Markku Pääskynen: Hyvä ihminen
”Joskus pienet asiat ovat suuria mutta ei koskaan päinvastoin, ajattelin, joskus pienet asiat muodostavat ne suuret jotka käyvät ylitse.”
Miksi lakkasin lukemasta Markku Pääskysen kirjoja, mietin napatessani tämän E-hyllystä eli toukokuun siivousvuorossa olevasta hyllyvälistä. En ainakaan siksi, etten olisi pitänyt niistä. Päinvastoin, pidin ja pidän paljon. Älykästä, tiivistä, puhuttelevaa ja pohdituttavaa. Jostain syystä kirjailija on vain tipahtanut kyydistäni tai minä hänen. Ihan kuin olisin hankkinut viime vuonna kirjailijan viimeisimmän kirjan Niin kaunis on maa, mutta en löydä sitä mistään. Kuinka olen näin laiminlyönyt suhteemme?
”Käyn kaatamassa viiniä lasiini, panen lasin pöydälle Fernando Pessoan viereen, hyvin ne sopivat vierekkäin…”
”Aina minussa on ollut yhtä aikaa monta ihmistä jotka eivät tunne toisiaan.”
Hyvä ihminen on ihmisen tarina elämän merkityksen etsimisestä, irrallisuudesta ja ehkä siitäkin kuinka hataralla pohjalla illuusio ihmisen elämän merkityksestä lopulta on. Se on tarina, jonka me itsellemme sepitämme. Kun siitä tarinasta putoaa, siihen on vaikea päästä takaisin. Omaan illuusioon siitä, että kaikella olisi jotain merkitystä. En edes muistanut, että Pääskynen puhuu kirjassa Pessoasta, jota ihailen ja rakastan. Jo pelkästään se riittää minulle suhteemme uudelleen lämmittämiseen.
”Sattumat ovat otollisia, ne auttavat epäröiviä.”
Kirjasta on hieno Venla Rossin arvio Hesarissa, täällä. Finlandia-ehdokkaana vuonna 2015 olleesta kirjasta Sielut taas Nanna Sumuvuoren arvio Levoton lukija -blogissa, täällä. Kirjasta Tämän maailman tärkeimmät asiat Levoton lukija -blogin arvio täällä.
