaikka ihminen teknisesti olisikin vielä elossa. Jatkuvan optimoinnin ja tehostamisen maailman vastapaino on usein passiivinen paikallaan oleminen, pakonomainen puhelimen räplääminen ja somen skrollaaminen, tai pään tyhjentäminen juomalla ja syömällä. Elämän tavoitteena tuntuu edelleen olevan se, että raskaan työn jälkeen pääsee relaamaan ja työuran jälkeen eläkkeelle – ja mitä aikaisemmin sen parempi. Tavoitteena rentoutuminen, hidastaminen, downshiftaaminen.
En ole stressaantuneen hypersuorittamisen puolestapuhuja, mutta pieni stressi merkityksellisten asioiden tekemisestä tekee myös hyvää. Täydelliset numeeriset älysormuksen tai kellon tulokset eivät ole tae onnellisesta elämästä. Täydellinen fyysinen kunto ei ole merkki täydestä ja merkityksellisestä elämästä. Siinä missä Bryan Johnson käyttää miljoonansa voittaakseen kuoleman, Patti Smith on konkreettinen esimerkki ihmisestä, joka pysyy väkevästi elossa luomalla, tekemällä sitä mistä saa iloa ja mikä tuottaa muille arvoa.
Elämän tarkoitus ei ole voittaa kuolemaa vaan tehdä elossa ollessa vahvasti asioita, joihin uskoo. Halua ja sisäistä tulta kannattaa ylläpitää.
3. Kannattaa nojautua myös uskoon
Patti Smith on pragmaattiselle ihmiselle myös erikoinen kokemus. Hän liikkuu sulavasti jossain todellisuuden ja mystisen maailman rajalla. Hän hakee inspiraatiota elämäänsä mm. käymällä runoilijoiden ja löytöretkeilijöiden haudoilla. Hän ei uhmaa kuolemaa vaan tuntuu kuin kuljeskelevan puoliksi elämän tuolla puolen ja tuovan sieltä kaikuja eläville. En tiedä, mikä hänen uskontonsa on, mutta väittäisin, että se on jotain, jonka hän on itse rakentanut. Jotain mikä nostaa luovuuden pyhäksi ja jonka seurakunnan jo poismenneille jäsenille hän osoittaa kunnioitusta hiljentymällä heidän muistolleen. Hän uskoo johonkin maagiseen, kokemuksiin, joita ei voi selittää.
Sellaisessa on jotain arvokasta ja jotain mitä koen, että rationaalinen maailma on kadottamassa. Sillä, että uskomme vain rahan ilmentävän jonkin arvoa, pidämme taloudellista menestystä itseisarvona, veristä kilpailua tavoiteltavana ja jossa nostamme voiman aina herkkyyden yläpuolelle, voi olla arvaamattomia seurauksia.
Maailma, joka on polarisoitunut, synkkä ja moraalittomien ja piittaamattomien johtajien kipparoitavana, tarvitsee uskoa johonkin. Ennen kaikkea uskoa parempaan. Shawn Achor kirjoittaa kirjassaan The Power of Beliefs siitä, kuinka se mihin uskomme muodostaa polun tulevaisuuteemme. Hän tarkoittaa sillä sitä, että ihmisen ja joukkojen uskolla on valtava vaikutus siihen, minkälaista tulevaisuutta rakennamme. Jos kertomuksemme on maailmanlopun kertomus, rakennamme maailmanloppua. Jos taas kertomus on toiveikas, suuntaamme kohti sitä.
Me tarvitsemme paremmat kertojat ja toiveikkaamman tarinan.
Donald Trump ja Patti Smith ovat syntyneet samana vuonna ja edustavat tarinankertojina ääripäitä. Trump pyrkii manipuloimaan meidät uskomaan synkkään, itsekkääseen ja pelottavaan maailmaan, jossa häikäilemättömyys ja oman edun tavoittelu ovat pelastuskeinoja. Hän ja kaltaisensa pyrkivät lamauttamaan meidät pelolla saadakseen sen mitä itse tavoittelevat. Patti Smith taas pyrkii muistuttamaan meitä siitä, että sisällämme on jotain arvokkaampaa kuin röyhkeys, moraalittomuus ja armottomuus. Että kykenemme parempaan kuin maailmanlopun maailmaan. Että meillä on itsellämme valta ja voima muuttaa niin omaa elämäämme kuin yhteiskuntaakin parempaan, siihen suuntaan mihin uskomme.
Kannattaa siis miettiä tarkkaan kenet valitsee tulevaisuuden tarinan kertojaksi ja mihin tarinaan päättää uskoa. Tulevaisuus on mielikuvitusta niin kauan kunnes se on totta.
Kirja Bread of Angels on hieno kirja, Patti Smith upea taiteilija ja ihminen.
“This is what the writer craves, in a café in the earliest hours, in an empty drawing room of a hotel, or scrawling in a notebook in the pew of a silent cathedral. A sudden shaft of brightness containing the vibration of a particular moment.” (Bread of Angels)
Guardianin arvio kirjasta Bread of Angels täällä, The New York Timesin arvio täällä.
Paras arvio, jonka kirjasta Enkelten leipää suomeksi löysin, on Jani Saxellin ja löytyy täältä.
